Riitta Väisänen sai lihaskuntonsa kasvamaan Olet mitä syöt -muutosprosessin aikana.
Olet mitä syöt -sarjan tuoreimmassa jaksossa Riitta Väisänen päätti laittamaan elämäntapansa uuteen uskoon. Hän haaveilee vielä joskus pääsevänsä hevosen selkään, mutta kärsii nivelrikosta, joka pitäisi leikata.
Jaksossa terveystesteissä selvisi, että Väisäsen kehossa olevan lihaksen määrä oli hälyttävän pieni ja rasvaprosentti suuri. Ruokailutottumusten lisäksi unirytmi oli levällään. Väisäsen lähtötilanne oli siis huono sekä liikkumisen, syömisen että unen suhteen.
Hänellä oli kuluneet polvi- ja lonkkanivelet, jotka olivat kovan kuormituksen alla ja liikuntakyky oli heikentynyt. Jakson päätteeksi kahdeksan viikon jälkeen Pippa Laukan eteen asteli hehkuva nainen ilman keppejä.
– Nyt mulla tuntuu tosi hyvälle. Pystyn kävelee vähän ilman keppejä, hän kertoo.
Väisäsen paino laski kahdeksan viikon aikana 2 kiloa, ja lihasta hän oli saanut kroppaansa lisää 2 kiloa.
– Ajan joka päivä pyörällä, vaikka sanoit, että 3-4 kertaa viikossa. Mähän vetelen sitä, nainen kertoi liikunnastaan.
Katso ylhäällä olevalta videolta Väisäsen mietteitä lähtötilanteesta!