Asianajaja Riitta Leppiniemi, 56, tiesi jo lukiossa, mikä hänestä tulee isona. Maalaistalossa Satakunnan Kankaanpäässä kasvaneen Leppiniemen perheessä ei ole muita juristeja, mutta hän halusi ja pyrki lakia lukemaan.
– Se oli jalat maassa tehty päätös. Ajattelin, että tältä alalta löytyy ainakin töitä, hän kertoo.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisen ovat aukenivat vasta toisella yrittämällä.
– Ensimmäisellä kerralla en ymmärtänyt, miten paljon pääsykokeisiin piti lukea.
Leppiniemi valmistui juristiksi 31 vuotta sitten, vuonna 1987. Hän työskenteli ensin vuoden Veronmaksajien keskusliitossa, sen jälkeen hän auskultoi varatuomariksi.
Vuonna 1989 Leppiniemi meni töihin asianajotoimistoon ja jäi sille tielle. Hän on ollut vuodesta 1990 asti töissä asianajotoimisto Susiluodossa Helsingissä. Hän on myös toimiston osakas.
Leppiniemi on toiminut myös Asianajajaliiton puheenjohtajana ja hallituksessa.
Tunnettu asianajaja hoitaa erityisesti rikosjuttuja – niin uhrien kuin syytettyjenkin avustajana – sekä perhe- ja perintöasioita.
– Olen aina halunnut hoitaa nimenomaan oikeudenkäyntejä. Se on minun juttuni. Siinä pääsee olemaan hetkessä kiinni ja reagoimaan välillä nopeastikin.
Riitta Leppiniemi osallistui tällä viikolla SuomiAreenaan Porissa.
Kassalla kysellään kuulumisia
Leppiniemi on yksi Suomen tunnetuimmista asianajajista. Hänen kasvonsa ovat monelle niin tutut televisiosta ja lehtien palstoilta, että hänet tunnistetaan joka puolella.
– Ei se minua häiritse, mutta välillä ihmettelen, miksi asianajajan nimi mainitaan. Eihän sillä ole väliä. Toimittajat ovat nostaneet nimeni esiin, eikä se ollut oma valintani. Mutta ymmärrän, että julkisuus kuuluu tietyllä tavalla tähän ammattiin.
Julkisuudesta ei ole kuitenkaan ollut haittaa Leppiniemelle, vaikka hän ei sinne itse hakeutunutkaan.
– Minua ei ole kohdeltu huonosti. Kuvat mediassa ovat toki voimakkaita ja kasvot tulevat tutuiksi, mutta pystyn liikkumaan missä tahansa.
Pitkän uran aikana Leppiniemi on saanut vain muutamia ikäviä viestejä ja yhteydenottoja. Kasvokkain hän ei ole joutunut ikäviin välikohtauksiin.
– Itse asiassa päinvastoin. Kaupan tiskillä on saatettu kysellä, miten jaksan, kun on iso oikeudenkäynti meneillään.
Vuosia Aarnion avustajana
Leppiniemi on tullut tunnetuksi erityisesti Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion avustamisesta.
Leppiniemi oli Aarnion asianajajana ensimmäisen kerran vuonna 2007, kun Aarniota ja muita huumepoliiseja syytettiin virkarikoksista. Tuolloin syytteet hylättiin.
Toinen, edelleen jatkuva rikosprosessi alkoi syyskuussa 2013, kun Aarnio otettiin kiinni virkarikoksista epäiltynä. Pian häntä alettiin epäillä myös törkeistä huumausainerikoksista.
– Tunsimme Aarnion kanssa entuudestaan, koska olen hoitanut huumejuttuja, joissa hän on ollut tutkinnanjohtajana, Leppiniemi kertoo.
Aarnion ja Leppiniemen yhteistyö on tällä erää jatkunut kohta viisi vuotta eikä loppua näy. Helsingin hovioikeus antaa Aarniolle tuomionsa huumejutussa ensi vuoden puolella.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Riitta Leppiniemi on jo vuosia avustanut Jari Aarniota.
Elokuussa alkaa oikeudenkäynti, jossa poliisijohtoa ja Aarniota syytetään virkarikoksista.
