MTV selvitti: Asiantuntijat karsisivat hyvinvointialueiden määrää – "Lähes kaikki pyytävät valtiolta lisää rahaa"

Suurin osa MTV Uutisten tavoittamista sote-asiantuntijoista on sitä mieltä, että hyvinvointialueita on aivan liikaa. Haastateltavat kertovat muun muassa, että nykyinen malli tarkoittaa sitä, että alueellinen epätasa-arvo terveyspalveluissa säilyy ja alueet pyytävät lisää rahaa.

Muutama asiantuntija ei osannut sanoa tai ei pitänyt asian arvioimista ajankohtaisena.

Tässä alla MTV Uutisten asiantuntijoiden arvioita asiaan liittyen.

"Lähes kaikki pyytävät valtiolta lisää rahaa"

Professori Teemu Malmi: Sopiva määrä olisi viisi hyvinvointialuetta

– Me näemme jo nyt tässä vaiheessa, että lähes kaikki alueet pyytävät valtiolta lisää rahaa.

Malmin mukaan alueiden määrä ei suinkaan ole ainoa ongelma, sillä alueille tulisi saada aito vastuu taloudesta eli valtion rahoitusmalliin pitäisi saada perälauta. Nyt perälauta puuttuu, sanoo professori. 

– Ymmärtääkseni kaikki, tai lukuun ottamatta yhtä, alueet toimivat jo nyt alijäämäisellä budjetilla. Johtuen kuntien alibudjetoinneista, koronan aiheuttamasta hoitovelasta, palkkojen harmonisoinnista ja työvoiman saannin vaikeuksista, yms., sekä pienet että suuret alueet ovat kertoneet, että niille allokoidut rahat eivät riitä.

– Mitä tulee kehitykseen tulevina vuosina, on ehkä väärin sanoa, että alueet joutuvat pyytämään rahaa. Pitäisi pikemminkin sanoa, että ne tulevat sitä pyytämään. Näin siksi, että hyvinvointialueen päättäjät on poliittisesti valittu, he edustavat omaa aluetta, ja kun valtio toimii maksajana, heillä on kaikki intressit pyrkiä maksimoimaan oman alueen valtiolta saama rahamäärä. Näin he tuottavat äänestäjilleen mahdollisimman paljon ja hyviä palveluja.

– Koska lainsäädännön mukaan kerran kolmessa vuodessa voi elää yli budjetin ilman pelkoa selvitysmenettelystä, uskon, että näin alueilla tullaan toimimaan, sillä taas seuraavien vuosien rahamäärää, jota laskennallisella mallilla jaetaan, perustuu toteutuneisiin kustannuksiin. Ylittämällä budjetin / allokoidun rahamäärän systeemi palkitsee tulevina vuosina suuremmalla rahamäärällä (tosin ei alueellisesti vaan valtakunnallisesti). Insentiivejä alittaa budjetteja / valtion alueelle myöntämää rahamäärää ei ole, toteaa Malmi.

Malmi on huolissaan myös hallinnon kuluista.

– Tässä mallissa on valtavasti tarpeetonta väliportaan hallintoa ja toisaalta väestöpohjaltaan liian pieniä alueita.

Professori Kari Reijula: Alueita ei ole liikaa

– Missään muualla EU- tai kansainvälisellä tasolla ei vastaavaa SOTE-asetelmaa ole toteutettu. Tämä kävi ilmi meidän viiden asiantuntijan SOTE-työryhmän raportista 2017. Annetaan aikaa hakea parhaimpia ratkaisuja nyt näillä ja edetään siitä seuraavalle tasolle.

– Tämä on hyvä alku siirtymisessä sadoista kunnista 22+1 hyvinvointialueisiin. Nyt pitää saada kaikki toimintaan ja katsoa, miten tämä määrä oikeasti toimii, Reijula toteaa.

