Toyotalta odotetaan kuumeisesti uutisia ensi kauden kuljettajakokoonpanosta. Kalle Rovanperällä ja Elfyn Evansilla on sopimukset, mutta tällä kaudella kolmannen auton jakaneiden Sébastien Ogierin ja Esapekka Lapin tilanne on yhä auki. Villeimmissä huhuissa talliin on viety myös Ott Tänakia, kolme vuotta sitten enemmän tai vähemmän ovet paukkuen Hyundaille lähtenyttä virolaista maailmanmestaria.
LUE MYÖS: Esapekka Lapin tulevaisuus on muissa käsissä – ”Täytyy varmaan soitella ja kysyä, mitä se mies oikein meinaa”
LUE MYÖS: Esapekka Lapilta mehukas paljastus – hymähti Ogier-ilmoituksesta: "Aika dramaattisesti uutisoitu"
Lapin kausi päättyi jo reilu kuukausi sitten Kreikassa, kun Toyota tiedotti Ogierin ajavan kolme viimeistä osakilpailua Uudessa-Seelannissa, Espanjassa ja Japanissa.
Syyskuun lopulla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Lappi paketoi kautensa tyytyväisen oloisena ja oli melko luottavainen sen suhteen, että sopimus ensi kaudeksi saadaan vielä aikaan. Lappi ja Ogier, perheellisiä kumpikin, ovat kertoneet pitäneensä tämänvuotisesta työnjaosta.
– Olen todella iloinen, että Toyota tarjoaa minulle edelleen mahdollisuutta ajaa osittaista ohjelmaa. Nähdäkseni se on toimiva ratkaisu molemmille osapuolille, Ogier sanoi taannoin MM-sarjan verkkosivujen mukaan.
Kolme vuotta sitten Lappi putosi yllättäen tyhjän päälle, kun Citroën ilmoitti kauden 2019 lopussa vetäytyvänsä välittömästi MM-sarjasta, joten hän jos kuka tietää, ettei autourheilumaailmassa mikään ole varmaa.
Ja siksi onkin syytä huomata, ettei Ogier ole suostunut täysin tyrmäämään ajatusta siitä, että hän ajaisi vielä täyden kauden.
– En voi sanoa sataprosenttisella varmuudella, etten ikinä palaisi ja ajaisi täyttä kautta, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, mitä olen sanonut jo pitkän aikaa. Rakastan perhettäni ja poikaani, ja haluan viettää aikaa heidän kanssaan.
LUE MYÖS: Toyotan rallitiimi on työstänyt salaista projektia – Jari-Matti Latvala myöntää: "Olemme katsoneet sitä vaihtoehtoa"
Se on tässä vaiheessa jo melko varmaa, että Ogier ajaa tammikuussa Monte Carlossa. Kaikki muu kuullaan myöhemmin.
– Katsotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta toistaiseksi mikään ei ole muuttunut rakkaudessani rallia kohtaan. Odotan innolla, että pääsen palaamaan kilpailuihin, joista nautin.
Ennen kuljettajauutisia Toyota haluaa vielä varmistaa valmistajien maailmanmestaruuden. Siihen ei paljoa vaadita, sillä Toyotalle riittää mestaruuteen pelkästään se, että talli saa kahdessa viimeisessä osakilpailussa kaksi autoa maaliviivan yli.