– Onhan tämä ihan poikkeuksellinen tapaus. Tämän jutun vaiheet ovat olleet sellaisia, että aika hyvä dekkari täytyisi olla, jos aikoo juonessa voittaa.
– Hyviä ja huonoja päiviä on nähty puolin ja toisin, mutta tulemme Aarnion kanssa hyvin toimeen, Leppiniemi kertoo.
Leppiniemi oli marraskuussa MTV:n Rikospaikka -ohjelman haastateltavana:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Julkista työtä
Kaksi viikkoa sitten selvisi, että poliisi epäilee Aarniota nyt myös henkirikoksesta, koska hän ei poliisina estänyt ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsalin palkkamurhaa, vaikka hän olisi epäilyn mukaan tiennyt siitä etukäteen.
Aarnio pidätettiin rikosepäilyn vuoksi, mutta häntä ei vaadittu vangittavaksi, joten hän on nyt vapaana. Tutkinta jatkuu edelleen.
Leppiniemi on hoitanut ennen Aarnion tapausta muitakin julkisuutta kiinnostavia juttuja, mutta medianäkyvyys on jälleen yllättänyt hänet.
– Asianajajan työ olisi helpompaa, jos media ei seuraisi oikeudenkäyntejä hetki hetkeltä. Se on ollut yllätys, miten julkista oma työ salissa on ollut. Kaikki sanomiseni saattavat päätyä julki ja hiljaisempina uutispäivinä voidaan twiitata siitä, miten olen pukeutunut.
– Ymmärrän, että toimittajat kirjoittavat oikeudenkäynneistä, mutta onhan se hirveän erilaista kuin mitä etukäteen ajattelin asianajajan työstä, Leppiniemi sanoo.
Jutut hoidettava kunnolla
Asianajaja saa itse valita, mitä juttuja hän ottaa hoidettavakseen. Leppiniemi kertoo olevansa otettu, kun joku haluaa hänet avustajakseen.
– Olen joka kerta innostunut ja kiitollinen, kun joku ihminen haluaa antaa juttunsa minun hoidettavaksi. Se on uskomaton asia yhä edelleenkin.
Lähtökohtaisesti Leppiniemi ottaa kaikki hänelle tarjotut jutut vastaan. Välillä hän joutuu kieltäytymään aikataulusyistä.
Toisinaan on tapauksia, joissa asianajaja ei halua ottaa juttua hoidettavakseen. Syynä voi olla vaikkapa odotettavissa oleva suuri julkisuus, syytetyn henkilöllisyys tai oma moraalikäsitys, joka estää jutun ajamista. Kieltäytymisen syytä asianajajan ei tarvitse kertoa.
– Tiedän, että on esimerkiksi naisasianajajia, jotka eivät hoida seksuaalirikosjuttuja epäiltyjen puolesta tai naisiin kohdistuvia väkivaltajuttuja, Leppiniemi kertoo.
– Jos asianajajasta tuntuu siltä, että hän ei pysty kunnolla avustamaan asiakasta, niin silloin emme saa ottaa juttua vastaan. Juttu pitää pystyä hoitamaan sivuvaikutteista vapaana.
Viime kädessä tuomioistuin määrää puolustajan, jos asianajajaa ei vapaaehtoisesti löydy.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Riitta Leppiniemi toimittajien haastateltavana Aarnio-käräjillä.
Omasta hyvinvoinnista huolehdittava
Asianajajan työpäivät venyvät helposti pitkiksi ja töitä joutuu usein tekemään viikonloppuisinkin. Isojen oikeudenkäyntien aikana työpäivät jatkuvat aamusta myöhäiseen iltaan.
Leppiniemi kertoo silti jaksavansa hyvin. Hän on 30 vuoden jälkeenkin edelleen erittäin innostunut työstään.
Erityisesti Aarnio-jutun kiivaimpien vaiheiden aikaan Leppiniemi oli välillä väsynyt.
– Ne ovat rankkoja prosesseja kaikille osapuolille, kun jutut venyvät näin pitkiksi. Materiaalia on aivan valtavasti. Onneksi minulla on aika hyvä muisti, se auttaa tässä ammatissa.
Leppiniemi kertoo pääsevänsä työasioista irti tv-sarjoja katselemalla, jumppaamalla, iltakävelyllä tai saunassa ja avannossa käymällä.
– Saan onneksi aika hyvin ajatukset muualle ja itseni irti jutuista. Ei se aina onnistu ja jotkut jutut menevät ihon alle, mutta omasta hyvinvoinnista on pidettävä huolta.
Leppiniemi pitää muutaman kerran vuodessa pidempiä lomia ja matkustaa silloin ulkomaille.
– Se on paras tapa päästä irti työkuvioista. Välillä töissä on väsyneempiä kausia ja väsymyksestä johtuva ärtymys saattaa näkyä salissakin.
Asiakas ei ole kaveri
Leppiniemen mukaan asianajajan on tärkeää pitää kirkkaana mielessä se perusperiaate, että hän avustaa asiakasta.
– Joissakin jutuissa se on vaikeaa, mutta pitää muistaa, että emme ole päämiestemme kavereita, vaan hoidamme vain työmme.
Leppiniemi muistaa uraltaan tapauksen, jossa hänelle tuli olo, että on väärin, jos päämies tuomitaan jutussa.
– En meinannut saada loppulausuntoa tehdyksi, kun minusta tuntui hirveän väärältä, että häntä edes syytettiin. Silloin kirkastin itselleni oman roolini.
Yhteydenpito asiakkaan ja asianajajan välillä päättyy, kun juttu on käsitelty.
– Voihan siinä jotain pienimuotoista viestittelyä olla hetken aikaa, mutta sitten yhteydenpito päättyy. Aika moni asiakas on sanonutkin, että kanssani oli kiva olla tekemisissä, mutta toivottavasti emme tapaa enää näissä merkeissä, Leppiniemi naurahtaa.
Myös asiakkaiden perheet tulevat väkisinkin tutuiksi, etenkin jos prosessi kestää pitkään.
– Kun ihminen on vangittu, avustajan on pakkokin olla tekemisissä perheen kanssa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jari Aarnio ja Riitta Leppiniemi.
Rikosjutuissa päämies on kriisissä
Asianajaja oppii oikeusprosessin aikana tuntemaan päämiehensä hyvin. Asiakkaan on avattava kaikki tapaukseen liittyvä asianajajalle. Välillä keskustelut ovat hyvinkin rankkoja.
– Rikosjutuissa päämies on aina kriisissä, oli hän sitten epäilty tai uhri. Useimmiten tilanne on niin kamala hänelle, että hän toivoo empaattisuutta asianajajalta.
Leppiniemen mukaan ammatissa tarvitaan myös psykologisia taitoja, mutta niitä ei opeteta juristin koulutuksessa.
– Itse ajattelen, että jokaista päämiestä kohtaan on oltava empaattinen ja heille on annettava pieni, inhimillinen pala myös itsestään.
Leppiniemi on uransa aikana hoitanut paljon seksuaalirikosjuttuja, erityisesti uhrien avustajana.
– Meidän pitää yrittää auttaa ja neuvoa heitä eteenpäin. Juttu on pakko käydä läpi uhrin kanssa, vaikka tapaukset ovat rankkoja. Asianajaja on monesti hyvin lähellä asiakasta.
Vaikeista asioista on puhuttava
Välillä Leppiniemi on hoitanut rikosjuttuja, joissa hän on kokenut tarvitsevansa itsekin keskusteluapua.
– Esimerkiksi tapaukset, joissa isä tai joku läheinen on käyttänyt pitkään seksuaalisesti hyväkseen lasta, vaikuttavat väkisin myös minuun. Ne ovat salaisia juttuja, mutta onneksi voimme käydä niitä asianajotoimistossa sisäisesti läpi.
Kollegoiden kanssa keskustelu onkin Leppiniemen mukaan parasta debriefingiä asianajajalle. Omien läheisten kanssa jutuista ei voi puhua.
– Joskus mietin niitä asianajajia, joilla on yhden hengen toimisto, että kenen kanssa he pystyvät puhumaan. Pakkohan niistä olisi jollekin puhua, kun näkee pahuutta ja sen mitä teot ovat aiheuttaneet uhrille.
