Miksi ihminen hikkaa?

Minkä takia ihmiselle on kehittynyt hikka ja miksi ihminen nikottelee?

Jokainen meistä on taatusti nikotellut elämänsä aikana. 

Hikka, vaikkakin välillä epämiellyttävä, on niin luonnollinen reaktio, ettei sen syytä pahemmin ajattele. 

Edes silloin kun hikka tuntuu jäävän päälle, ensisijaisena ajatuksena on vain päästä siitä eroon – jotenkin se liittyy palleaan?

Mutta onko nikottelulla jokin tärkeämpi tehtävä ja mistä moinen reaktio on peräisin?

Miksi ihminen nikottelee?

Nikottelun "tarpeelle" ei ole selkeää selitystä, mutta yksi selitys löytyy evoluutiosta, kertoo Terveyskirjasto.

Evoluutioteorian mukaan hikka olisi jäänne ajalta, jolloin eläimet siirtyivät vedestä maalle ja ne hengittivät vielä sekä kiduksilla että keuhkoilla. Näin ollen hikka olisi jäänne hengityksen säätelyyn liittyvistä toiminnoista.

Joka tapauksessa hikka on yleinen nisäkkäiden hengitykseen liittyvä mekanismi, sillä ihmisten lisäksi eläimet, kuten kissat, rotat ja kanit nikottelevat.

Hikka, eli nikotus

Hikassa rinta- ja vatsaontelon välissä sijaitseva pallealihas supistuu äkillisesti, mikä saa hengitysilman virtaamaan nopeasti sisäänpäin.

Samalla kurkunpää kuitenkin sulkeutuu, eivätkä keuhkot pääse täyttymään ilmalla.

Kurkunpäässä sijaitsevien äänihuulten äkillinen sulkeutuminen aiheuttaa "hikkausäänen". 

Lähde: Terveyskirjasto

National Health Service -sivuston mukaan osa ihmisistä kokee, että hikka liittyy usein stressiin, vahvoihin tunteisiin, kuten innostumiseen sekä syömiseen ja juomiseen.

Erityisesti liian nopeasti tapahtuva syöminen ja juominen, hiilihapotetut juomat ja alkoholi sekä liiallinen syöminen voivat aiheuttaa nikottelua, kirjoittaa Cleveland Clinic.

Myös joidenkin lääkkeiden, varsinkin ahdistuksen hoitoon tarkoitettujen, on huomattu aiheuttavan nikottelua.

Katso myös: Miten taudin hävittämän haju- tai makuaistin saa palaamaan?

Miten taudin hävittämän haju- tai makuaistin saa palaamaan? 0:43

Ylilääkäri Asko Järvinen vastaa.

Lue myös:

    Uusimmat