Koronapandemia ja -rajoitukset ovat muuttaneet suomalaisten asumistoiveita, kertoo Uutisaamussa vieraillut Nordean kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala.
Ajatus kaupungista omana olohuoneena on kolhiintunut koronapandemian myötä. Näin ollen moni suomalainen on alkanut vaatia kodiltaan uusia asioita.
– Kaksi asiaa korostuu. Ensimmäinen on se, miten halutaan asua. Puhutaan lisäneliöistä. Aamulla kun herätään kotoa, eikä ollakaan lähdössä mihinkään, niin seinät alkavat kaatua päälle. Työhuone on ollut monen mielessä. Samoin väljyys, Nordean kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala sanoo.
Lisäksi moni on alkanut haaveilla siitä, että näkisi kotoaan kiviseinien lisäksi myös vähän vihreää. Näin ollen omakotitalokauppa on käynyt erittäin vilkkaana, toteaa Pajala.
Pajalan mukaan uutta kotia etsivät haluavat kuitenkin voittopuolisesti asua myös palveluiden lähellä. Jos on tottunut ympärivuorokautisesti auki oleviin kauppoihin, ei niistä halua luopua.
– Se jossain määrin rajoittaa vaihtoehtoja uuden asuinpaikan osalta, Pajala toteaa.
Lue myös: Saunan voi huoletta lämmittää pakkasellakin, mutta monen kylppäristä löytyy rohmu, joka voi kaksinkertaistaa sähkölaskun
Lue myös: Tutkija kaivoi esiin verotuksesta kohdat, jotka nyt hyödyttävät asunnon ostajia ja omistajia liikaa
0:24