Korona-aika on muuttanut suomalaisten asumistoiveita: nyt halutaan enemmän neliöitä hieman kauempaa keskustasta. Trendi näkyy myös sijoitusmarkkinoilla.
Yli puolitoista vuotta kestäneen koronapandemian aikana kodin seinät ovat tulleet tutuiksi. Kodin merkityksen kasvu on pistänyt monet miettimään, missä ja millaisessa paikassa he haluavat asua.
Suomalaiset näyttävät nyt haluavan isompia asuntoja hieman kauempaa keskustasta. Toiveissa siintää esimerkiksi erillinen työhuone ja oma piha. Pientalojen ostajat haaveilevat uusista taloista, joita ei tarvitsisi remontoida ja joissa olisi modernia tekniikkaa.
– Antikaupungistuminen on hiukan sellainen ilmiö, Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Juha Mannerberg sanoi Uutisaamussa.
Moni on ryhtynyt tuumasta toimeen ja vaihtanut asuntoa.
– Kyllä varsinkin tämä vuosi on ollut ihan huippu. Tähän mennessä on tehty 16 prosenttia enemmän asuntokauppoja kuin viime vuonna, kertoi Osuuspankin henkilöasiakkaiden rahoituksen ja asumisen palveluiden johtaja Kaisu Christie.
Kysynnän kasvu ja tarjonnan vähäisyys näkyvät hinnassa. Christien mukaan pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa asuntolainojen keskikoot ovat nousseet 15–17 prosentilla.
Lue myös: Asunnon myyjä, muista ainakin nämä paikat siivotessasi – asiantuntijat vinkkaavat: "Vaikuttaa ostajan mielikuvaan siitä, minkä arvoinen asunto on"
Trendi heijastuu sijoitusmarkkinoille
Kasvukeskukset ovat Suomessa suosituin asuntosijoittamisen kohde. Se on konkreettinen ja monelle esimerkiksi osakkeita ymmärrettävämpi sijoitus.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
Asumishaaveiden muutokset näkyvät myös sijoitusmarkkinoilla. Mannerbergin mukaan sijoittajat yrittävät uusia asuntokantaansa eli ostaa vähän parempia asuntoja. Myös sijoitusasuntojen keskikoko on kasvussa, sillä suurempien asuntojen kysyntä on noussut.
Samanaikaisesti pienten asuntojen markkinat ovat olleet hieman jumissa, kun ihmiset haluavat muuttaa isompiin neliöihin ja esimerkiksi matkailijoita ja opiskelijoita ei riitä kaikille vuokralaisiksi.
Lue myös: Jos kotonasi tuoksahtaa tältä, saatat elää keskellä ludearmeijaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
10:03