MTV:n tiedot: Kivimäki oli poliisin seurannassa piileskelynsä aikana – nautiskeli hienostohotellin baarissa

4:54img
Videolla Lehtinen kertoo epäilynsä siitä, miksi Kivimäen jäljille päästiin ja kertoo, miten julkisesti hän oli käyskennellyt hienommissa baareissa ja laadukkaissa ruokapaikoissa.
Julkaistu 28.02.2024 17:19
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

MTV Uutisten tietojen mukaan Vastaamo-vyyhdissä syytetty Julius Kivimäki oli poliisin tutkassa karkumatkansa aikana. 

– Meillä on sellaista tietoa, että poliisi olisi jo viime viikon maanantaina ollut käytännössä Kivimäen jäljillä. Eli jonkinlainen seuranta häneen liittyen on ollut päällä, MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoo.

Lehtinen uskoo, että poliisi on odotellut oikeaa hetkeä ottaa Kivimäki kiinni.

– Luulen, että Kivimäen liikkeet ovat olleet poliisilla aika tarkasti seurannassa koko viikon ajan.

MTV:n tietojen mukaan Kivimäki liikkui viikon aikana suhteellisen avoimesti Helsingin kantakaupungissa. Hän oleskeli samassa asunnossa viime viikon keskiviikkoon tai torstaihin saakka, ja sitten hän vaihtoi toiseen osoitteeseen ennen kiinnijääntiään. 

Kivimäki liikkui myös tyttöystävänsä seurassa.

2:54img

Näin puolustusasianajaja arvioi MTV:lle syytä, miksi Julius Kivimäki päätyi piilottelemaan poliisia.

Lue myös: Miksi Julius Kivimäki päätyi piilottelemaan poliisilta? Näin vastaa asianajaja

Kivimäellä ei toimituksen tietojen mukaan ollut aikeitakaan lähteä pakomatkalle kauemmas.

Jutun alussa olevalla videolla Lehtinen kertoo epäilynsä siitä, miksi Kivimäen jäljille päästiin ja miksi hänet todennäköisesti otettiin kiinni ennen tiistain oikeusistuntoa, johon Kivimäki oli itse sanonut vapaaehtoisesti saapuvansa. 

Lehtinen kertoo videolla myös siitä, miten julkisesti Kivimäki oli käyskennellyt hienommissa baareissa ja laadukkaissa ruokapaikoissa. 

Rikos- ja kotimaan toimituksen päällikkö Tiia Palmén puolestaan arvioi, miksi Kivimäki lähti piilosille matkustuskiellostaan. He kertovat myös, miksi Kivimäki ei saa kissa-hiiri-leikistään rangaistusta.

Lue myös: Julius Kivimäki välttyy rangaistukselta katoamistempustaan – "Eihän se viranomaista iloiseksi tee"

Kivimäen ennalta arvattava katoaminen herättää kummastusta käräjäoikeuden päätöstä kohtaan – "Ymmärrän ihmetyksen"

0:24img

Näin Vastaamo-Kivimäki saapui käräjäoikeuteen jäätyään kiinni.

Tuoreimmat aiheesta

Vastaamo