– Itse esitin selvitysmiehenä v. 2005 STM:lle, että tulisi harkita kuntien ja sairaanhoitopiirien sijaan järjestäytymistä viiden ns. ERVA-alueen ympärlle ja nostaa kriittistä resurssia pienistä kunnista isompiin kokonaisuuksiin. Nyt edetään oikeaan suuntaan varsinkin kun tällä kerralla ollaan yhdistämässä SO ja TE (ja PE) eikä pelkästään terveyttä (TE).

– Haastavana koen 1 + 4 Uudellamaalla. Muissa toimijoita on yksi yhden erikoissairaanhoidon kanssa. HUS joutuu kohtuuttomaan työmäärään ja ei ole helppoa Hki + 4 aluetta hakea hyvää yhteistyökäytäntöä, Reijula jatkaa.

"Valtakunnallinen tavoite yhdenvertaisista palveluista karkaa"

Professori Anneli Pohjola: Viisi aluetta olisi sopiva

– Hyvinvointialueita on ehdottomasti liian monta. Se on tuotu esille lukemattomissa asiantuntijapuheenvuoroissa ja myös valiokuntakuulemisissa sote-valmistelun yhteydessä.

– Sopivan määrän löytäminen on ollut melkoisen haastavaa. On haluttu isommat hartiat ja paradoksaalisesti samalla sote-prosessin edetessä järjestämisvastuussa olevien alueiden määrä on koko ajan kasvanut. Soteen sotkettu maakuntauudistus on vienyt maakuntien edunvalvonnan suuntaan. Sopiva määrä olisi viisi aluetta, yo-sairaalapiirien mukaisesti – tai jos enemmän katsottaisiin tarvittavan, niin noin max 9-12.

– Viiden mallissa alueet yhdistyisivät yo-sairaala-alueiden mukaisesti (tulevat yta-alueet). Muussa tapauksessa pienten maakuntien yhdistäminen kantokyvyltään vahvempien kanssa. Maakuntien määrähän on kasvanut erilaisen edunvalvonnan pohjalta koko ajan ja muuttunut sirpaleisemmaksi.

– Nykytason ylläpitäminen tuottaa monia vaikutuksia. Taloudellisesti on vaikea saada tasapainoista rakennetta, jos alueen kantokyky on budjettiraamiltaan heikko. Talousasiantuntijat ovat ennustaneet, että osa pienistä alueista ei tule pärjäämään tehtävässään. Esimerkiksi erikoisosaamisen saaminen peruspalveluihin on vaikeaa. Tähän vaikuttaa osaltaan myös työvoimapula erityisesti erikoisosaajista.

– Valtakunnallinen tavoite yhdenvertaisista palveluista karkaa, kun alueiden kantokyky järjestämisvastuisiin on kovin erilainen. Myös tutkimustietoon perustuvat palvelut ja palveluiden kehittäminen jäävät heikosti pärjäävillä alueilla toteutumatta, linjaa Pohjola.

"Tiedon siirtymisen raja-aita muodostaa selkeän turvallisuusriskin"

Nimettömänä pysyvä professori: 15 aluetta olisi hyvä

– Hyvinvointialueiden määrä voisi olla vähemmän. Johtamisen ja riittävän monipuolisen perus- ja erityisosaamisen varmistamiseksi väestöpohjan koko kannattaisi olla 200 000–400 000 asukasta. Pienempien on vaikea itse tuottaa tarvittavia palveluja väestölle, jolloin joudutaan merkittävä osa erityispalveluista ja erikoissairaanhoidosta hankkimaan mualta.

– Tämä vähentää asiakasvirtojen ja kustannusten hallintaa, myös voi syntyä osaamiskatveita, ja toiminta on riippuvaista yksittäisistä asiantuntijoista ja rekrytoinnista. Nämä ovat asiakas- ja potilasturvallisuusriskejä. Voivat myös heikentää resurssien tehokasta  käyttöä ja palvelun laatua käyttäjän näkökulmasta, toteaa professori, joka ei halua nimeään julkisuuteen asian herkkyyden vuoksi. 

