Kansainvälinen autoliitto (FIA) harkitsee aika-ajoerikoiskokeen palauttamista MM-ralleihin jo ensi kaudella, uutisoi Dirtfish-sivusto. Formaatti oli käytössä viimeksi 2012–2013.
LUE MYÖS: Hyundai heti lähellä katastrofia – Japanin MM-ralli alkoi näyttävällä tavalla
Aika-ajoerikoiskokeen idea on se, että kuljettajat saavat sen jälkeen valita paremmuusjärjestyksessä itselleen lähtöpaikan ensimmäiselle täydelle ajopäivälle.
Ensimmäisen ajopäivän lähtöjärjestys on määrittynyt vuodesta 2017 lähtien MM-sarjan pistetilanteen mukaan. Eniten pisteitä kerännyt kuljettaja joutuu lähtemään perjantain erikoiskokeille ensimmäisenä, mikä tietää varsinkin lumella ja soralla ajettavissa kilpailuissa monesti aikatappiota taaempaa lähteviin verrattuna. Vastaava sääntö oli käytössä jo 2014.
Vuosina 2015–2016 MM-sarjan johtaja toimi aura-auton roolissa myös toisena täytenä ajopäivänä, tosin vuonna 2015 kisaa keskeytyksen jälkeen jatkaneet kuskit pantiin toisena päivänä hänen eteensä.
Nyt kaavailtu formaatti eroaa reilun kymmenen vuoden takaisesta siinä, että perjantain lähtöpaikkaansa pääsisi vaikuttamaan ainoastaan MM-sarjan kärkikolmikko. Heidän kolmas vetonsa testi-ek:lla olisi aika-ajo, jonka jälkeen he saisivat paremmuusjärjestyksessä valita itselleen perjantaiksi ensimmäisen, toisen tai kolmannen lähtöpaikan. Muut kuljettajat starttaisivat heidän perässään MM-sarjasijoitusten mukaisessa järjestyksessä.
M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener kertoo, että keskustelua on käyty myös siitä, että aika-ajo ulotettaisiin kaikkiin kuljettajiin.
– Minä en ollut sen puolesta, koska parhaat kuljettajat ovat aina kärjessä, ja niin se tulisi olemaan siinäkin tapauksessa. Muutama kuljettaja voittaisi aina aika-ajon ja valitsisi parhaan lähtöpaikan. Tämä on hyvä kompromissi, Millener sanoi Dirtfishille.
Kuljettajien keskuudessa aika-ajon rajoittaminen vain MM-sarjan kärkikolmikkoon ei Dirtfishin mukaan ollut kovin suosittu ajatus, vaikka aika-ajoerikoiskoe itsessään saikin kannatusta.
– Vain MM-sarjaa johtava kuljettaja voi saada hyötyä. Tällainen systeemi olisi ollut minun kannaltani hyvä juttu tänä vuonna, mutta yritän ajatella koko lajin parasta. Se, että testi-ek:n ympärille saataisiin tarinaa, olisi vain kiinnostavaa, ei tylsää, tämän vuoden MM-sarjaa tammikuusta asti johtanut Thierry Neuville sanoi.
– Yksi aika-ajon tavoitteista on varmaankin viedä osa-aikaisilta kuljettajilta lähtöpaikkaetua, kun he tulevat kisoihin ja saavat parhaan lähtöpaikan, koska he ovat MM-pisteissä sijoilla 5–6 tai jotain sellaista. Vaikka ulottaisimme aika-ajon MM-sarjan kärkiviisikkoon, osa-aikaiset olisivat silti etulyöntiasemassa.
Tämän kauden yhdeksästä lumi- tai sorarallista seitsemän päättyi osa-aikaisen kuljettajan voittoon.
– En tiedä, mitä mieltä tästä pitäisi olla. Näen sen tavallaan mahdollisuutena, mutta jos on MM-pisteissä kolmantena, siinä voi vain hävitä, ja jos on ensimmäisenä, voi vain voittaa. Mielestäni olisi parempi, jos se ulotettaisiin kaikkiin kuljettajiin. Se olisi reilumpaa, Toyotan Elfyn Evans sanoi Dirtfishille.
Yksi kuljettaja, jolle aika-ajoerikoiskokeen voisi kuvitella sopivan kaikissa tilanteissa, on ensi kaudella täydellä ohjelmalla taas ajava Kalle Rovanperä.
Vuosi sitten, kun MTV Urheilun selostaja Juho Kokko pohdiskeli Japanin MM-rallin yhteydessä mahdollisuutta aika-ajoerikoiskokeen palauttamiseen, vieressä asiantuntijana seissyt Teemu Suninen tyrmäsi ajatuksen ykskantaan – ja viittasi juuri Rovanperään.
– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin sarjassa on tasan yksi kuljettaja, joka haluaa aika-ajon, ja se on Kalle Rovanperä. Kaikki muut vastustavat sitä. Se olisi lajin kannalta huono juttu, koska se tekisi Kallesta vielä ylivoimaisemman.
Mestaruuskausillaan 2022–2023 Rovanperä avasi muille avauspäivänä tietä 15:ssä lumi- tai sorarallissa 17:stä. Hän voitti näistä 15 kisasta seitsemän ja oli kaikkiaan 11 kertaa palkintokorokkeella.