Moni lapsi Suomessa hakee itse apua sitä saamatta – korona lisännyt haasteita

5:11img
Opiskelijoiden mielenterveys on raunioina – Helmi kertoo, miltä korona on todella tuntunut: "Yhtäkkiä yksiöstä tuli koti, opiskelupaikka ja työpaikka"
Julkaistu 25.01.2022 22:44(Päivitetty 25.01.2022 22:54)

MTV UUTISET – STT

Huomattavan moni lapsi ja nuori Suomessa jää vaille tarvitsemaansa apua mielenterveyden ongelmiin, selviää SOS-lapsikylän chat-palvelun yhteydenotoista.

Yli 5 000 Apuu-chatin keskustelua viime vuonna koski muun muassa lasten ja nuorten itsetuhoisuutta, masennusta ja ahdistusta.

Aiheina yhteydenotoissa olivat esimerkiksi itsensä vahingoittaminen viiltelemällä, koulukiusaaminen tai vallitseva perhetilanne.

Lapsen tilanne edellytti jatkotoimenpiteitä yli 500 kertaa. Chat-päivystäjä on tällöin ottanut yhteyttä esimerkiksi lastensuojeluun, oppilashuoltoon tai poliisiin tai on joutunut soittamaan hätäpuhelun.

"Kukaan ei auta"

SOS-Lapsikylä kertoo avanneensa Apuu-chatin kevään 2020 poikkeustilanteessa, kun lapset eivät kohdanneet arjessaan turvallisia aikuisia enää totutusti. Moni lapsista oli jo aiemmin hakenut apua sitä saamatta.

– Moni lapsi tiedostaa tarvitsevansa apua esimerkiksi ahdistukseen ja sen purkautumiseen itsensä satuttamisena, mutta kertoo, ettei kukaan auta, kertoo SOS-Lapsikylän ehkäisevän digityön päällikkö Johanna Virtanen tiedotteessa.

Järjestön mukaan korona-aika on lisännyt entisestään haasteita lasten mielenterveydelle.

– Erityisen hälyttävää on ollut se, kuinka lapset ovat jo itsekin tietoisia kuntien ruuhkautuneista sosiaali- ja terveyspalveluista ja odotusaika avun piiriin tuntuu kestämättömältä, Virtanen sanoo.

Hän korostaa uusien hyvinvointialueiden roolia lasten auttamisessa. Tiedotteessa painotetaan, etteivät hallintorajat saisi estää tai hidastaa lapsen oikeutta saada tukea, vaan keskiössä tulisi aina olla lapsen tuen tarve.

SOS-Lapsikylän mukaan huolta, turvattomuutta tai uhkaa kokevien 7–15-vuotiaiden lasten ja nuorten kanssa käytiin viime vuonna Apuu-chatissa yhteensä yli 25  600 keskustelua. Järjestön vuosiraportin perusteella Apuu-chattiin tuli vuonna 2021 yli 36 000 yhteydenottoa, joista yli 70 prosenttiin pystyttiin vastaamaan.

Lue myös: Kysely: Joka kolmas sijoitettu lapsi kokee olevansa aiempaa ahdistuneempi

Tuoreimmat aiheesta

Mielenterveys