Miksi ihminen joskus "nytkähtää" hereille juuri silloin, kun on vaipumassa suloiseen uneen? Englanniksi ilmiöstä käytetään nimitystä hypnic jerk.
Oletko koskaan vaipunut rauhallisesti uneen vain nytkähtääksesi hereille viime hetkellä? Et todellakaan ole yksin – ilmiö on yleinen, kertoo Huffington Post.
Englanniksi ilmiöstä käytetään nimitystä hypnic jerk. Asiantuntijan mukaan tämä on "vain hienompi tapa" kuvata lihasten nytkähdystä.
– Nämä nykäykset eivät ole tahdonalaisia, ne ovat hyvin lyhyitä ja yllättäviä ja iskevät usein unen "ykköstasolla", eli kevyessä siirtymävaiheessa valveillaolotilan ja syvän unen välillä, hoitaja ja unijärjestön edustaja Ellen Wermter sanoo.
Voi johtua uupumuksesta
Nykäyksen syytä ei täysin ymmärretä. Sitä on verrattu esimerkiksi hikkaan.
Kun lihakset uneen vaipuessa rentoutuvat, aivot voivat tulkita tämän virheellisesti esimerkiksi putoamiseksi. Tämä johtaa yllättävää nykäykseen.
Myös esimerkiksi uupumus, liiallinen kofeiinin nauttiminen ja jotkin lääkitykset lisäävät niiden todennäköisyyttä.
Yleensä vaaraton
Yleensä "unihypähdyksistä" ei ole haittaa, mutta mikäli ne häiritsevät unta, kannattaa asiasta keskustella lääkärin kanssa. Hereille korahtaminen voi toisinaan liittyä myös terveydelliseen tilaan, kuten uniapneaan.
LUE MYÖS: Miksi elohiiri tulee aina silmään? Lääkäri kertoo, pitääkö huolestua: "Yleensä löytyy jokin ohimenevä syy"
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähteet: Huffpost.com, Buzzfeed.com, Terveyskirjasto.fi/