– Uudenmaan erillisratkaisu on hämmentävä, koska alueiden työnjako ei vastaa muun maan palveluintegraation perusajatusta. Se asettaa kansalaiset epäyhdenvertaiseen asemaan. Helsingin kaupungin rahoituskuvio on poikkeava ja lisää eriarvoisuutta – Helsinki voi laittaa lisärahaa (veroista) omiin sote-palveluihinsa toisin kuin muut alueet.

– Uudenmaan ratkaisussa hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin perustason ja HUS:n erikoisasairaanhoidon välillä on asiakas- ja potilastiedon siirtymisen raja-aita muuhun Suomeen verrattuna. Se muodostaa selkeän turvallisuusriskin. Uudenmaan hyvinvointialueet eivät voi muiden hyvinvointialueiden tavoin hallita väestönsä erikoissairaanhoitoon pääsyä ja kustannuksia ostaessaan erikoissairaanhoidon HUS:lta, tämä heikentää myös kustannustehokkuutta.

"Alueellinen laatu, turvallisuus ja saatavuus eriytyvät lisää"

Professori Kristiina Patja: 10-12 aluetta olisi sopiva

Nykymalli johtaa viihen, että alueellinen hoidon laatu, turvallisuus ja saatavuus eriytyvät lisää. Käytämme resurssia aluepolitiikkaan, ei hyvään terveyspalveluun, toteaa Patja.

– Panostaisin lähipalveluihin ja siirtäisin terveyskeskuksen osan palveluista keskitettyihin ja toisin lääkäri-hoitaja asemia itseasiassa enemmän ja pienemmällä palveluvalikoimalla lähemmäs ihmisiä.

– Kansalaisten sitten hyväksyttävä, että yhdeltä luukulta ei saa kaikkea, mutta toisaalta saisi nopeammin lääketieteellisen arvion ja suunnitelman sekä ohjauksen oikeaan kohtaan palveluissa. Sitä kansalaiset toivovat ja se olisi tehtävissä kyllä, jos alueet saavat siihen oikeuden.

Professori Olli-Pekka Ryynänen: 12 aluetta olisi sopiva

– Hyvinvointialueita on selvästi liian monta. Alueen koon tuli ylittää 200 000 asukasta. Tämä johtaisi noin 12 alueeseen. Periaatteen pitäisi mennä niin, että alueita olisi sama määrä kuin päivystäviä täyden palvelun keskussairaaloita, joita nyt on 12(13). Kaikki selvästi alle 200 000 asukkaan alueet pitäisi yhdistää.

– Alueiden välillä on suuria eroja, joita pitäisi tasata parhaimmin suoriutuvien tasolle. Isommalla alueella tämä onnistuisi, kun voidaan järjestää työnjako. 

– Yhdistämisen tekemättä jättäminen tuottaa alueita, jotka päivystävän keskussairaalan puuttumisen vuoksi ovat alisteisia toisille alueille. Näillä on työvoiman saantiongelmia, jotka voitaisiin ratkaista isommalla pohjalla (keskitetään, jos palvelua ei pystytä pyörittämään). Raha on ongelmana kaikilla, mutta pienillä eniten.

"Jaetaan kurjuutta keskenään"

Apulaisprofessori Paulus Torkki: 5-10 aluetta olisi sopiva

– Tämä aluemäärä tarkoittaa sitä, että jaetaan kurjuutta keskenään ja on paljon päällekkäistä kehitystyötä.

– Vähemmällä aluemäärällä voidaan vielä selkeämmin erottaa järjestämistä ja tuottamista ja kannustaa palvelutuotantoa "kvasikilpailullisin" keinoin.

Professori Paul Lillrank: Viisi olisi hyvä

– Olen samaa mieltä kuin useimmat asiantuntijat. Sote-alueita on liikaa.

