Toyotan Elfyn Evansista voidaan leipoa viikonloppuna Monzassa historian kolmas brittiläinen rallin maailmanmestari.
LUE MYÖS: Monzan MM-rallin avauspätkällä karmeaa sekoilua – kaksi karua virhettä veivät japanilaiskuskin seinään
LUE MYÖS: Tommi Mäkinen antoi arvionsa: "Saattaa tulla kolhuja siellä sun täällä"
Ensin oli skotti Colin McRae vuonna 1995, sitten englantilainen Richard Burns vuonna 2001. Nyt voi olla walesilaisen Evansin, 31, vuoro.
Evans on ollut tynkäkaudella tasaisen varma – ja onnekas. Takataskussa on ainoana kuljettajana kaksi voittoa, ja samalla Evans on kärkikuljettajista ainoa, joka ei ole jäänyt kauden kuudessa kilpailussa kertaakaan nollille. Huonoimmillaankin sijoitus on ollut neljäs.
Piste-ero tallikaveri Sébastien Ogieriin on 14 pistettä, kun Monzassa on jaossa maksimissaan 30 pistettä.
Evansin mestaruutta ei voi viedä kukaan, mikäli hän onnistuu keräämään viikonloppuna 17 pistettä tai enemmän. Sijat yksi ja kaksi riittävät tähän jo yksistään. Kolmossijan lisäksi Evans tarvitsisi 17 pisteeseen vähintään neljännen sijan rallin päättävältä Power stage -erikoiskokeelta, ja neljänneksi sijoittumallakin Evans on takuuvarma mestari, mikäli hän onnistuu vielä tekemään pohjat Power stagelle.
Lähin uhkaaja Ogier tarvitsee seitsemänteen mestaruuteensa 15 pistettä enemmän kuin Evans – tai 14, mikäli hän voittaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ogierin on oltava rallissa viiden parhaan joukossa ja kerättävä vielä lisäpisteitä rallin päätöspätkältä. Kuudes tai huonompi sija ei riitä, vaikka Ogier tekisi Power stagelle pohjat.
Myös Hyundain Thierry Neuvillella ja Ott Tänakilla on vielä teoreettinen mahdollisuus maailmanmestaruuteen, mutta mikäli jompikumpi heistä juhlii sunnuntaina, takana on täysin päätön ralli.
Neuville on tällä hetkellä 24 pisteen päässä Evansista, hallitseva maailmanmestari Tänak jo 28 pisteen päässä. Heiltä vaaditaan siis vähintään rallin voittoa ja hyviä pisteitä Power stagelta, ja lisäksi Evansin ja Ogierin on epäonnistuttava.
Valmistajissa Hyundai johtaa Tommi Mäkisen viimeisen kerran johtamaa Toyotaa seitsemällä pisteellä.
Mikäli joku Hyundai-kuljettajista voittaa rallin, tallin kahdelle muulle kuljettajalle riittää yksikin piste sinetöimään korealaismerkin toisen peräkkäisen MM-tittelin. Pistelaskutavan vuoksi yksi piste irtoaa käytännössä jo sillä, että ajaa maaliin.
Toyota voi olla varma mestaruudesta vain voitolla ja kakkos- tai kolmossijalla.
Monzan MM-rallin (ITA) aikataulu:
Perjantai
EK 2 klo 8.58 (13,3 km)
EK 3 klo 11.08 (13,3 km)
EK 4 klo 13.38 (16,0 km)
EK 5 klo 16.08 (16,0 km)
EK 6 klo 18.38 (10,3 km)
Lauantai
EK 7 klo 9.01 (26,4 km)
EK 8 klo 10.12 (11,3 km)
EK 9 klo 11.08 (22,1 km)
EK 10 klo 14.31 (26,4 km)
EK 11 klo 15.42 (11,3 km)
EK 12 klo 16.38 (22,1 km)
EK 13 klo 18.38 (10,3 km)
Sunnuntai
EK 14 klo 8.48 (10,3 km)
EK 15 klo 11.08 (15,0 km)
EK 16 klo 13.18 (15,0 km) Power stage