Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump palasi kampanjoimaan Pennsylvanian Butleriin, jossa Thomas Matthew Crooks yritti ampua heinäkuun 13. päivänä.
Jo sata kilometriä ennen Butleria Pennsylvanian maaseudun läpi ajellessa ei jää epäselväksi, kumpi on suositumpi ehdokas tässä kolkassa Amerikkaa, Trump vai Kamala Harris. Lähes jokaisen talon pihassa liehuu Trump-lippu tai nurmikolle on pystytetty kyltti, jonka kuvassa Trump huitoo nyrkkiään verisenä.
"Fight, fight, fight!"
Tuota iskulausetta yleisö huusi myös Trumpin kampanjatilaisuudessa Butlerissa, tismalleen samassa paikassa, jossa häntä ammuttiin.
Lue myös: Trump piti kampanjapuheen kaupungissa, jossa hänet yritettiin murhata kesällä
Liikuttava hetki
Heinäkuussa ja nyt paikalla ollut Kevin Jackson Pennsylvaniasta kertoo MTV Uutisille, miten tapahtumat hänen kohdallaan etenivät.
– Olen ollut niin monessa Trump-rallyssä, että tulin sillä kertaa vähän myöhemmin, koska heillä on aina viihdettä ja puhujia ennen Trumpia. Odottelin ulkopuolella kuuden aikoihin ja juttelin miehen ja naisen kanssa, joilla oli radiopuhelin. Yhtäkkiä mies huusi "He tekivät mitä?!" Hän kertoi minulle, että Trumpia on ammuttu ja sitten he lähtivät. Ihmiset alkoivat soitella koteihinsa ja kaikki auttoivat toisiaan kaaoksessa, hän kertoo.
Jackson ajoi moottoripyörällään kotiin, jossa sai varmistuksen, että Trump on hengissä.
– Se oli minulle henkilökohtaisesti hyvin pelottavaa. Olen seurannut Trumpia jo kauan. Olen iloinen, että hän on hengissä. Jumala siunatkoon Donald Trumpia ja Yhdysvaltoja, hän sanoo ääni särkyen.
Pennsylvanian Butler oli ennen täysin tuntematon paikka, nyt pienen paikkakunnan nimi on levinnyt ympäri maailmaa. Paikkakuntalaiset sulattelevat yhä tapahtunutta ja surevat ampumisessa kuollutta palomiestä Corey Comperatorea.
Useat paikalliset kertoivat MTV Uutisille, että he eivät halua, että Butler tullaan muistamaan ikuisesti vain salamurhayrityksestä. Siksi he olivat tyytyväisiä, että Trumpin toinen kampanjatilaisuus sujui rauhallisesti.
"Kuten olin sanomassa..."
Trump saapui kampanjatilaisuuteen hänelle tyypilliseen showmaiseen tapaan. Trumpin lentokone lensi matalalla yleisön päältä pari kertaa neljän aikoihin iltapäivällä.
Trump saapui lopulta puhumaan reilun tunnin myöhässä puoli seitsemältä illalla hänen poikansa Eric Trumpin ja tämän vaimon Lara Trumpin puheenvuorojen jälkeen.
Trump aloitti puheensa pitkällä hiljaisuudella. Viimein hän sanoi:
– Kuten olin sanomassa….
Tällä hän viittasi hänen viimeiseen lauseeseensa Butlerissa, jonka luodit keskeyttivät. Kyseinen lause käsitteli maahanmuuttoa, yhtä isointa teemaa Trumpin kampanjassa Harrisia vastaan.
– Donald Trump piti meidät poissa sodista neljä vuotta. Nyt soditaan kahta, kolmea sotaa ja valmistaudumme tappelemaan myös Irania vastaan. Donald Trump on amerikkalaisten puolella, kertoo sotaveteraani Hugh O’Donnell MTV Uutisille.
– Hän ei hyysää maahanmuuttajia sen suhteen, että heille maksetaan kotona istumisesta. Jos he tulevat tänne, heidän täytyy hankkia työpaikka niin kuin muidenkin, hän jatkaa.
– Jos maahanmuuttajat haluavat tulla Amerikkaan, heidän täytyy tulla oikealla tavalla, komppaa Patty O’Donnell hänen vieressään.
Tällä he viittaavat republikaanien ja etenkin Trumpin kritisoimaan presidentti Joe Bidenin ja Harrisin -hallinnon rajapolitiikkaan. Sitä arvostellaan poliittisen kirjon molemmin puolin. Republikaanit sanovat, että hallinnon lähestymistapa on liian lempeä, mikä johtaa laittoman maahanmuuton lisääntymiseen ja rajaresurssien ylikuormittumiseen.
Trump syytti Harrisia
Trump syytti puheessaan jälleen demokraattien vihamielisen retoriikan olevan syy hänen salamurhayrityksilleen. Trumpin mukaan Kamala Harris kannustaa sanomisillaan väkivaltaan.
MTV Uutisten haastattelemat amerikkalaiset kaikki toivovat, että Amerikka ei olisi enää niin jakaantunut. Kukaan ei vaan oikein osaa sanoa, miten ongelma voitaisiin korjata.
– Kun puhun ihmisten kanssa, yhä useampi ja useampi uskoo, että meidän täytyy tehdä Amerikasta jälleen suuri, Make America Great Again, sanoo Belinda Brown syyksi, miksi hän äänestää Trumpia.
Perään hän kuitenkin lisää, että yksi hänen parhaista ystävistään on Harrisin tukija, ja molemmat kunnioittavat toistensa äänestyspäätöstä.
Paikalle Butleriin oli saapunut myös Benjamin Running Deer Valdez Floridasta saakka.
– En tiedä, mitä tulee tapahtumaan, mutta toivon todella, että Trump voittaa, kaikkien meidän takiamme, hän miettii.
– Homoseksuaalit Trumpin puolella, nyt ja aina, hän lisää osoittaen sateenkaaren väristä Trump-lippistään.
"Liikaa vihaa"
Ethan Gordon kertoo MTV Uutisille, ettei tiedä yhtään nuorta, joka äänestäisi Harrisia. Hänen ympärillään kaikki kannattavat Trumpia. Hän halusi tulla seuraamaan tilaisuutta Butleriin myös siksi, koska Elon Musk oli paikalla.
Trump kampanjoi demokraattien Harrisia vastaan etenkin inflaatiolla, maahanmuutolla ja sodilla. Kannattajiin viesti uppoaa, myös Gordoniin, joka hänkin korostaa, ettei Trumpin aikana sodittu.
– En vihaa Harrisia, mutta en fanitakaan häntä, Gordon pohtii mielipidettään Harrisista.
– Maamme tuntuu nyt todella kahtiajakautuneelta, toivon, että niin ei olisi. Liian usein ihmiset vain nykyään vihaavat toisiaan riippumatta puoluetaustasta. Ei ihmisiä voi vain vihata, hän sanoo.
– Mutta Harris ei vain käy minulle järkeen. Kaikki sanovat, että viimeisen neljän vuoden aikana asiat ovat menneet parempaan suuntaan, mutta ei minulla. Toivon, että asiat muuttuvat, hän jatkaa.
Yhteistä Trumpin ja Harrisin kannattajilla on se, että molemmat puolet tuntuvat elävän omissa kuplissaan ja uskovat kaikkien kannattavan heidän ehdokastaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että kisa Pennsylvanissa on tällä hetkellä erittäin tiukka Harrisin ja Trumpin välillä.
Pennsylvanian osavaltio voi ratkaista jopa koko vaalit, jossa Harris ja Trump ovat tällä hetkellä lähes tasoissa kannatuskyselyissä.