Neljä puoluejohtajaa kohtasi tv-tentissä Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa MTV3-kanavalla. Tentin etenemistä seurattiin tässä artikkelissa hetki hetkeltä.
Mukana tentissä ovat neljän suurimman puolueen puheenjohtajat, Sanna Marin (sd.), Jussi Halla-aho (ps.), Petteri Orpo (kok.) ja Annika Saarikko (kesk.).
21.00: Tentti on päättynyt! Seuranta päättyy.
20.59: Halla-aho arvelee, että ylimääräinen kuntiin jaettava miljardi liittyy osittain siihen, että ensi keväänä on kuntavaalit. Annika Saarikko selittää "ekstramiljardia" sillä, että kuntia olisi ollut tuettava koronasta riippumattakin.
– Kuntien taloudellinen tilanne oli jo ennen koronaa huono, Saarikko muistuttaa.
20.56: Valtiovarainministeriön budjettineuvoksen arvion mukaan kunnat saavat tänä vuonna yli miljardin enemmän kuin koronan takia menettävät. Miksi?
Marin vastaa neljään kertaan, että kuntia tuetaan irtisanomisten välttämiseksi, muttei täsmennä "ekstramiljardia" tämän enempää.
– En minä pysty tämän selvemmin tähän asiaan vastaamaan. Kunnat ovat erilaisessa taloudellisessa tilanteessa, monilla kunnilla on taloudellisia vaikeuksia jo ennestään, Marin kommentoi.
Arvio ylimääräisestä miljardista perustuu budjettineuvos Tero Tynin Talouselämässä esittämään arvioon.
20.54: Kokoomus ei anna Helsingin pormestarikamppailussa lainkaan etumatkaa muille, sanoo Petteri Orpo. Ratkaisu ehdokkuudesta pyritään tekemään "vuodenvaihteen ympäristössä".
– Olen hyvin luottavainen, että pystymme tässä ihan riittävässä ajassa viemään prosessin läpi, Orpo kommentoi.
20.53: Saarikko ei vastaa suoraan Halla-ahon syytöksiin.
– Työllä pitää tulla toimeen, asui maalla tai kaupungissa. Yrittäjyyden pitää kannattaa. Se on itsestään selvää.
20.51: Halla-aho: Keskusta kiertää parhaillaan maakunnissa heiluttamassa EU-rahasäkkejä ja "markkinoi itseään tukiaishanan valvojana".
– Minun mielestäni tämä ei ole kovin kunnioittavaa maaseudun ihmisiä kohtaan, Halla-aho sanoo.
20.50: Siirrytään lähemmäksi kuntavaalien suuria kysymyksiä!
20.42: Petteri Orpo antaa ymmärtää hallituksen käyttäneen koronan verukkeena sille, ettei työllisyystoimista ole kerrottu riittävissä määrin. Lisäksi Orpo kysyy pääministeri Marinilta, voiko hän luvata, ettei suomalaisen yrittäjän verotus kiristy koronakriisin jälkeen.
– Ei tämä ole veruke. Koronatilanne on todellisinta totta, Marin lataa vastapalloon.
– En haluaisi kuulla tämän kaltaisia arvioita, että hallitus käyttäisi koronaa ikään kuin verukkeena.
Orpon kysymykseen Marin ei anna suoraa vastausta.
20.40: – Hallitus tulee tämän kautensa aikana tekemään päätökset 80 000:n työllisen edestä toimista. Kyllä me olemme siinä tahdissa menossa, minkä olemme itse itsellemme asettaneet. Nyt teemme tämän [yli 55-vuotiaiden työllisyyttä koskevan] ratkaisun, toivottavasti ennen joulua, pääministeri Marin kommentoi.
20.39: Halla-aho: Jos eläkeputki poistetaan, se ei poista syitä sille, että yli 55-vuotiaita irtisanotaan. Ikääntyneiden työllisyyttä ei kannata kasvaa suoraan nuorten kustannuksella.
20.37: – Meidän pitää pelastaa suomalainen työ ja työpaikat, Saarikko linjaa hallituspolitiikasta.
Saarikko kehuu myös kokoomuksen Orpoa hyvästä kirittävästä puheenvuorosta.
20.35: Orpo: Eläkeputki on poistettava. 10 000 uutta työpaikkaa on todella arvokas asia. Orpo ei osaa arvioida, kuinka paljon työttömäksi jäävien yli 55-vuotiaiden muutosturva saisi maksaa.
20.33: Halla-aho: Täytyy muistaa, että yritykset eivät ylipäätään pane ihmisiä pihalle tyhmyyttään tai ilkeyttään. Eläkeputken poistolla saattaa olla myönteisiä vaikutuksia, mutta ei se ratkaisisi Suomen työllisyysasteeseen liittyviä suuria kysymyksiä.
20.30: Nyt puhutaan eläkeputkesta! Työmarkkinaosapuolet eivät löytäneet keinoa eläkeputken poistamiseen. Onko sen poistuminen varma asia?
Annika Saarikko vastaa: 10 000 uuden yli 55-vuotiaan päätösperäisen työllisen saavuttaminen kyllä vaatii eläkeputken poistoa.
