Syötkö "kertaalleen syötyä" ruokaa? Uhkana painonnousu, sairastuminen ja jopa ennenaikainen kuolema
Ultraprosessoidut ruoat ovat pitkälle prosessoituja – siis "kertaalleen syötyjä".
Ultraprosessoitujen ruokien haitoista on jo tietoa; ne voivat olla yhteydessä suurentuneeseen diabetesriskiin ja jopa lisätä ennenaikaisen kuoleman riskiä. Silti makkarat, kakut ja keksit maistuvat monille. Miksi?
Syy saattaa olla niin sanottu valmiiksi pureskellun ruoan ilmiö. Ultraprosessoidut ruoat ovat ikään kuin "kertaalleen syötyjä", kuvailee KSL.
Enemmän kaloreita, vähemmän mikroravinteita
Ruoan prosessoiminen ei toki automaattisesti tee ruoasta epäterveellistä. Prosessointi esimerkiksi perunoita keittämällä tai tomaatteja paistamalla on tuttua kotiruoan kokkaajalle.
Ultraprosessoiminen on kuitenkin pitkälle vietyä muokkausta, ei tavanomaista kokkausta. Esimerkiksi maissi tai perunat voidaan teollisesti "rikkoa" massoiksi, joista tuotteita muodostetaan.
Pitkälle prosessoituja tuotteita ovat esimerkiksi pakastepizzat, virvoitusjuomat, sipsit ja makkarat. Kuitua prosessoiduissa ruoissa voi olla vähän, mutta energiaa paljon.
Prosessoidut ruoat on helppo syödä, mutta ruoansulatukselle niistä ei ole tekemistä: ruokaa pitäisi pureskella, sulattaa ja muokata kehossa. Suolistossa ruoasta pitäisi imeytyä kehoon tarpeellisia ravinteita ja vitamiineja.
Harvardin lääketieteellisen päätutkija Giulia Menichettin mukaan ultraprosessoiduissa ruoissa ei välttämättä ole kehon tarvitsemia ravintoaineita.
– Syömme enemmän kaloreita, mutta niissä on vähemmän mikroravinteita, hän kuvaa.
"Kyseessä on illuusio ruoasta"
Prosessoiduissa tuotteissa on usein mukana runsaasti suolaa, sokeria ja rasvaa. Lontoolaisyliopiston tartuntatautien asiantuntija, apulaisprofessori Chris van Tullekenin mukaan tuotteita onkin hankalaa vastustaa.
– Kyseessä on illuusio ruoasta, hän kuvaa.
Aito ravitsevuus voikin jäädä saavuttamatta, mikäli välipala tai ateria on ultraprosessoitu.
Ultraprosessoitua ruokaa tulee syöneeksi enemmän
Cell metabolism -lehdessä vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa ultraprosessoidun ruokavalion aikana koehenkilöt söivät päivittäin keskimäärin 500 kilokaloria enemmän. Sen seurauksena he myös lihoivat lähes kilon kahden viikon aikana. Tuoreista aineksista tehtyä ruokaa syödessä koehenkilöt päinvastoin laihtuivat noin kilon.
– Ruoat tekevät hyvää aivojen mielihyväkeskuksille ja hormoneille, joten ihmisten on hyvin vaikea lopettaa niiden syöminen, New Yorkin yliopiston emeritusprofessori Marion Nestle kuvailee.
– Ihmiset, jotka yrittävät hallita painoaan nykypäivän ruokaympäristössä, taistelevat yksinään kokonaista ruokajärjestelmää vastaan. Se on vaikeaa.
Katso myös: Pimeä vuodenaika saa monet syömään makeaa: Hanna Partanen kertoo, mikä tuote on "erityinen riski "
Uusimmat
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
Lataa lisää