Kun lapsi tai nuori ottaa oman seksuaali- tai sukupuoli-identiteettinsä puheeksi aikuisen kanssa, on tämä usein jo ehtinyt pohtia asiaa jo vuosien ajan. Aikuisen reaktio ja kohtaaminen ovat merkittävässä osassa nuoren identiteetin kehityksen ja vahvistumisen kannalta.
Kun lapsi tai nuori "tulee ulos kaapista" eli kertoo omasta sukupuoli- tai seksuaali-identiteetistään lähiomaiselle, liittyy tilanteeseen usein nuorella itsellään paljon vaikeita tunteita.
Vaikka sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus olisivatkin aiheina tuttuja ja perheessä turvallinen ilmapiiri, on tilanne silti nuorelle jännittävä ja nuoressa voi herättää huolta se, miten vanhempi asiaan suhtautuu.
– Tähän vaikuttaa paljon vähemmistöstressi ja syrjivät asenteet yhteiskunnassa, muistuttaa psykologi, psykoterapeutti Laura Blomqvist Psykologiliitosta Huomenta Suomen haastattelussa.
Setan perhetyön suunnittelija Sari Hälinen on kohdannut työssään useita sateenkaari-ihmisiä. Hänen mukaansa kaapista tulon hetkenä nuori tarkastelee aikuisia suurennuslasilla.
– Tilanne on herkkä ja nuori varmasti seuraa, millaiset eleet ja ilmeet vanhemmalla on ja mitä hän tilanteessa sanoo, Hälinen kertoo.
– Jokaisen vanhemman on tärkeä muistaa, että jos ja kun oma nuori tällaista kertoo, on siihen suhtauduttava kunnioituksella, koska se on nuorelle iso asia.
Lue myös: Tällaisia ovat piilossa tehtävät eheytyshoidot: Patrick ja Jussi kertovat, kuinka heitä yritettiin "parantaa" homoudesta
Aikuinen, muista nämä 4 asiaa
1. Älä kyseenalaista
Kun lapsi tai nuori kertoo olevansa sateenkaareva, älä kyseenalaista sitä.
– On vähättelevää esimerkiksi ajatella, että kyseessä olisi vain vaihe. Se voi tuntua nuoresta hyvin kurjalta, Blomqvist huomauttaa.
– Kyseenalaistaminen on turhaa. Elä sen sijaan tavallista perusarkea, olipa lapsesi seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti mikä tahansa, Hälinen vinkkaa.
Lue myös: Jo pienikin lapsi voi törmätä pornoon – seksuaalikasvattaja neuvoo, kuinka puhua aiheesta: "Viimeistään ennen alakoulun aloittamista olisi hyvä käydä läpi"
2. Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat liukuvia
Sateenkaarevia ihmisiä on ollut maailmassa aina. Seksuaalisuus ja sukupuoli voivat olla joillain ihmisillä hyvinkin liukuvia.
– Niihin voi suhtautua asiana, joka elää ja muuttuu elämänvarrella ja se on täysin luonnollinen asia, Blomqvist sanoo.
Lue myös: Joka viides lapsi on kohdannut seksuaaliväkivaltaa verkossa – "Kolmasosa ei puhu kenellekään"
3. Kunnioita, älä häpäise
Nuoren identiteetin kehityksen ja vahvistumisen kannalta on tärkeää, että perhe tai muu luotettava aikuinen kohtaa hänet omana itsenään.
– Jos näin ei ole, voi se herkästi johtaa suhteen katkeamiseen tai pahimmassa tapauksessa nuori alkaa sisäistämään vanhempien viestiä siitä, että on jollain tavalla virheellinen tai vääränlainen. Puhutaan sisäistetystä itsesyrjinnästä, joka voi johtaa pahoihinkin mielenterveysongelmiin, Blomqvist varoittaa.
Jos aikuinen kokee vaikeita tunteita liittyen nuoren kaapista ulostuloon, on tärkeää, että aikuinen käsittelee ne toisen aikuisen kanssa.
– Kauhistelu ei vie yhtään minnekään. Sano nuorelle, että hienoa, kun kerroit asiat ja että sinun täytyy itse vähän aikaa miettiä, mutta kyse ei ole nuoresta vaan sinusta itsestäsi ja tunteistasi, Hälinen vinkkaa.
Lue myös: Tämä seksitapa mietityttää monia heteromiehiä
4. Kulje nuoren rinnalla
Lapsi tai nuori joutuu todennäköisesti tulemaan elämänsä aikana uudelleen ja uudelleen kaapista, kun kohtaa uusia ihmisiä.
– Nämä kysymykset toistuvat usein, kun kohdataan uusia ihmisiä. Tämä ei ole asia, joka hoidetaan kerran ja sitten se on tehty, Blomqvist kertoo.
Luotettavien aikuisten tuki ja turva on nuorelle tärkeää.
Lue myös: Homojen "eheytysleiristä" otsikoihin noussut järjestö jatkaa toimintaansa uudella nimellä
Monelle vanhemmalle etenkin nuoren halu muuttaa nimeään tai korjata sukupuoltaan voi olla tunteita herättävä paikka, kenties kriisinkin paikka
Tämä on kuitenkin inhimillistä.
– Nimen muutos voi olla vanhemmille monenlaisia ajatuksia herättävä paikka, kun lapselleen on valinnut nimen rakkaudella, Hämäläinen kertoo.
– Lapsen tahtoa on kuitenkin kunnioitettava. Nimi on todella tärkeä osa identiteettiä, varsinkin silloin, jos kokee, ettei se annettu nimi sovi itselleen millään tavalla. Sanoisin, että erityisesti transihmiselle oman nimen valinta on erityisen tärkeää, Hämäläinen kertoo.
Katso koko keskustelu tästä: Nuori tuli ulos kaapista, mitä aikuinen voi tehdä?
10:44