Ice Lakes on kansainvälistä suosiota niittäneeksi peliksi sielultaan yllättävän suomalainen tuttavuus.
Tamperelaisen Iceflake Studiosin kehittämän pelin teemana on nimittäin pilkkiminen talvisessa luonnossa. Viime vuonna julkaistulla pelillä on tällä hetkellä jo noin 400 000 pelaajaa, ja uusia pelaajia tulee tuhansia päivässä.
Nyt talvista eksotiikkaa tarjoava peli on saanut mielenkiintoisen lisän, sillä aiempien kuvitteellisten kenttien ohelle on kehitetty kaksi autenttista, Tampereelle sijoittuvaa kenttää. Pelaaja pääsee kokeilemaan pilkkimistä halutessaan jäisellä Tammerkoskella tai Siilinkarin edustalla Näsijärvellä.
Iceflake Studiosin toimitusjohtaja Lasse Liljedahl kertoo MTV Uutisille, että peliyritys oli jo pidempään pohtinut tapoja lisätä peliin todellisia ympäristöjä mielikuvituksen pohjalta tehtyjen kenttien rinnalle. Yhteistyötä alettiin tehdä Visit Tampereen kanssa.
- Tampereella etsittiin viime keväänä uusia tapoja tuoda paikallisia maisemia näkyville kansainvälisessä mittakaavassa. Tampereen kaupunkimaisemat ovat erittäin mielenkiintoisia niin historiallisesti kuin visuaalisestikin, joten ehdotimme Visit Tampereelle tällaista projektia. Heidänkin mielestään ajatus tuntui hyvältä, joten lopulta päädyttiin toteuttamaan kaksi kenttää, Liljedahl kertoo.
Tampereen maisemien mallintamisessa peliin oli omat haasteensa.
- Ensin kävimme kuvaamassa maisemia, jonka pohjalta tehtiin suunnitelma. Peliä tehdessä pitää aina huomioida, että miten ympäristö saadaan toimimaan pelimaailmassa kuitenkaan muuttamatta paikkojen autenttisuutta. Oli haastavaa, että saatiin maisemat toteutettua uskollisesti karsimatta kenttien pelillisyyttä, toteaa Liljedahl.
Liljedahlin mukaan Tampere-kentistä saatu palaute on ollut erittäin positiivista, ja Iceflake Studios aikoo kehittää uusia todellisiin paikkoihin perustuvia kenttiä Suomesta ja maailmalta. Myös uusia kalalajeja, kalastusvälineitä ja erilaisia kilpailumuotoja on tulossa.
- Autenttiset ympäristöt ovat sellaista, jota simulaattoripelien pelaajat arvostavat. Kotimaisten vesistöjen tekeminen on mukava tapa tuoda suomalaisuutta esiin pelissä ja välittää Suomi-kuvaa maailmalle. Pilkkivesistöjä on toivottu myös Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta.
Peli kännykkään ja pilkille
Pilkkiminen Tampereen ydinkeskustassa kuulostaa niin mielenkiintoiselta idealta, että peli oli pakko ottaa kokeiluun. MTV Uutiset kokeili pelin iOS-versiota iPhonella.
Ensituntuman perusteella Ice Lakes ansaitsee kiitosta innovatiivisuudestaan. Peliin on saatu hienosti luotua talvisen korpimainen tunnelma paikkojen aitoutta unohtamatta.
Tammerkosken maisema on mallinnettu erittäin tunnistettavaksi peliin. Onkin mielenkiintoista pelata peliä tutussa maisemassa tilanteessa, joka ei todellisuudessa olisi mahdollista - Tammerkoski kun ei talvisin edes jäädy.
Peliin on saatu mukavasti ympättyä toiminnallisuutta ja grafiikka on miellyttävää, joskin maisemien panorointi on ainakin kokeilemassamme iOS-kännykkäversiossa kankeaa ja näkymät melko suppeat. Tosin onhan tietenkin muistettava, että pelin varsinainen idea ei ole maisemien pällistely, vaan kunnon talvikalastaminen.
Ice Lakes on parhaimmillaan, kun siihen saa kiireettömästi, kaikessa rauhassa keskittyä. Tällöin pelaaja pääsee tunnelmalliseen "pilkki-moodiin" narraamaan kaloja erilaisilla syöteillä.
Ice Lakes saa plussaa tunnelmastaan ja kekseliäisyydestään. Ja koska allekirjoittanut on tamperelainen, niin uudet autenttiset Tampere-kentät ovat extraplussaa.
Päivitys juttuun 24.11. Klo 17.10:
Ice Lakes ei ole ensimmäinen pilkkipeli, sillä suomalainen Procyon Productions kehitti kyseisen peligenren jo vuonna 1999 Pro Pilkki -pelillään. Kyseisestä pelistä on nykyään olemassa myös mobiiliversio ja siinä on myös käytetty pelikenttinä mm. autenttisia kalapaikkoja.