20.22: Orpo: En näe uusia rakenteellisia toimia, joiden ansiosta Suomi tulisi koronakriisistä vahvempana ulos. Marin: Nyt on elvyttävän finanssipolitiikan aika.
20.20: – On toivon ja valon viesti, että rokote on tulossa, pääministeri Marin sanailee.
20.19: Keskustan Saarikko moittii voimakkaasti perussuomalaisten Halla-ahon puheita koronakriisiin ja "tuuriin" liittyen.
Halla-ahon mukaan eri maiden vaihteleva koronatilanne on saattanut olla osin kiinni tuurista, sillä kukaan ei tiedä, miksi eri maissa eri toimenpiteillä on ollut osin eri seurauksia. Saarikko painottaa, ettei koronan hoito ole ollut tuurista kiinni – viruksesta tiedetään jo paljon, eikä ole sattumaa, että Suomi on selvinnyt niin hyvin.
– Kollega Saarikko lähti nyt kuntavaalilaukalle hieman ennen aikojaan, Halla-aho vastasi tähän.
20.18: Muut puoluejohtajat nyökkäävät kysyttäessä siitä, ovatko he ottamassa koronarokotteen heti, kun se on saatavilla.
Halla-aho sanoo, ettei asiasta ole tarvinnut vielä tehdä päätöstä.
– On tärkeää, että riittävän suuri osa väestöstä on rokotettu, Halla-aho kommentoi.
20.16: Kaikki neljä puheenjohtajaa ovat käsiäänestyksessä sitä mieltä, että hoitajat kyllä ansaitsisivat koronalisää.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että se pitäisi pystyä paikallisella tasolla sopimaan. Yksityisellä sektorilla tähän on vastattu, Orpo huomautti.
20.15: Eivätkö hoitajat ansaitse koronalisää? Marin: Hallitus ei ole työmarkkinaosapuoli.
– Me emme voi lähteä sellaiselle tielle, että lähtisimme poliittisesti huutokauppaan ihmisten palkoista, Marin perusteli.
20.14: Halla-aho: Mikään ei ole niin helppoa, kuin nostaa kättä äänestyksessä. Viranomaisten resursseista on huolehdittava niin, että hoitajia on mahdollista palkata kilpailukykyisesti.
20.12: Ansaitsevatko hoitaja rahallista koronalisää? Käsiäänestys! Yksikään käsi ei nouse!
20.11: Pääministeri Marin: Uusi, keskittävä tartuntatautilaki annetaan eduskunnalle torstaina.
20.10: Halla-ahon mukaan poliittisen johtajuuden tulisi koronatoimissa tulla hallituksesta, sillä alueelliset toimijat eivät välttämättä ole halukkaita tekemään toimia.
– Hallitus mielellään odottaa, kunnes toimenpiteiden välttämättömyys on kaikille ilmiselvää, Halla-aho kritisoi.
20.08: Halla-aho: Hallituksen koronatoimien onnistumista voidaan arvioida vasta pitkällä aikavälillä. Orpo: Suomalaiset ovat onnistuneet hyvin; nyt on harkittava vakavasti, tarvitaanko lisää toimia.
20.05: Tentti on käynnissä! Suomen koronatilanne on Marinin mukaan nyt hyvin vakava, ja lisää toimenpiteitä otetaan tarvittaessa käyttöön. Valmiuslakiakaan ei ole suljettu pois, muistuttaa ministeri Saarikko.
19.55: Viisi minuuttia alkuun. Illan aiheina koronatoimet, talous- ja työllisyysasiat sekä kuntavaalit. Jännitys tiivistyy!
19.40: 20 minuuttia alkuun. Vieraat ovat saapuneet MTV:n uutisstudiolle. Kohta mennään!
19.07: Alle tunti tenttiin! Kuntavaaleihin on puolestaan noin 130 päivää. Illan tentissä on mielenkiintoista nähdä, miten lähenevät vaalit heijastuvat puoluejohtajien puheisiin. Nähdäänkö äänestäjien kosiskelua?
18.00: Tentin alkuun on tasan kaksi tuntia! Tenttivalmistelut alkavat olla tehty – MTV:n uutisstudiolta puuttuvat enää vieraat.
Tänään on uutisoitu kokoomuksen kansanedustajan Arto Satosen koronatartunnasta. Puoluejohtajat eivät tiettävästi ole altistuneet koronalle, ja nelikko on tulossa paikalle sovitusti.
Jaakko Loikkasen vetämässä tentissä keskitytään kolmeen ajankohtaiseen teemaan; koronatoimiin, talous- ja työllisyysasioihin sekä kuntavaaleihin.
Tentti toteutetaan suorana lähetyksenä. Ohjelman toteutuksessa noudatetaan tiukkoja koronarajoituksia.
MTV:n sisätiloissa liikuttaessa kaikki käyttävät maskia ja käsidesiä on saatavilla. Lähetyksessä maskeja ei käytetä, mutta turvaväleistä on studiossa huolehdittu.