Haastattelussa Harrisia muistutettiin hänen vanhoista lausunnoistaan.
Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris painotti keskiviikkona Fox News -kanavan haastattelussa, ettei hänen kautensa olisi jatkumoa presidentti Joe Bidenin kaudelle.
– Kuten jokainen uusi presidentti, joka astuu virkaan, tuon elämäkokemukseni, ammatilliset kokemukseni sekä uusia ja tuoreita ideoita. Edustan uuden sukupolven johtajuutta, Harris alleviivasi.
Harris kommentoi asiaa, kun toimittaja Bret Baier kysyi häneltä aiemmasta lausunnostaan, jossa hän sanoi, ettei keksi mitään, mitä olisi tehnyt eri tavoin kuin Biden.
59-vuotiaasta Harrisista tuli puolueensa ehdokas sen jälkeen, kun ikääntyvä Biden, 81, jättäytyi presidenttikilvasta heinäkuussa. Harrisin vastaehdokas, republikaanien Donald Trump on 78-vuotias.
Baier muistutti Washington Postin mukaan Harrisia myös siitä, että hän vakuutti Bidenin olevan kykenevä virkaansa, ennen kuin tämä vetäytyi ehdokkuudestaan.
Harris vastasi, että Bidenilla on presidentinvirkaan tarvittavaa harkintakykyä ja kokemusta. Heti perään hän käänsi katseen vastaehdokkaaseensa ja kyseenalaisti Trumpin kyvykkyyden toimia tehtävässä.
– Joe Biden ei ole ehdolla, ja Donald Trump on, Harris sanoi.
Varapresidenttiä hiillostettiin rajaturvallisuudesta
Baier hiillosti Harrisia haastattelun aluksi maahanmuutosta ja rajaturvallisuudesta. Harris yritti toistuvasti korostaa, että nykyinen hallinto on ottanut asian vakavasti, mutta Baier keskeytti tämän puheen tarkentavilla kysymyksillä.
– Yritän vastata kysymykseen, jonka nostat esille, ja haluaisin sanoa asiani loppuun, Harris kuittasi.
Harris sanoi CNN:n mukaan myös, ettei kannata luvattomien rajanylitysten dekriminalisointia.
– En ole kannattanut sitä varapresidenttinä, enkä aio tehdä sitä presidenttinäkään.
Presidenttiehdokkaan mukaan ihmiset ovat uupuneet sen tyyppiseen retoriikkaan, jonka Donald Trump on tuonut mukanaan.
– (Retoriikka) -- on suunniteltu ja tarkoitettu jakamaan maamme ja saamaan amerikkalaiset kirjaimellisesti osoittelemaan sormella toisiaan.
Tähän Harris lupasi muutosta.