– Olisi pitänyt järjestää entisten erityisvastuualueiden (ERVA) ja yliopistosairaaloiden ympärille, siis viisi aluetta, toteaa professori.

– Argumentit ovat:

• Yliopistosairaalan alue pystyy hoitamaan lähes kaikki erikoistumisasteet – ei tarvita yhteistyöhimmeleitä
• Vähemmän pomoja ja hallintoa.
• Riittävästi taloudellista muskelia

– Noin muutoin olen sitä mieltä, että sote-järjestelmää pitäisi ajatella tehtävittäin.

– Kansallisella tasolla yhtenäinen rahoitusjärjestelmä (vaikka ns. Kelan malli), ja tietojärjestelmät, sekä laaturekisterit, vaikuttavuusmittaukset.

"Uudenmaan erillisratkaisun alueet voi yhdistää"

Professori Lasse Lehtonen: 5-13 aluetta olisi sopiva

– Joko 5 aluetta, jolloin kaikilla hyvinvointialueilla olisi yliopistosairaala, tai 13, jolloin kaikilla hyvinvointialueilla olisi laajan päivystyksen keskussairaala. Jos pyrkimyksenä on rahoittaa sotea "maakuntaverolla", on mentävä viiteen alueeseen.

Mitkä alueista sitten voisi yhdistää?

– Jos olisi 13 aluetta, niin täysin spekulatiivisesti esimerkiksi Uudenmaan erillisratkaisun alueet voi yhdistää,  Etelä-Karjala + Kymenlaakso, Etelä-Pohjamaa + Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa + Kainuu, Kanta-Häme + Pirkanmaa sekä Etelä-Savo + Pohjois-Savo. Muuttotappioalueita on vaikea säilyttää elinkelpoisina hyvinvointialueina.

Professori Juhani Lehto: alueita ei ole liikaa

– Alueiden määrä voisi olla mitä vain suunnilleen välillä 5-40. Eduskunnassa on kesällä 2021 päädytty nykyiseen määrään, pidetty aluevaalit, toteutettu yli 200 000 työntekijän ja tuhansien ostopalvelusopimusten hallinnollinen siirtymä kunnista ja kuntayhtymistä alueille, aloitettu tietojärjestelmien yhtenäistäminen jne.

– Nyt ei ole aika aloittaa uutta kierrosta vaan keskittyä asukkaiden palvelujen turvaamiseen. Kun alueiden lukumäärä ei ole keskeinen palvelujen turvaamisen kannalta, seuraaviksi 4-8 vuodeksi paras tulos saavutetaan nykyisellä alueiden määrällä.

– Jos nyt lähdettäisiin yhdistelemään alueita ja/tai vähentämään niiden määrää tuntuvasti, synnytettäisiin sellaista tulevaisuuden epävarmuutta, muutoksen odottelua ja resurssien sitomista muutoksen valmisteluun ja toimeenpanoon, että asukkaiden palvelujen turvaaminen eli asukkaiden perusoikeuksien turvaaminen vaarantuisi.

– Lopputulos ainakin 4-5 vuoden perspektiivillä olisi säästöjen sijasta kustannusten kasvu eikä pidemmälläkään aikavälillä olisi tutkimustietoon pohjautuen odotettavissa olennaisia kustannusssäästöjä.

"Paljon sirpaloitumista, eriytymistä ja kustannustehottomuutta"

Professori Sami Pirkola: viisi aluetta olisi sopiva

– Kyllä, alueita on liian monta. Viisi olisi sopiva määrä, vastaten jo olemassa olevia yliopistosairaanhoitopiirejä, joilla paljon valmiita omia ja yhteisiä rakenteita

– Nykymalli tarkoittaa paljon sirpaloitumista, tietojärjestelmien ja toimintatapojen eriytymistä ja kustannustehottomuutta.