Näillä vinkeillä tieliikenteessä pärjää lakkotorstaina: Ota aikaa, tarkista valot, älä igluile

Kun lähes koko julkinen liikenne seisahtuu ja ajokelikin on perin luminen, on syytä kuunnella tieliikennekeskusta: Työmatkoihin on syytä varata reilusti lisää aikaa tai jäädä suosiolla etätöihin torstaina.

Fintraffic varoittaa, että maanteille voi syntyä jonoja etenkin ruuhka-aikoina.

– Autolla liikkujien kannattaa suosia huomenna erityisesti kimppakyytejä ja mahdollisuuksien mukaan ajoittaa liikkumistaan vilkkaimpien työmatka-aikojen ulkopuolelle, jotta maantieliikenne saadaan sujumaan jouhevasti. Myös etätyökortti on torstaina hyvä ottaa käyttöön, ja välttää muutoinkin turhaa ajamista, kertaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki.

Näiden lisäksi on syytä muistaa ne vanhat tutut: Pitkät turvavälit, tilannenopeus, ettei jonossa rytise. Keskiviikon kaltaista lumimyräkkää ei torstaiaamuna ole luvassa, mutta talviset ajo-olosuhteet kuitenkin.

Tarkki varoittaa, että arkiliikenteessä voi ajautua rutiininomaiseen ajamiseen, jossa työmatka sujuu kuten ennenkin. Torstaina ei välttämättä suju.

Lue lopuksi vielä Fintrafficin kolme pointtia talviautoiluun.

1. Unohda igluautoilu ja puhdista koko auto lumesta ja jäästä ennen ajoa. Puhdista autosta erityisen huolella kaikki ikkunat, valot ja vilkut. Muista poistaa lumikerros myös auton katolta, ettei lumet lennä matkan aikana takana tulevan auton tuulilasiin. Mitä paremmin auto on puhdistettu lumesta ja jäästä, sitä paremmin näet ja näyt liikenteessä.

2. Varmista, että osaat käyttää auton valoja oikein. Moni luottaa vahvasti autonsa valoautomatiikkaan ja saattaa siitä syystä ajaa epähuomiossa pelkillä parkki- eli huomiovaloilla myös pimeässä ja huonossa säässä. Vastuu ajovalojen käytöstä on kuljettajan, joten jokaisen ratin taakse asettuvan kannattaa tutustua etukäteen autonsa valojen toimintaan. Hyvä vinkki on kääntää ajovalot talviaikaan mahdollisesta automatiikasta huolimatta ennen liikkeellelähtöä päälle-asentoon, jolloin valot varmasti toimivat. Muista tarkistaa myös valojen ja vilkkujen polttimot säännöllisesti.

3. Suunnittele ajosi ennakkoon ja varustaudu poikkeustilanteisiin. Säätiedotus kannattaa katsoa jo edellisenä iltana, ja tarkistaa myös liikennetiedotteet vielä juuri ennen lähtöä. Talvikeleillä autossa on syytä pitää mukana lumiharja ja -lapio, lämmintä vaatetta tai vilttejä sekä huomio- tai heijastinliivi. Näistä on apua, jos autosi jää yllättäen tien varteen ja joudut odottamaan apua.

 


 

Lue myös:

    Uusimmat