Leppiniemen mukaan Suomessa asianajajilla on keskenään hyvät välit.
– Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Asianajajien keskuudessa ei ole ollenkaan selkäänpuukottamisen kulttuuria.
Bodomin aikaan tuli kirjeitä
Bodom-jutun oikeudenkäynnissä Leppiniemi avusti kolmoismurhasta syytettyä Nils Gustafssonia. Viimeistään tuosta jutusta Leppiniemi tuli suurelle yleisölle tutuksi.
Gustafsson vapautui syytteistä, mutta juttu puhutti paljon kansan keskuudessa. Leppiniemi sai jutusta yhteydenottoja enemmän kuin mistään muusta hoitamastaan jutusta.
– Sain kymmeniä käsinkirjoitettuja kirjeitä. Ne ihmiset olivat varmasti sen ikäisiä, että he eivät käyttäneet sähköpostia. Viestit olivat Gustafssonia puolustavia ja kirjoittajilla oli ihan hyviä perusteluja mielipiteidensä tueksi.
Nykyään viestit tulevat Leppiniemen mukaan sähköisesti.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Riitta Leppiniemi avusti Nils Gustafssonia.
Liian pitkiä työpäiviä
Leppiniemen mukaan parasta asianajajan työssä on itsenäisyys.
– Olen edelleenkin todella innostunut työstäni. En ole yhtään leipääntynyt, hän nauraa.
– Jutut on hoidettava parhaan kykynsä mukaan ja noudattamalla Suomen lakeja ja hyvää asianajajatapaa. Tärkeintä on, että itselläni on tunne, että olen tehnyt kaiken voitavani.
Työn huonoimpana puolena Leppiniemi pitää työn paljoutta.
– En ole saanut balanssiin työtä ja vapaa-aikaa. Teen aivan liian pitkiä työpäiviä ja työskentelen viikonloppuisinkin. Kun juttu on aktiivisessa vaiheessa, kaikki tarvittava on hoidettava ja valmisteltava.
Henkisesti raskaimpia juttuja Leppiniemelle ovat olleet pitkäaikaiset, omaan päämieheen kohdistuneet läheisen seksuaaliset hyväksikäytöt.
– Se on hirveän raskasta, kun näkee mitä ihmiselle on voitu tehdä ja kuinka paha toinen ihminen on voinut olla.
Joskus Leppiniemellä on ollut päämiehenä asiakkaita, joista hän on ajatellut, että tämän toiminta ei ollut niin lainvastaista kuin mistä hänet tuomittiin.
– Joistakin jutuista on tullut olo, että olenko pystynyt tekemään kaikkeni, kun lopputulos tuntuu väärältä. Sitäkään ei voi jäädä loputtomiin pohtimaan.
Välillä päämiehet pettyvät asianajajaan ja myös kertovat sen.
– Toisinaan he purkavat huonoa oloaan avustajaan, joskus aiheetta ja joskus aiheellisesti. Niistäkin pitää päästä yli.
Lapset jäivät saamatta
Sinkkuna elävä Leppiniemi asuu yksin Espoossa eikä hänellä ole omia lapsia.
– Minulla on läheiset suhteet sisaruksiini ja heidän lapsiinsa. Vietän paljon aikaa heidän kanssaan. Lisäksi minulla on paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa matkustelen.
Nuorempana Leppiniemi oli naimisissa, mutta hän erosi aviomiehestään kolmekymppisenä. Uutta parisuhdetta ei löytynyt, joten lapset jäivät saamatta.
– Se ei ollut oma valintani, vaan sattumaa. Kaikkea ei voi saada, eikä aika riitä kaikkeen. Kun minulla ei ollut lapsia huolehdittavana, olen pystynyt tekemään paljon töitä ja olemaan aktiivinen asianajajaliitossa.
Leppiniemi aikoo jatkaa työntekoa ainakin kymmenen vuotta.
– Nautin elämästäni ja työstäni. Olen sielultani asianajaja, joten ammatinvalintani oli täysin oikea.