Miksi osa ihmisistä lihoo helpommin kuin toiset? Tanskalaistutkijoilla teoria

7:37img
KATSO MYÖS VIDEO: Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kertoi Uutisaamussa, miten ruokavaliotaan voi muuttaa terveellisemmäksi ja ekologisemmaksi.
Julkaistu 08.01.2023 07:17

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Tuore tanskalaistutkimus esittää teorian sille, miksi jotkut lihovat helpommin kuin toiset.

Joulukuussa julkaistu tanskalaistutkimus esittää teorian sille, miksi jotkut lihovat helpommin kuin toiset. Tutkimustuloksista kertoo EurekAlert-sivusto.

Lue myös: Elintarvikeväri yhteydessä suolistosairauksiin – vältä tällaisia ruokia

Näin tutkimus tehtiin

Kööpenhaminan yliopiston tutkimukseen osallistui 85 ylipainoista, iältään 22–66-vuotiasta miestä ja naista. 

Tutkijat halusivat selvittää osallistujien ulostenäytteiden energiasisältöä tarkastelemalla, kuinka tehokkaasti osallistujien suoliston mikrobit ottivat ruoasta energiaa talteen. Samalla kartoitettiin kunkin osallistujan suolistomikrobistoa.

Tutkimukseen osallistuneet jaettiin heidän suolistomikrobiensa perusteella kolmeen ryhmään sen mukaan, mitä bakteeriryhmää heidän suolistossaan oli kaikkein eniten: B-tyypillä hallitseva oli Bacteroides, R-tyypillä Ruminococcaceae ja P-tyypillä Prevotella.

vatsan hyvinvointi, maha, vatsa

Tanskalaistutkijat pureutuivat osallistujien suolistomikrobeihin. Kuvituskuva.

Havaintoja B-tyypistä

Niin sanotussa B-tyypin koostumuksessa dominoivat Bacteroides-bakteerit ovat tutkijoiden mukaan tehokkaampia ravintoaineiden talteenotossa. Tähän "B-ryhmään" kuului 40 prosenttia osallistujista, jotka saivat siis keskimäärin ruoasta enemmän energiaa kuin muut.

Lisäksi näillä B-tyypin mikrobikannan omaavien suoliston bakteeristo ei näyttäisi olevan niin monimuotoinen kuin muilla. Tutkijat havaitsivat myös, että tätä ryhmää kuvaava ominaisuus oli se, että ruoka kulki heillä nopeammin elimistön läpi.

Tämän ryhmän jäsenien ulosteen energiasisältö oli pienempi kuin kahdella muulla ryhmällä. Eroja osallistujien ulostenäytteiden energiatiheydessä ei tutkijoiden mukaan voitu selittää osallistujien ruokailutottumuksilla.

Lue myös: Miksi kahvi kakattaa? Näin ilmiötä voi selittää

Tutkijoiden mukaan huomionarvoista oli, että B-tyypin ryhmiin kuuluvilla osallistujilla näytti olevan tehokkaammin ruoasta energiaa talteen ottava suolisto, mutta myös enemmän painoa verrattuna muihin. Nämä ruoastaan eniten energiaa saaneet osallistujat näyttivät myös painavan enemmän kuin muut. He painoivat tutkijoiden mukaan keskimäärin kymmenen prosenttia muita enemmän.

Lue myös: Miksi laihduttajille määrätään diabeetikkojen lääkkeitä? Lihavuustutkija: "Syyllistäminen ei ole oikein"

Tarkastelussa myös ruoansulatusaika

Tutkijat tarkastelivat myös sitä, miten kauan kunkin osallistujan ruoansulatuselimistöllä meni sulattaa syöty ruoka. Kaikilla osallistujilla oli samanlainen ruokavalio.

Tutkijat olettivat, että ne, joiden elimistöllä kestäisi pitkään sulattaa ruoka, olisivat myös niitä, joiden suolisto ottaa ruoasta eniten talteen energiaa. He saivat kuitenkin päinvastaisia tuloksia: kuten aiemmin mainittiin, ruoka kulki heillä nopeammin ruoansulatuksen läpi.

– Ajattelimme, että jos ruoansulatusaika olisi pitkä, saisi elimistö enemmän energiaa talteen ruoasta. Mutta tässä näemme, että B-tyypin suolistobakteerit omaavilla osallistujilla – eli niillä, joiden suoliston bakteerit keräsivät talteen eniten energiaa, olivat myös niitä, joiden ruoansulatuksen läpi ruokaa kulki nopeimmin, Roager sanoo.

Suolistosyöpien määrä on rajussa kasvussa, kerroimme toukokuussa Uutisaamussa. Juttu jatkuu videon alla.

8:09img

Uutisaamussa keskustelemassa Syöpärekisterin johtaja Nea Malila sekä Diana Sillfors.

Lisää tutkimusta tarvitaan

Näiden tulosten perusteella tutkijat epäilevätkin, että osa ihmisistä voi joutua siinä mielessä toisia epäedullisempaan asemaan, että heidän suolistobakteerinsa ovat hieman liian tehokkaita energian talteenotossa. Tehokkuus voi johtaa siihen, että ihminen saa enemmän energiaa samasta ruokamäärästä kuin joku toinen. Ajan myötä lihomisen riski voi kasvaa.

Tutkimuksen tekoon osallistunut apulaisprofessori Henrik Roager Kööpenhaminan yliopiston ravitsemuksen, liikunnan ja urheilun laitokselta kommentoi tuloksia tiedotteessa seuraavasti:

– Olemme saattaneet löytää avaimen sen ymmärtämiseen, miksi joillekin kertyy painoa enemmän kuin toisille, vaikka he eivät söisi enempää tai eri tavalla kuin toiset.

Eurekalert-sivustolla julkaistussa tiedotteessa kerrotaan näiden tutkimustulosten vahvistavan aiemmin hiirikokeissa havaitut samankaltaiset tutkimustulokset.

Tutkijoiden mukaan vielä tarvitaan lisää tutkimusta aiheesta syy-yhteyksien selvittämiseen. He näkevät tässä kuitenkin potentiaalia siihen, miten tulevaisuudessa voidaan suunnitella ihmisille yksilöllisiä ravitsemus- ja painonpudotussuunnitelmia.

– On erittäin mielenkiintoista, että se ryhmä ihmisiä, joiden ulosteessa on vähemmän energiaa jäljellä, myös painaa keskimäärin enemmän. Tämä tutkimus ei kuitenkaan anna todisteita näiden kahden tekijän välisestä suorasta yhteydestä. Toivomme saavamme tutkia tätä enemmän tulevaisuudessa, Roager sanoo. 

KATSO MYÖS VIDEO: Näin onnistut painonpudotuksessa ilman dieettejä.

15:15img

Dieetit eivät herätä laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkosessa lämpimiä tunteita. Video vuodelta 2019.

Lue myös: Viisi vaaranmerkkiä vessareissulla – voivat kertoa syövästä

Lue myös: Estääkö "terveellinen" aamiainen painoa putoamasta? Ravitsemusasiantuntijat nimeävät pahimmat lisukkeet puuroon

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: EurekAlert, Kööpenhaminan yliopiston tiedote

Tuoreimmat aiheesta

Ravitsemus