Miksi huimaa? Lääkäri kertoo tavallisimmat syyt – ja milloin on syytä kiirehtiä hoitoon

Moni puhuu huimauksesta, kun kokee heikotusta tai tasapainohäiriöitä, mutta todellisuudessa huimaus tarkoittaa tilannetta, jossa päässä pyörii kuin karusellissa tai tuntuu, että päässä heittää niin, että kaatuu. Lääkäri listaa yleisimmät huimauksen aiheuttajat.

Arkipuheessa moni puhuu huimauksesta, kun tuntee heikotusta, keinuttavaa oloa ja muita tasapainohäiriöitä.

Lääketieteessä huimauksella tarkoitetaan kiertävää eli kiertohuimausta tai kaatavaa huimausta.

Sekä heikotus ja tasapaino-oireet että varsinainen huimaus ovat varsin yleisiä oireita monilla ihmisillä, kertoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Mari Hero Mehiläisestä.

Huimaus on aina oire, jota tulee seurata tarkasti, mutta jos siihen ei liity muita neurologisia oireita ja se menee ohi nopeasti, on harvoin taustalla mitään vakavaa.

1. Asentohuimaus

Asentohuimaus johtuu sakan kertymisestä sisäkorvan tasapainoelimeen. Asentohuimauksessa tuntuu kuin koko maailma pyörisi ja se alkaa nimensä mukaisesti asentoa vaihtaessa, esimerkiksi sängyssä kylkeä kääntäessä. 

Asentohuimaus voi alkaa myös ylöspäin katsottaessa tai nopeasti alaspäin katsottaessa riippuen siitä, mihin kohtaan tasapainoelintä sakka on kertynyt.

Syytä sakan kertymiselle ei tiedetä, mutta asentohuimauksen hoito on tyypillisesti helppoa, sillä sen voi parantaa asentohoidolla.

2. Niska- ja hartiajumit

Niskojen ja hartioiden jumit voivat aiheuttaa kaatavaa huimausta, ja lihasjumit ovatkin yksi tavallisimmista huimauksen aiheuttajista.

Jos huimauksen aiheuttajana ovat lihasjumit, voi olo olla keinuva ja tuntuu, että kävellessä tarvitsee leveämpää kaistaa. Voi myös olla tunne kuin kävelisi pehmeällä alustalla, Hero kertoo.

Huimaus voi myös johtua kovasta hampaiden narskuttelusta, sillä se johtaa purentalihasten ja yläkaulan jumeihin.

Lihasjumien huimaava vaikutus johtuu siitä, että viestit jalkapohjien tuntoaistien ja lihasten kautta eivät kulkeudu tasapainoaistille normaalisti kireiden lihasten kautta. Lisäksi jumiutuneet lihakset ärsyttävät myös verenkiertoa, mikä voi aiheuttaa huippausta

3. Lääkitykset

Muun muassa useat verenpaine- sekä masennus- ja psyykelääkkeet voivat aiheuttaa huimausta. Mikäli huimaus jatkuu pitkään, kannattaa asiasta mainita hoitavalle lääkärille, joka voi tarkistaa lääkkeen soveltuvuuden.

4. Heikotushuimauksen takana voi olla myös matala verenpaine

Jos huimaus ei ole pyörittävää vaan tuntuu enemmän heikotuksena ja esimerkiksi tarpeena istahtaa hetkeksi alas, voi taustalla olla esimerkiksi matalaksi laskenut verenpaine, verensokeri tai matalat rauta-arvot eli anemia.

Hakeudu hoitoon jos…

Jos huimausta on edeltänyt isku tai muu vamma päähän, kannattaa tilanne aina tarkistuttaa lääkärissä. Isku päähän on voinut aiheuttaa esimerkiksi aivotärähdyksen, aivoverenvuodon tai kallonpohjanmurtuman. 

Myös silloin, jos huimaus viettää toiseen suuntaan tai aiheuttaa kaatumisia, pitää aiheuttaja selvittää, sillä kyseessä voi olla esimerkiksi pikkuaivoihin liittyvä ongelma, kuten kasvain tai verenkiertohäiriö.

Jos huimauksen tai heikon olon lisäksi kokee raajan tai raajojen puutumista, kömpelyyttä, kasvojen roikkumista, puheen sammaltamista tai sekavuutta, on päivystykseen tai ensiapuun lähdettävä viipymättä. 

Neurologiset oireet voivat olla merkki esimerkiksi aivoverenvuodosta tai aivohalvauksesta, joissa nopea hoitoon pääsy voi säästää hengen ja ehkäistä pysyviä ja vakaviakin vammoja.

Katso myös video: Tällaisia ovat aivoinfarktin oireet

Aivoinfarktin ja ohimenevän aivoverenkiertohäiriön eli TIA:n oireet 1:36
Videolla kerrotaan, millaisia aivoinfarktin ja ohimenevän aivoverenkiertohäiriön eli TIA:n oireet ovat.

Lue myös:

    Uusimmat