Voiko vegaaniruokavalio nuorentaa biologista ikää? Tutkimus selvitti

Vegaanit "nuortuivat" tutkimuksessa, mutta syytä ei täysin voida sanoa.

Vegaaniruokavalio näyttäisi ainakin lyhyellä aikavälillä nuorentavan biologista ikää. BMC Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin kahdeksan viikon vegaaniruokavaliota.

Näin testissä syötiin

Tutkimuksessa oli mukana 21 paria aikuisia, identtisiä kaksosia. Toinen kaksonen söi sekasyöjän ruokavalion mukaan eli 170–225 grammaa lihaa, kananmunan ja 1,5 annosta maitotuotteita joka päivä. Toinen kaksonen söi vegaanisesti.

Ensimmäiset neljä viikkoa osanottajat saivat valmiita, heille valmistettuja aterioita; neljä viikkoa he valmistivat aterioita itse saatuaan ravinneoppia kouluttajilta.

Osanottajat olivat keskimäärin 40-vuotiaita. 77 prosenttia heistä oli naisia.

Osanottajilta kerättiin verinäytteitä ennen kokeen alkua, viikolla neljä ja viikolla kahdeksan. Tutkijoita kiinnosti erityisesti biologinen prosessi nimeltä DNA:n metylaatio.

Vegaanit "nuortuivat", mutta mikä oli syy?

Tutkimuksen lopulla kaksi epigeneettistä kelloa oli "taantunut" vegaaniruokaryhmällä, mutta ei sekaruokaryhmällä. Myös sydämen, maksan ja esimerkiksi aineenvaihduntajärjestelmän ikä vaikutti vegaaniryhmässä nuortuneen.

Tutkijoiden mukaan tulos viittaa siihen suuntaan, että lyhyellä aikavälillä kalorirajoitteisessa vegaaniruokavaliossa on ikääntymiseen liittyviä etuja verrattuna kaikkiruokaiseen ruokavalioon.

Sitä, missä määrin nimenomaan ruokavalio oli vastuussa muutoksista, on tutkijoiden mukaan kuitenkin vaikeaa sanoa. Vegaaniruokaa syöneet laihtuivat keskimäärin kaksi kiloa enemmän kuin sekasyöjät aterioiden kaloripitoisuuksista johtuen. 

On mahdollista, että painonpudotus vaikutti eroihin biologisessa iässä. Aiheesta tarvitaankin lisätutkimuksia.

Katso myös: Australialainen julkkiskokki asetti porttikiellon vegaaneille

Lue myös:

    Uusimmat