Keskelle Nevadan aavikkoa rakennetussa uhkapelien luvatussa kaupungissa äänestäjät murehtivat samoja asioita kuin amerikkalaiset muuallakin, inflaatiota, verotusta, aserajoituksia ja naisten oikeutta aborttiin.
Nevada on yksi seitsemästä vaa'ankieliosavaltiosta vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Näistä seitsemästä ratkaisevasta osavaltiosta Nevadassa on vähiten valitsijamiehiä, kuusi kappaletta. Voittoon tarvitaan 270.
Vaaleista on tulossa niin tiukat, että nuo kuusikin ovat tärkeitä molemmille ehdokkaille, demokraattien Kamala Harrisille sekä republikaanien Donald Trumpille.
Suomesta kotoisin oleva, Amerikassa 25 vuotta ja Las Vegasissa kuusi vuotta asunut Kirsi Mikkonen-Shaw aikoo äänestää Harrisia.
– Minun mielestäni keskiluokkaisia ihmisiä pitäisi tukea enemmän, ettei ole ihan kultalusikka suussa syntynyt. Ja Harris on parempi mielestäni tähän kuin Trump, Mikkonen-Shaw sanoo.
Mikkonen-Shaw näkee muutenkin, että Harris olisi talouden kannalta parempi vaihtoehto. Nevadassa, niin kuin muuallakin Amerikassa, äänestäjien suurin huoli vaaleissa on inflaatio.
Nevadassa esimerkiksi bensan ja ruuan hinta on edelleen korkea.
Näissä vaaleissa isoksi poliittiseksi kysymykseksi on noussut myös "No Tax on Tips"- ehdotus, mikä tarkoittaa sitä, ettei tippejä tulisi verottaa. Las Vegasin kaupunki pyörii hotellien, kasinoiden ja ravintoloiden ympärillä, joissa suuri osa kaupunkilaisista työskentelee.
Monet kaupungissa toivovatkin, että tämä molempien ehdokkaiden esiintuoma uudistus menisi läpi.
Niin toivoo myös Mikkonen-Shaw, jonka kaksi tytärtä ovat molemmat kasinoilla töissä.
Tippikulttuuri on Las Vegasissa isossa roolissa.
Abortti ja aseet
Uberia ajava Irene Palacios kertoo suurimmiksi huolikseen naisten aborttioikeuden takaamisen sekä aseet.
– Pikkutyttöni ei ole vielä kouluikäinen, joten hänen turvallisuutensa on yksi isoimmista huolistani, kun hän menee kouluun tai oikeastaan minne vain. Tarvitsemme uudistuksen aselakiimme. Toinen minulle tärkeä asia on aborttioikeuden säilyttäminen, hän kertoo MTV Uutisille.
Jatkuvat tarinat joukkoampumiset uutisissa saavat Palacioksen pelkäämään. Abortin suhteen hän toivoo, että se saataisiin jälleen lailliseksi kaikissa osavaltioissa.
– Olen kuullut kauhutarinoita nuorista äideistä, jotka eivät vain ole valmiita ja päätyvät hylkäämään vauvansa jonnekin, kun eivät tiedä mitä muuta tehdä.
Palacios aikoo äänestää Harrisia ja toivoo, että Nevada menee Harrisille. Hän kuitenkin tiedostaa, että Trump on suosittu ja voi hyvin voittaa Nevadan.
– Minulla on hyvin huono kuva Trumpista. Hänelle tämä kaikki on vain iso vitsi, hän välittää vain rahasta, Palacios sanoo ja lisää vielä, että vaaleissa tulisi olla kyse äänestäjistä, eikä miljonäärin omista agendoista.
– Hän on miljonääri ja pitää huolta vain itsestään.
Palacious on latinalaisamerikkalainen ja tulee maahanmuuttajaperheestä. Hänelle iso ongelma Trumpissa ovat hänen kommenttinsa maahanmuuttajista, ja suhtautumisensa naisiin.
– Yleensä me maahanmuuttajat olemme täällä tehdäksemme kovasti töitä ja auttaaksemme perheitämme rahallisesti.
Vegas Strip on kasinoineen ja ravintoloineen turistien suosiossa.
Trumpin kannatus korkealla
Nevadassa muutamat viime vaalit ovat olleet tiukat, mutta demokraatit ovat voittaneet. Nyt on mahdollista, että republikaanien ehdokas Trump voittaa.
Lasvegasilainen kiinteistönvälittäjä Bradley Sketchley sanoo äänestävänsä Trumpia, mutta uskoo, että Nevada voi mennä kummalle ehdokkaalle vaan.
– Tarkoitukseni oli äänestää Robert F. Kennedy Junioria, joten äänestänkin nyt Trumpia, minulla ei ole luottoa Kamalaan, Sketchley sanoo.
– Hän (Kamala Harris) on ollut osa maan johtoa, joka on saanut meidät tähän tilanteeseen. En usko, että mikään muuttuu, jos hänestä tulee presidentti, hän jatkaa.
Sketchley kuitenkin sanoo, että kumpikaan tulos vaaleissa ei yllätä häntä.
– Minulla on paljon naispuolisia ystäviä, joiden tärkein asia äänestäessä ovat naisten oikeudet omiin vartaloihinsa ja se käy täysin järkeen.
Bellagio-hotelli on yksi nähtävyys Vegas Stripillä.
Iso osa sitoutumattomia
Nevadassa on paljon maaseutua, jonka äänestäjät taipuvat useimmiten republikaanien puolelle. Nevadan kaupungit, kuten Las Vegas, ovat demokraattimyönteisimpiä.
Las Vegasin äänestystulos voikin ratkaista koko osavaltion.
– Menee varmaan todella tiukaksi tämä meidän osavaltio tilanne, Mikkonen-Shaw pohtii.
Nevadan tasaista tilannetta hankaloittaa entisestään se, että jopa 40 prosenttia osavaltion rekisteröidyistä äänestäjistä ei ole valinnut puoltaan. Rekisteröityessään äänestämään, he eivät siis ole ilmoittaneet puolueekseen demokraatteja tai republikaaneja, vaan ovat itsenäisiä äänestäjiä.
Töitä parhaillaan etsivä Jonathan Aceves kertoo MTV Uutisille taipuvansa äänestämään Harrisia, mutta häntä ei haittaa, vaikka Trump voittaisi.
– Kumpi vaan voittaa, en aio valittaa, Aceves sanoo.
– Haluan vain presidentin joka tekee, mitä on luvannut.