Koronan pikatestiin voi Turussa mennä oireettomana ja ilman lähetettä.
Suomi sai EU:n hätäapuna 250 000 koronan pikatestiä, ja Turkuun tilattiin heti sairaanhoitopiirin toimesta 5 000 testiä.
MTV Uutiset vieraili tänään Turun Varissuolla, missä tehdään koronan pikatestejä oireettomille ihmisille.
– Täällä Varissuon alueella koronavirustilanne on ollut jo viime syksystä lähtien muita alueita huonompi. Koronaviruksen ilmaantuvuus on Turussa nyt jonkin verran laskenut, mutta edelleen haluamme parantaa ja helpottaa asukkaiden tilannetta, kertoi tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.
Turun Varissuon alueella on noin 8 000 asukasta, joista puolet on vieraskielisiä. Peltoniemen mukaan pelkästään vieraskielisyys ei ole yksittäisenä syynä siihen, että koronatartuntoja on alueella muuta kaupunkia enemmän, vaan syitä on useampia. Perhekoot Varissuolla ovat suuria, yleensä asutaan ahtaammin ja moni tekee myös sellaista työtä, jota ei voi tehdä etänä.
Ylilääkäri Tytti Vuorinen kertoo, että Turussa positiivisten koronanäytteiden osuus on noin kolme prosenttia, mutta Varissuon väestössä se on jopa kymmenen prosenttia.
– Juuri siksi halusimme jalkautua kaupunkilaisten keskuuteen pikatestien avulla, jotta kynnys lähteä testattavaksi olisi mahdollisimman alhainen, Vuorinen sanoo.
Lue myös: THL ja STM pitävät perinteikkään koronainfonsa kello 10: Suomen tartuntaluvut laskusuunnassa, joko ylioppilasjuhlia uskaltaa viettää?
MTV seuraa koronatilannetta: Uusia tartuntoja 269, sairaalapotilaiden määrä kääntyi kasvuun – ensimmäisen rokotteen saanut lähes 1,8 miljoonaa
Pikatesti kohtalaisen varma
Pikatesti tehdään samalla tavalla kuin tavallinen koronatesti eli näyte otetaan nenänielusta pumpulipuikon avulla, mutta tuloksen saa tietää jo noin vartissa. Pikatesti ei ole aivan yhtä varma kuin tavallinen testi, mutta oireettomillakin testin avulla löydetään noin 70 prosenttia koronapositiivisista.
Peltoniemen mukaan kaikilla korona sairastavilla ei tosiaan ole oireita tai vaihtoehtoisesti oireet ovat niin lieviä, että ne on vaikea erottaa esimerkiksi allergiaoireista.
– Voi olla, että näitä oireettomien pikatestejä aletaan hyödyntää myöhemmin muuallakin, esimerkiksi rajatestauksessa pohjoisessa käytetään jo tätä samaa testiä, Peltoniemi sanoo.