Uudessa Terapian tarpeessa? -kirjassa kerrotaan lyhytterapeuttisesta itsehoidosta. Kirjailijat Liisa Uusitalo-Arola ja Katri Kanninen kertoivat Uutisaamussa, mitä jokainen voi tehdä henkisen hyvinvointinsa eteen jo tänään.
Kynnys hakea apua mielenterveysongelmiin on madaltunut, mutta terapiaan pääsy voi olla haastavaa. Ja vaikka sopivan terapeutin löytäisikin, joutuu ihminen itse tekemään valtaosan työstä vointinsa eteen. Oman psyykkisen hyvinvointinsa eteen voikin tehdä paljon.
– Käytännön keinot lähtevät aina siitä, että ensin pitää pysähtyä ja hiukan katsoa, että mistä tässä mahdollisesti on kysymys. Mikä mun elämässä on sellaista, joka juuri tällä hetkellä mun oloa heikentää? kouluttajapsykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola sanoi Uutisaamun haastattelussa.
Pysähtyminen onkin hänen mukaansa yksi tärkeimmistä asioista, joilla ihminen voi edistää mielenterveyttään.
– Kun tulee jollakin tavalla pulmatilanne, siitä voi aina astua kaksi askelta taaksepäin ja pysähtyä katsomaan sitä, mitä omassa mielessä liikkuu. Ikään kuin olisit itsen ulkopuolella, ja ihmetellä.
Lue myös: Jenna, 26, joi jopa kuusi pulloa viiniä viikossa – kukaan ei uskonut ongelmaa: "Alkoholistit voivat olla niitä tunnollisimpia työntekijöitä"
Mieli on ihmisen puolella
Ymmärrys johtaa muutokseen. Lyhytterapiatalo Shortumin toimitusjohtajan Katri Kannisen mukaan kirjan tarkoituksena on auttaa lukijoita pääsemään kiinni juurisyihin ongelmallisten toimintatapojen taustalla. Mieli kun on aina ihmisen itsensä puolella – vaikkei siltä aina tuntuisi.
Persoonallisuus muovautuu varhaisissa ihmissuhteissa. Jos perheessä ei huolehdita, rakasteta tai huomioida riittävästi, lapsi joutuu etsimään rakkautta mitä erilaisemmilla keinoilla. Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsi pyrkii olemaan kuuntelematta sisintään tai suojelee itseään vahvasti.
– Se mikä on aikaisemmin suojannut, ei sitten myöhemmin sitä enää tekään vaan päinvastoin, se voi kääntyä meitä itseään vastaan. Vaikka aikuisena ei kyetä kuuntelemaan kehon viestejä, että nyt pitäisi hiljentää, Kanninen sanoi.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
Stressi kuormittaa jokaista, mutta mielen joustavuus eli kyky nähdä vaihtoehtoisia toimintatapoja myös paineisissa tilanteissa auttaa säilyttämään tasapainoisen kokonaiskuvan omasta itsestä. Mikäli käytössä on vain toimimattomia selviytymiskeinoja, alkaa se vähitellen kuormittaa ihmistä. Lopulta harteille kertynyt taakka voi ilmetä oireiluna.
Lue myös: Nämä luonteenpiirteet ovat yhteydessä dementiaa aiheuttaviin aivomuutoksiin – tutkijat selittävät, miksi
Ahdistus kuuluu elämään
Katri Kanninen on oivaltanut olevansa lapsuudesta asti herkkä, minkä vuoksi hänellä on taipumus myös ahdistua.
– Tuntuu, että monet asiakkaat pelkäävät sitä ahdistusta ja ajattelevat, että elämän pitäisi olla sitä ahdistuksen poissaoloa. Tämähän ei pidä laisinkaan paikkaansa. Päinvastoin olisin aika huolissani, jos tapaisin ihmisiä, jotka eivät kokisi ollenkaan syyllisyyttä tai häpeää omasta toiminnastaan.
Kannisen mukaan ahdistus on evoluution myötä kehittynyt taipumus, joka työntää ihmistä muutokseen ja vie pois kivusta. Jos vaikeita tunteita ei kuuntele, voi ihminen mennä hakoteille. Ahdistusta pitää vain oppia hallitsemaan.
– Mutta sitä ei tarvitse pelätä eikä siitä tarvitse täysin pyrkiä pois, Kanninen sanoi.
10:13