Neljä vapaaehtoista vietti yli vuoden Nasan rakentamassa Mars-simulaatiossa Yhdysvalloissa.
Nasan ensimmäinen Crew Health and Performance Exploration Analog CHAPEA-harjoitus aloitettiin 23. kesäkuuta 2023 ja se tuli viimein päätökseen lauantaina 6. heinäkuuta 2024.
Harjoitus kesti yhteensä 378 päivää.
Asiasta kerrotaan Nasan sivuilla.
Harjoituksen aikana neljä vapaaehtoista, Kelly Haston, Anca Selariu, Ross Brockwell ja Nathan Jones asuivat Nasan rakennuttamassa 3D-simulaatiossa Mars-planeetasta.
Simulaatiotilan koko oli 1700 neliöjalkaa eli noin 158 neliömetriä ja se järjestettiin Houstonin Johnsonin avaruuskeskuksessa.
Harjoituksen ideana oli kerätä tietoa siitä, millaista elämä Marsissa olisi.
Lue myös: Nasa vie neljä vapaaehtoista vuodeksi pois tästä maailmasta: Kyseessä Mars-kokeilu
Vapaaehtoiset ovat vuoden aikana muun muassa tehneet erilaisia harjoituksia, "Mars-kävelyitä" sekä kasvattaneet ja keränneet esimerkiksi useita eri vihanneksia omia tarpeitaan varten.
Lisäksi heidän päivittäiseen elämään on lisätty erilaisia stressitekijöitä, joita Marsissa voisi ilmentyä. Näitä ovat olleet muun muassa eristäytyminen ja huononnetut viestimahdollisuudet ulkomaailmaan.
Harjoituksessa onkin mitattu vapaaehtoisten suoriutumista, terveyttä ja testattu, kuinka esimerkiksi ruokaa on mahdollista tuottaa planeetan olosuhteissa.
"Ihmisiä punaiselle planeetalle"
Johnsonin avaruuskeskuksen apulaisjohtaja Steve Koerner kertoi lauantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että harjoitus on ollut korvaamattoman tärkeä Nasan ja Yhdysvaltojen tavoitteessa lähettää "ihmisiä punaiselle planeetalle".
Se on myös tarjonnut paljon uutta tietoa tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Nyt päätökseen tullut simulaatio oli ensimmäinen kolmesta CHAPEA-harjoituksesta. Seuraava harjoitus alkaa ensi vuonna ja kolmas vuonna 2027.
Myös vapaaehtoistiimin jäsenet puhuivat lyhyesti tiedotustilaisuudessa, kiittäen mahdollisuutta päästä osaksi ainutlaatuista harjoitusta sekä perheitään.
– Olen niin ylpeä ja kiitollinen, että olen osa tätä ryhmää ja projektia sekä sitä, että olen saanut olla pieni osa työtä, jonka avulla jonain päivänä ihmiset voivat tutkia ja asua Marsissa, vapaaehtoisten joukon komentaja Kelly Haston sanoi puheenvuorossaan.