Mikä ihmeen vaivaisenluu? Tästä se johtuu ja näin sitä hoidetaan

Vaivaisenluu voi olla perinnöllinen, rakenteellinen ominaisuus, mutta sitä aiheuttavat myös kengät, joissa varpaat joutuvat liian ahtaalle. Paras tapa ehkäistä ikävää vaivaa on käyttää tarpeeksi leveälestisiä kenkiä.

Vaivaisenluu tarkoittaa ensimmäisen jalkapöytäluun siirtymistä sisäänpäin ja isovarpaan kääntymistä sen tyvinivelestä kohti toisia varpaita.

Ikävän vaivan taustalla voi olla useita eri syitä. 

Esimerkiksi jalkojen lihaksiston heikkous, vääränlainen kävelytekniikka tai vammasta aiheutunut kompensaatio kävelytekniikka, joka vahvistaa toisia lihaksia ja heikentää toisia, mikä vie jalkaa virheasentoon.

Yksi yleinen syyllinen vaivaisenluuhun ovat kuitenkin liian kapeakärkiset ja lyhyet kengät, kertoo jalkaterapeutti Reeta Eskelinen.

– Moni juuttuu ajatukseen, että jos yhdessä kengässä koko 39 on sopiva, se olisi aina sopiva. Todellisuudessa jalan koko voi vaihdella jalkineen mukaan esimerkiksi koosta 39 kokoon 41. Näin esimerkiksi itselläni on, Eskelinen kertoo.

Isovarpaan rasituskipu ja jalkapöydän kyhmy paljastavat

Vaivaisenluu aiheuttaa aluksi kipua isovarpaan tyvessä. Kun liian kapean kengän ottaa pois jalasta, palautuu varvas yleensä hyvään, suoraan asentoon, mutta kipu voi jatkua edelleen.

Jos vaivaisenluuta ei hoida, alkaa jalkapöytäluun päähän kasvamaan lisäluuta, mikä näkyy isovarpaan alla ulkonevana kyhmynä, kertoo Terveyskirjasto.

Lopulta isovarvas voi jopa kääntyä pienten varpaiden alle tai päälle, kun varpaan lihasten toiminta on epätasapainossa.

Jumppaa ja kivun lievitystä

Vaivaisenluu voi olla todella kivulias vaiva. 

Kipua voi helpottaa valitsemalla tarpeeksi leveälestiset kengät, joissa varpaat pääsevät olemaan suorassa, Eskelinen kertoo.

Lisäksi kipuun voi saada lievitystä myös kylmäpakkauksesta ja tulehduskipulääkkeistä.

Fysioterapeutit ja jalkaterapeutit voivat ohjeistaa, kuinka vaivaa hoidetaan jumppaamalla. Vain pitkäjänteisellä jumpalla voi välttää vaivaisenluun leikkauksen, kertoo Terveyskirjasto.

Lisäksi ammattilaiset voivat korjata varpaan asentoa teippauksilla ja erilaisilla varpaiden oikaisijoilla.

Jos vaivaisenluu on jo aiheuttanut jaloille virheasentoa, voi olla, että ammattilaisten tekemät tukipohjalliset ovat tarpeen.

KATSO MYÖS VIDEO: Miltä paljasjalkakengät näyttävät ja miksi niitä suositellaan?

Miltä paljasjalkakengät näyttävät ja miksi niitä suositellaan? 2:57
Jalkaterapeutti Veera Keltanen kertoo, millaisia hyviä ominaisuuksia paljasjalkakengissä on.

Lähteet: Terveyskirjasto

Lue myös:

    Uusimmat