Muistithan siirtää kelloja?

Esimerkiksi Venäjällä ja Islannissa kesäaika ei ole käytössä.

Suomi on siirtynyt normaaliaikaan, kun seitsemän kuukautta kestänyt kesäaika päättyi. Kelloja siirrettiin sunnuntaiaamuna kello neljä yhdellä tunnilla taaksepäin.

Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018, että EU:ssa luovuttaisiin kaksi kertaa vuodessa tapahtuvasta kellojen siirrosta. Komission ehdotuksen alkuperäinen tavoiteaikataulu ei kuitenkaan ole toteutunut. Asian käsittely EU:n neuvostossa on toistaiseksi pysähtynyt.

Kesäaika ei ole lainkaan käytössä esimerkiksi Islannissa, Venäjällä, Intiassa tai Kiinassa.

Lisäksi useissa maissa osavaltiot ja provinssit voivat itsenäisesti päättää, käyttävätkö ne kesäaikaa. Näin on muun muassa Australiassa, missä itärannikon suurista kaupungeista Sydneyssä kesäaika on käytössä, mutta Brisbanessa kellot pidetään aina normaaliajassa. 

Syynä on se, että Uuden Etelä-Walesin osavaltio on ottanut kesäajan käyttöön mutta Queenslandin osavaltio ei.

Lue myös:

    Uusimmat