Suomen oikeuskäytäntö on jo pidemmän aikaa kehittynyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen puoltamaan suuntaan, jossa ylettömän pitkiä tutkintavankeuksia pyritään välttämään. Aleksanteri Kivimäki ehti olla vangittuna yli vuoden.
Suomen rikoshistorian suurimpiin tietomurtoihin kuuluvan Vastaamo-vyyhdin syytetty Aleksanteri Kivimäki näytti olevan keskiviikkona yhä karkuteillä Helsingin hovioikeuden määrättyä hänet uudelleen vangittavaksi viime viikolla.
Kivimäen vapautuksesta ja matkustuskieltoon määräyksestä päätti kuun alussa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus.
Käräjäoikeuden päätös vapauttaa viranomaisten pakoilusta ja väärillä henkilöllisyyspapereilla esiintymisestä tunnettu Kivimäki on herättänyt laajalti ihmetystä, sillä pakoa pidettiin ennalta arvattavana.
Vuosia ulkomailla asunut Kivimäki jouduttiin jo kertaalleen eurooppalaisen pidätysmääräyksen avulla luovuttamaan oikeudenkäyntiin Ranskasta, jossa hän esiintyi väärällä henkilöllisyydellä.
Tutkintavankeuspäätökset ovat monimutkaisia yhtälöitä, joissa puntaroidaan useita oikeusvaltion perusarvoja, kertovat oikeustieteen asiantuntijat STT:lle. Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen kertoo hyvin ymmärtävänsä kummastuksen, jota viimeisimmät käänteet ovat herättäneet.
– Ymmärrän ihmetyksen, mikä tästä varmaan herää. Varmaan se herättää ihmisissä pohdintaa, että miksi päästetään vapauteen henkilö, jota syytetään tolkuttomasta määrästä kohtalaisen vakavia rikoksia, ja oikeudenkäynti on loppusuoralla. Etenkin, kun hänellä käsittääkseni on ollut sitä pakoilutaustaa.
Tutkintavankeuslinja löyhentynyt
Hyttinen ymmärtää toisaalta myös käräjäoikeuden ratkaisun, joka kumottiin hovioikeudessa.
– Tavallaan ymmärrän aika hyvin sen, että he päätyivät tässä vaiheessa vapauttamaan Kivimäen. -- Ennen kaikkea varmaan siinä käräjäoikeuden ratkaisussa on painanut eniten se, että yli vuosi tutkintavankeudessa on kieltämättä pitkä aika.
Hyttisen mukaan taustalla on Suomen oikeuskäytännön pitkän aikavälin muutos. Viimeisen reilun kolmen vuosikymmenen aikana ja erityisesti 2010-luvun lopulta alkaen pitkiä tutkintavankeuksia on pyritty välttämään.
– (Kivimäelle) ei ole langetettu mitään lainvoimaista tuomiota, missä hänet olisi määrätty vangittavaksi, ja oikeusvaltiossa ei kovin kevein perustein ketään pidetä vangittuna, ellei ole lainvoimaista tuomiota. -- Aikaisemmin ehkä helpommin pidettiin Suomessa ihmisiä vangittuna ennen sitä lainvoimaista tuomiota, Hyttinen kertoo.
Vuosikymmenten linjamuutos
Vielä 1980-luvulla tutkintavankeuksien pituuksissa oli valloilla Hyttisen mukaan villi länsi, jossa ihmisiä saatettiin pitää vangittuina "tolkuttoman pitkiä aikoja". Suomen linja alkoi muuttua maan liityttyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen 1990-luvun vaihteessa.
Hyttisen mukaan oikeuskäytännön kehitys vapauttavaan suuntaan voimistui erityisesti 2010-luvun lopulla ja nykyään pitkiä tutkintavankeuksia karsastetaan kautta linjan. Trendi on ollut kansainvälinen.
– Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ottanut kannan, että ei tutkintavankina voi loputtomiin pitää ihmistä, vaikka häntä epäiltäisiin tai syytettäisiin törkeästä rikoksesta. Eli jos alkaa vuosikausia olemaan se tutkintavankeuden mitta ilman, että on langetettu lainvoimaista tuomiota, niin kyllä pitää jossain vaiheessa päästää vapaalle odottamaan tuomion lopputulosta.
Kivimäki saapui vapaalta Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen Espoossa 7. helmikuuta 2024.
Vangitsemisen vastaisessa vaakakupissa painavat oikeuskäytännön perusperiaatteet kuten vähimmän haitan periaate sekä suhteellisuus- ja kohtuullisuusperiaate.
– Se kuulostaa kauhean abstraktilta, mutta niillä on oikeasti merkitystä siinä, kun arvioidaan näiden pakkokeinojen käyttöä. Ja hyvä niin, koska perustuslaissa ja ihmisoikeuksissa meidän kaikkien vapaus on turvattu, eikä ketään pidä pitää vangittuna perusteettomasti, Hyttinen sanoo.
Käräjäoikeuden päätöksessä painoi Hyttisen mukaan varmaankin eniten se, että Kivimäen tutkintavankeus oli jatkunut jo vuoden.
– Siinä alkaa tulemaan sitä painetta, että ei voi loputtomiin pitää tutkintavankeudessa.
"On mietittävä, onko lievempi keino riittävä"
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomari Katja Mäki kertoi keskiviikkona, ettei voi kommentoida Aleksanteri Kivimäen tapausta tai Vastaamo-juttua, mutta avasi STT:lle yleisellä tasolla sitä, miten tuomioistuimissa punnitaan sitä, kuinka suuri on vaara syytetyn tai tutkinnan kohteena olevan pakoon lähtemisestä. Mäki ei itse osallistunut Kivimäen tapauksen käsittelyyn.
Oikeustieteessä pakenemisriskiä kutsutaan karttamisvaaraksi.
Mäen mukaan esimerkiksi se ei yksinään riitä karttamisvaaran toteamiseen, että puitava rikos on poikkeuksellisen vakava.
Mäen mukaan on tunnistettava tapauskohtaisesti henkilöön ja hänen elämäntilanteeseensa liittyvät tosiseikat, jotka osoittavat karttamisvaaraa tai puhuvat sitä vastaan.
Vaakakupissa vangitsemista vastaan voivat painaa suhteellisuusperiaate ja kohtuuttoman vangitsemisen kielto.
– Tämä johtaa siihen että on mietittävä, onko jokin lievempi pakkokeino riittävä, kuten matkustuskielto tai tehostettu matkustuskielto, Mäki kertoo.
"Karu fakta on, ettei matkustuskielto estä pakoa"
Tehostettua matkustuskieltoa valvotaan jalkapannalla, mutta sen edellytyksiin kuuluu muun muassa se, että ihmisen on itse suostuttava siihen. Kivimäen kohdalla käräjäoikeus määräsi tälle tavallisen matkustuskiellon.
– Se nyt on vaan karu fakta, ettei se sitä pakenemista estä, toteaa apulaisprofessori Hyttinen matkustuskiellosta.
Yleisellä tasolla muun muassa väärennettyjen henkilöllisyyspapereiden aiempi käyttö on tekijä, jota oikeudessa pohditaan karttamisvaaran suuruutta arvioitaessa, tuomari Mäki kertoo.
– Kaikkia henkilöön liittyviä olosuhteita, jotka ovat merkityksellisiä, punnitaan. Näitä ovat esimerkiksi asuminen ja perhesiteet, ammatti, opiskelu ja varallisuus Suomessa tai ulkomailla.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan myös henkilön luonne ja moraali vaikuttavat asiaan. Mitä kiinteämmät siteet henkilöllä on perheeseensä ja asuinpaikkaansa, sitä pienempänä pakenemisen riskiä pidetään.