Tänä aamuna Helsinkiin saapunut Allegro-juna toi kyydissään huolestuneita ihmisiä, jotka eivät kannata Ukrainan sotaa ja haluavat lähteä Venäjältä nyt, kun vielä pääsevät.
MTV Uutiset kävi Helsingin päärautatieasemalla, jonne Helsingin ja Pietarin väliä kulkeva Allegro-juna saapuu kahdesti päivässä.
– Ajattelin, että jännitteet kasvavat, mutta en todellisuudessa uskonut sotaan ennen torstaiaamua, kertoo Pietarista saapuvaa perhettään odottava Dmitri Shimanskii.
Shimanskii muistelee, että hänen ystävänsä lähetti torstaina kuudelta aamulla videoita sodasta eikä hän meinannut aluksi uskoa sitä.
– Sanoin, että kerro tämän olevan vitsi. Ystäväni sanoi, ettei se valitettavasti ole vitsi.
Shimanskii halusi tuoda vaimonsa ja 7-vuotiaan poikansa Suomeen, koska tulevaisuus Venäjällä tuntuu niin epävarmalta.
– Päätin, että heille on turvallisempaa olla täällä. Sitä, mitä tapahtuu nyt Ukrainassa, ei voi hyväksyä.
Lue myös: Andrei kertoo MTV:lle, kuinka yllättävä Venäjän isku oli ja mitkä kolme sanaa hänellä on Putinille – tällaista pommisuojiin juoksua on arki Kiovassa nyt
Harkovassa jumissa oleva Sergei pelkää henkensä edestä: "Sota tulee koko ajan lähemmäs"
Lähes ainoa reitti pois
Allegro saapuu laiturille ja ihmisiä alkaa vyöryä ulos.
Shimanskii kiirehtii halaamaan vaimoaan ja poikaansa. Hän iloitsee siitä, että osti perheelleen liput Helsinkiin jo ennen kuin sota syttyi, koska nyt niitä voi olla vaikea saada. Allegro-junat ovat viime päivinä olleet täynnä, koska Venäjältä on lähes mahdotonta päästää enää ilmateitse pois. Käytännössä lähes kaikki lennot Venäjältä Eurooppaan on peruttu.
Monille Allegrolla Suomeen saapuneelle Helsinki onkin vain välietappi ja väylä Eurooppaan.
– Olin käymässä vanhempieni luona Venäjällä ja yritin lentää sieltä Saksan Kölniin, missä asun. Kaikki lennot oli kuitenkin peruttu ja tämä juna oli ainoa reitti pois, kertoo junasta ulos tullut Sergei, joka aikoo lentää Helsingistä Saksaan vielä samana päivänä.
Sergei kertoo vastustavansa rajusti Venäjän toimia Ukrainassa ja toivoo sodan loppuvan.
– Mielestäni tämän kamaluuden pitäisi loppua mahdollisimman pian, jotta meidän ja muiden maiden kansalaiset eivät kärsisi enempää.
Lue myös: CNN: Järkyttävä tilasto julki – jopa puolet venäläisistä hyväksyy sotilaallisen voimankäytön Ukrainassa
"Sotaa ei vain pitäisi tapahtua"
Moni Allegrosta ulos astuva ei halua haastatteluun, ja syykin on ymmärrettävä. Matkustajat ovat tuskin tulleet Helsinkiin lomailemaan, vaan monet ovat joutuneet jättämään kotinsa paetessaan Venäjän kiristyvää poliittista tilannetta. Myös talouspakotteet tuntuvat jo venäläisten kukkarossa.
Pietarista saapuneet Olga ja Aleksandr eivät halua sukunimeään julkisuuteen, mutta pysähtyvät kuitenkin kertomaan, miksi lähtivät pois Venäjältä.
– Lähdimme, koska pelkäämme, mitä synnyinmaassamme tapahtuu. Emme kannata sitä, mitä presidenttimme tekee – ei sodalle! Tätä verenvuodatusta ei todellakaan pitäisi tapahtua. Sillä ei ole väliä, kuolevatko sotilaat vai siviilit. Sotaa ei yksinkertaisesti vain pitäisi tapahtua.
Pariskunta kertoo pelkäävänsä, että Venäjän rajat saatetaan sulkea pian ja halusi siksi paeta nyt.
– Kuin ihmeen kaupalla saimme yhdet viimeisistä junalipuista. Yllätyimme siitä, miten täynnä junat ovat. Kaikki pyrkivät pois maasta, jossa ihmisten oikeuksia rajoitetaan, Olga sanoo.
Nuori pari aikoo lomailla Helsingissä hetken ja sen jälkeen jatkaa Istanbuliin ystävänsä luokse.
Lue myös: Sensuuri tiukkenee: Venäjällä rajoitetaan pääsyä Facebookiin, 10 tiedotusvälineelle käsky poistaa sotaa koskeva "disinformaatio"
Tytär turvaan
Helsingin päärautatieaseman laituri alkaa jo tyhjentyä Pietarista saapuneista matkustajista. Viimeisten joukosta Maria ja hänen 12-vuotias tyttärensä Julia vetävät perässään matkalaukkuja.
– Kävin hakemassa tyttäreni Venäjältä. Asun Saksassa ja suuntaamme tästä Saksaan, Maria kertoo.
Hän sanoo, ettei kestä Venäjällä tapahtuvaa poliittista vainoa ja sitä, että poliisi nappaa ihmisiä suoraan kadulta tai mielenosoituksista.
– Minullakin on osa sukulaisista Kiovassa ja olen hyvin huolissani tästä tilanteesta. Ehdin ostaa lipun junaan, mutta muihin välineisiin on ollut todella vaikeaa saada lippuja. Ihmiset ovat paniikissa.
Hänen tuttunsa, jotka jäivät Venäjälle jumiin, haluavat Marian mukaan päästä sieltä epätoivoisesti pois, mutta se voi olla jo tässä vaiheessa hankalaa.
Allegro-juna kulkee toistaiseksi
Allegro-junayhteys oli 1,5 vuotta poikki ja alkoi taas kulkea viime vuoden lopussa. VR:n viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että ainoastaan Suomen ja Venäjän kansalaiset saavat kulkea Allegrolla. Ukrainalaiset eivät toistaiseksi saa matkustaa Allegro-junilla, vaikka VR:n viestinnästä kerrotaan, että toiveena olisi saada myös ukrainalaisille oikeus matkustaa Allegrolla.
Päätös ainoastaan Venäjän ja Suomen kansalaisten hyväksymisestä Allegro-matkustajiksi perustuu VR:n mukaan pandemianaikaiseen käytäntöön, ja parhaillaan käydään neuvotteluita sen muuttamisesta koskemaan kaikkien EU- ja kolmansien maiden kansalaisia.
VR on päättänyt tukea ilmaisemiseksi ukrainalaisia Venäjän hyökkäyksen johdosta. Jatkossa Ukrainan passilla voi matkustaa Suomessa maksutta VR:n junissa. VR tiedottaa, että matkustajaliikenne Allegro-junalla Helsingin ja Pietarin välillä jatkuu viranomaisten pyynnöstä toistaiseksi, jotta suomalaiset pääsevät palaamaan kotiin. Myös ne venäläiset, jotka haluavat lähteä kotimaastaan, pääsevät näin matkustamaan pois Venäjältä.