Milloin on oikea aika hankkia lapselle oma puhelin? Aivotutkija: "Mitä myöhemmin, sen parempi"

0:41img
KATSO MYÖS VIDEO: Näistä kolmesta syystä kellopuhelin on hyvä vaihtoehto lapsen ensimmäiseksi puhelimeksi.
Julkaistu 12.08.2024 21:59
Toimittajan kuva
Nelli Hyttinen

nelli.hyttinen@mtv.fi

Kouluvuoden alussa moni vanhempi pohtii, joko olisi aika hankkia oma älypuhelin lapselle lisäämään tämän turvallisuutta koulumatkoilla ja koulupäivien aikana. Psykologian tohtori kehottaa venyttämään hankintaa mahdollisimman pitkälle.

Älypuhelimen hankintaa ekaluokkalaiselle lykätään nyt monissa perheissä valitsemalla lapsen käyttöön kellopuhelin.

Kyseessä on rannekello, jolla voi soittaa ja ottaa vastaan puheluita, mutta myös viestitellä.

Viime vuosien aikana kellopuhelimet ovat nostaneet suosiotaan ensipuhelimina. Sitten, kun lapsi on käynyt jo muutaman vuoden koulua, aletaan tälle hankkimaan älypuhelinta kellopuhelimen tilalle, kertoo Elisan älykkään elämisen palveluiden liiketoiminnanjohtaja Laura Puusaari Huomenta Suomessa.

Puusaari muistuttaa, että jokainen lapsi kasvaa yksilöllisesti ja lapsen huoltajat ovat parhaita arvioimaan, milloin lapsen digitaidot ovat kehittyneet niin pitkälle, että älylaite on tälle hyvä vaihtoehto.

Katso yllä olevalta videolta, mitkä kolme asiaa vanhemmat nostavat kellopuhelimen hyviksi puoliksi.

Lue myös: Opetushallitus suosittelee kouluja kieltämään puhelimen häiritsevän käytön oppitunneilla – "Monet koulut ovat jo rajoittaneet"

Älypuhelinhankinnan lykkääminen yläkouluun asti?

Psykologian tohtori ja aivotutkija Mona Moisala pitäisi lapsen älypuhelimenhankinnassa peukalosääntönä: mitä myöhemmin, sen parempi.

Moisala perustelee kantaansa sillä, että tutkimustietoa älypuhelinten moninaisista haittavaikutuksista on saatu valtavan paljon.

Runsas ruutuaika on yhteydessä muun muassa mielialaongelmiin, itsetunto-ongelmiin ja keskittymiskyvyttömyyteen.

Yhdysvalloissa on isoa liikehdintää vanhempien parissa sen suhteen, että hankittaisiin ensimmäinen älypuhelin vasta yläkouluikäiselle, mutta Suomessa puhumme paljon ekaluokkalaisista tässä suhteessa. Olisi hyvä pohtia, kuinka pitkälle hankintaa voisi viivästyttää.

Moisala huomauttaa, että tutkimustiedon mukaan lapset ja nuoret käyttävät eniten älylaitteita somettamiseen, pelaamiseen ja videoiden katseluun.

Paljon toki puhutaan siitä, että lapsi voi oppia englantia älypuhelimen avulla tai pelata oppimispelejä, mutta kokonaiskuvassa ruutuajan haittavaikutukset lapsille ja nuorille painavat vaakakupissa enemmän.

Lue myös: Ekaluokkalaisten opettaja kertoo tarvitseeko ekaluokkalainen koulussa jo kännykkää

Selkeille suosituksille tarve

Moisala peräänkuuluttaa selkeää suositusta siitä, minkä ikäiselle lapselle älypuhelimenhankinta olisi tarpeen ja vähiten haitaksi.

Nyt, kun ekaluokkalaisen vanhempana googlettaa asiaa, ei löydy selkeää vastausta sille, minkä ikäiselle älypuhelimen kannattaa hankkia. Olisi hienoa, että Aivoliitto tai THL tekisi selkeän suosituksen, johon vanhemmat voisivat tukeutua tehdessään päätöksiä.

Kellopuhelin saa aivotutkijankin hyväksynnän

Moisalan mukaan kellopuhelin on lapselle ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin älypuhelin.

Sen avulla voidaan taata lasten turvallisuus ilman, että tarvitsee antaa käteen älylaitetta.

Myös Elisan älykkään elämisen palveluiden liiketoiminnanjohtaja Laura Puusaaren mukaan kellopuhelin on lapselle älypuhelinta turvallisempi vaihtoehto.

Se mahdollistaa yhteydenpidon vanhempien ja lasten välillä, kun lapsi alkaa itsenäisemmin liikkua kodin ulkopuolella, mutta ei tarjoa lapselle pääsyä avoimeen internettiin.

Katso koko keskustelu: Milloin on oikea aika hankkia lapselle oma puhelin?

11:05img

Huomenta Suomen haastattelussa psykologian tohtori Mona Moisala ja Elisan älykkään elämisen palveluiden liiketoimintajohtaja Laura Puusaari.

Lue myös: Koulukiusatun tokaluokkalaisen sanat pysäyttivät Joosen: "Isä, et pysty auttamaan tässä"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Digi