Näin poliisi kommentoi Eduskuntatalon töhrimistä – yksi kiinniotetuista alaikäinen

6:23img
Tämä tapauksesta tiedetään nyt. Katso poliisin kommentit.
Julkaistu 25.09.2024 16:25
Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Toimittajan kuva
Laura Pylvänäinen

laura.pylvanainen@mtv.fi

@laurapylv

Eduskunnan julkisivu sotkettiin tänä aamuna punaisella värillä niin, että rakennuksen pylväät olivat punaisena useiden metrien korkeuteen asti.

Helsingin poliisin ylikomisario Jarmo Heinonen kertoo MTV Uutisille, että poliisi on ottanut kiinni 11 henkilöä, joista yksi on alaikäinen. 

Kuusi kiinniotetuista on Heinosen mukaan Ruotsin kansalaisia ja loput suomalaisia.

– Nyt sitten selvitellään jokaisen osallisuutta ja sitä, minkälainen vahinko on aiheutunut. Alkutiedoista poiketen vaikuttaisi siltä, että puhdistaminen ei olekaan aivan niin yksinkertaista.

Vaahtosammuttimien avulla tehdyn töhräysoperaation tekijöiksi ilmoittautuivat ruotsalaisryhmä Återställ Våtmarker sekä suomalainen ympäristöliike Elokapina.

Punaista väriä oli ainakin kahdeksassa pylväässä monen metrin korkeudessa. Elokapinan mukaan maali oli vesiliukoista, mutta sotkun puhdistaminen on osoittautunut luultua hankalammaksi.

Kaikkia kiinniotettuja epäillään Heinosen mukaan rikoksesta.

– Tolppia maalattiin seitsemän tai kahdeksan laskentavasta riippuen. Jokaista tolppaa töhri nähdäkseni vain yksi henkilö eli myös muunlaisia rooleja on tunnistettu ja epäillään tekoon liittyväksi kun pelkkä maalin levittäminen, sanoo Heinonen.

Tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä vahingonteko ja kokoontumisrikkomus.

– Katsotaan nyt, että mitkä tekonimikkeet kulkevat mukana loppuun asti ja mistä ketäkin epäillään, sanoo Heinonen.

Voiko Eduskuntatalon portailla ylipäätään järjestää mielenosoituksia? Millaisia seurauksia tekijöille saattaa olla luvassa? Katso koko haastattelu jutun alusta.

1:00img

Katso videolta, miten operaatio sai alkunsa. Video: Återställ Våtmarker.

Lue lisää:

Kansanedustajat tuomitsevat Eduskuntatalon töhrimisen: "Suora hyökkäys"

Suomen valtionyhtiön toiminta Ruotsissa töhryiskun taustalla – näin perustelee Elokapina

Eduskunnan töhrinnässä käytettiin graffitimaalareiden hoksaamaa kikkaa

Ilmastoaktivistit kuvasivat tekonsa videolle: Näin operaatio Eduskuntatalolla alkoi

Tuoreimmat aiheesta

Eduskunta