Suomalaisiin häihin saa italialaista vivahdetta muutamalla järjestelyllä, esimerkiksi pöytiin tarjoiluilla ruoilla.
Mari Mattila on järjestänyt suomalaispareille häitä Italiassa jo parikymmentä vuotta. Nyt hän kertoo MTV Uutisille, miten Suomessa vietettäviin häihin voi saada italialaista vivahdetta.
Lue myös: Mari on järjestänyt suomalaispareille häitä Italiassa jo 20 vuotta – aikanaan paikallisten asenne yllätti
Älä pukeudu näin häihin: "Se on pahin moka"
Pöytiin tarjoilu
Italialaisissa häissä ei ole buffet-ruokailua vaan pöytiin tarjoilu.
– Ainoa, mikä tulee buffetista, ovat alkupalat vihkimisen jälkeen, Mattila sanoo.
– En ole ikinä ollut sellaisissa häissä, joissa olisi buffetruokailu.
Italialaiset hääherkut
Italialainen häämenu koostuu monesta eri ruokalajista.
Vihkimisen jälkeen alkupalaksi tarjoillaan yleensä pieniä paahdettuja crostinileipiä, kuten bruschettaa.
Alkupalapöydästä löytyy lisäksi paljon erilaisia leikkeleitä, kuten salameja, monen sorttista ilmakuivattua kinkkua, juustoja ja niiden kylkiäiseksi hunajaa. On myös kylmiä salaatteja.
Alkupalojen jälkeen tarjoillaan yksi tai kaksi alkuruokaa. Ne ovat yleensä joko pastaa tai risottoa.
Pääruokana on valinnan mukaan liha- tai kalaruoka.
– Toscanassa tyypillinen hääruoka voisi olla porchetta eli kokonaisesta possusta vartaassa tehty pääruoka. Se on aikamoinen klassikko.
Jälkiruoaksi on jotain makeaa. Mattila kertoo, että nykyisin suositaan hääkakun sijaan jotain muuta vaihtoehtoa, esimerkiksi tiramisua tai pannacottaa.
Hääjuomina italialaishäissä ovat viinit. Olutta ei juuri juoda. Lähtökohtaisesti tarjolla on puna- ja valkoviiniä sekä proseccoa. Mattila kertoo, että proseccoa tarjotaan alkumaljoina ja jälkiruoan kanssa.
Panosta hääpaikkaan
Paikan valinta on italialaishäissä ykkösjuttu. Mitä koristeluun tulee, Italiassa ei juhlapaikalle tarvita hirveästi kukkasia tai koristuksia.
– Suomessa käytetään hirveästi aikaa juhlatilan somistamiseen, Mattila tuumaa.
Hän lisää, että tämä on toki ymmärrettävää, koska ei ole tarjolla yhtä paljon samanlaisia hienoja hääpaikkoja kuin Italiassa.
– Italialaisten vanhojen rakennusten puitteet ovat jo itsessään niin näyttäviä ja kauniita, että sinne ei välttämättä tarvitse kukkia tai somisteita.
Moni myös mahdollisuuksien mukaan järjestää juhlat ulkona, jossa maisemat ovat jo niin upeita, että koristeluita ei tarvita.
Lue myös: Mitä tarjota kesän juhlissa? Nappaa tästä suosikkiherkkujen helpot reseptit
Bändin sijaan yksi soittaja
Hääbändin sijaan Italiassa häissä esiintyy yleensä yksi soittaja, vaikkapa viulisti, sellisti tai saksofonisti.
– Bändi ei niinkään ole se juttu vaan hillitty, ihana ja tyylikäs musiikki. Toki loppuiltaan sopivat menevämmät kappaleet.
Soittolistalle voi myös valita italialaisia klassikkokappaleita, esimerkiksi Eros Ramazzottia, Andrea Boccellia tai Kummisetä-elokuvasta tuttuja kappaleita.
Katso myös video: Milena järjesti unelmiensa häät 60 000 eurolla – yksi kustannus yllätti
3:19