Näin ylipaino voi vaurioittaa munuaisia – pienikin liikunnan lisäys kannattaa
Yhdessä muiden riskitekijöiden kanssa ylipaino lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, verenpainetautiin sekä verisuonisairauksiin, jotka kaikki voivat myös vaurioittaa munuaisia. Jos ylipainoa on paljon, pienikin painonpudotus tekee munuaisille hyvää.
Maailman munuaispäivää vietetään 14. maaliskuuta 2024.
THL:n mukaan jo noin 1,2 miljoonan suomalaisen aikuisen painoindeksi ylittää lihavuuden rajan. Vyötärölihavuutta esiintyy joka toisella aikuisella. Juuri vyötärölle kertyneet kilot ovat sairastumisriskin kannalta haitallista, muistuttaa Munuais- ja maksaliitto tiedotteessaan. Vyötärölihavuuden rajana pidetään naisilla yli 90 sentin ja miehillä yli 100 sentin vyötärönympärystä.
Ylipainolla on seurauksia myös munuaisille. Krooninen munuaistauti on merkittävä kansanterveysongelma, joka lyhentää odotettavissa olevaa elinikää. Jo lieväänkin munuaistautiin liittyy suurentunut sydän- ja verisuonitapahtumien riski. Useimmiten ylipainon ja munuaistaudin kehittymisen yhteyden taustalla piilee tyypin 2 diabetes ja verenpainetauti
Jopa puolen miljoonan suomalaisen arvioidaan sairastavan diabetesta, ja tyypin 2 diabeteksen munuaistauti on merkittävin yksittäinen sairaus loppuvaiheen munuaisvaurion taustalla Suomessa.
Munuais- ja maksaliiton mukaan jopa 20–50 prosenttia tyypin 2 diabetesta sairastavista sairastaa myös diabeteksen munuaistautia.
– Lisäksi ajatellaan, että merkittävä ylipaino muuttaa munuaisten kuorikerroksen verenkierrollisia olosuhteita, tulehdusreaktio lisääntyy ja stressivälittäjäaineiden määrät lisääntyvät, kertoo nefrologi Aino Soro-Paavonen HUS Nefrologian klinikalta tiedotteessa.
Näin diabeteksen munuaistaudin eteneminen voidaan pysäyttää
Ylipaino voi laukaista munuaiskeräselle verta tuovan pienen valtimon laajenemisen ja lisääntyneen painevaikutuksen munuaiskeräsessä. Joillain potilaille tämä johtaa ajan mittaan proteinuriaan eli valkuaisen erittymisen virtsaan.
– Nykyisin käytettävissä olevat lääkevaihtoehdot lihavuuden hoitoon ja joissain tilanteissa myös leikkaushoito ovat turvallisia munuaispotilaalle. Lääkehoitoon liitetään aina elintapahoito. Myös diabeteksen munuaistaudin eteneminen voidaan pysäyttää oikealla lääkehoidolla ja riskitekijöihin puuttumalla, Soro-Paavonen sanoo.
Munuais- ja maksaliitto muistuttaakin, että jo pienikin painonpudotus auttaa ehkäisemään lihavuuden liitännäissairauksia. Kannattaa muistaa, että painonnousun ehkäisy on melkeinpä aina helpompaa kuin laihduttamisen sekä pudonneen painon ylläpito.
Painonhallinnan tärkeimmät tekijät
Painonhallinnassa tärkeimpiä tekijöitä ovat terveellinen ruokavalio, säännöllinen ateriarytmi sekä oikeanlaiset annoskoot. Laihtumisen ohella verenpaineen hallintaan tarvitaan lisäksi pysyviä muutoksia ravinnossa, kuten suolan vähentämistä, ja lääkehoitoa, jos kyse on verenpainetaudista.
Liikuntaa ei sovi unohtaa painonhallinnan tukena. Liitto muistuttaa, että pienikin liikunnan lisäys kannattaa. Vaikka liikunta ei ole suora parannuskeino munuaisten vajaatoimintaan, se voi hidastaa taudin etenemistä. Liikkuminen myös vähentää munuaisiin kohdistuvaa verenpainekuormaa.
– Vaikean sairauden tai muun stressin kanssa voi olla mahdotonta jaksaa toteuttaa liian vaativaa laihdutusohjelmaa. Silloin voi auttaa, jos pitää edes pienenkin liikunnan mukana arjessa, muistuttaa Munuais- ja maksaliiton munuaisasiantuntija Maarit Heinimäki tiedotteessa.
Olemme aiemmin kertoneet munuaissairautta sairastavasta Mikosta, jolle dialyysihoito tarjoaa elämän mahdollistavaa hoitoa.
Lue myös: Salakavala munuaistauti lyhentää elinikää – näin voit itse vaikuttaa munuaistesi terveyteen
Katso myös: Hoituuko korkea verenpaine elämäntapamuutoksella vai tarvitaanko lääkitystä?
Lähde: Munuais- ja maksaliitto
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – kyse olikin asennustöistä
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää