Niinistö sanoi pitävänsä ymmärrettävänä Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kriittistä suhtautumista Saksan liittokanslerin keskusteluun Putinin kanssa.
Presidentti Sauli Niinistö kommentoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin perjantaista puhelinkeskustelua Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.
Niinistö sanoi olevansa aika lailla vakuuttunut siitä, että puhelusta oli koordinoitu etukäteen Yhdysvaltojen kanssa. Hän huomautti, että mahdollisesta puhelinkeskustelusta oli spekuloitu jo noin kuukausi sitten.
– Voisi olla, että tämä ajoitus sitten sattuu niin, että ensin on keskusteltu Bidenin hallinnon kanssa ja sitten vielä mahdollisesti Trumpinkin hallinnon kanssa, että mitä tehdään, Niinistö sanoi.
Yhdysvalloissa Joe Bidenin kausi presidenttinä jatkuu tammikuulle, jolloin presidentiksi nousee Donald Trump.
Puhelinkeskustelu oli Scholzin ja Putinin ensimmäinen liki kahteen vuoteen. Edellisen kerran johtajat keskustelivat toissa vuoden joulukuussa.
"Ei taida paljoa mitään muuttaa"
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi arvosteli puhelinkeskustelua tuoreeltaan. Hänen mukaansa se avaa Pandoran lippaan ja antaa Putinille toivoa hänen kansainvälisen eristyksensä helpottamisesta.
Niinistö sanoi pitävänsä Zelenskyin kantaa ymmärrettävänä.
– Hän on kautta linjan korostanut sitä, että keskusteluyhteyttä ei pidä olla. Pitää olla Venäjän täysi eristäminen. Ja epäilemättä hän tuossa mielipiteessään pysyy.
Niinistö ei kuitenkaan usko Scholzin puhelun johtavan siihen, että Putiniin aletaan olla laajemminkin yhteydessä.
– Sinänsähän tuo puhelu ei taida paljoa mitään muuttaa.
Pohjois-Korean toiminta "pysäyttävää"
Niinistö kommentoi Ylen Ykkösaamussa myös sitä, että Venäjä on saanut tuekseen sotilaita Pohjois-Koreasta.
Yhdysvaltojen mukaan Venäjälle on saapunut noin 10 000 pohjoiskorealaista, joista ainakin osa on siirretty Kurskin rintamalle. Siellä heitä on jo havaittu taisteluissa venäläisten rinnalla.
Niinistö sanoi, että Pohjois-Korea näyttää olevan kovin halukas olemaan mukana ja löytämään kumppanin, joita heillä ei juuri ole.
– Kyllähän se aika pysäyttävää on, että ehkä maailman autoritäärisin maa, Pohjois-Korea, sitten hakee meidän naapuristamme kumppania, Niinistö sanoi.
– En usko, että se sinänsä sodan kulkuun kovin paljoa vaikuttaa. Mutta tietysti siihen, miltä se näyttää, vaikuttaa paljonkin. Syntyy siis tuollainen yhteinen koalitio: Venäjä–Pohjois-Korea. En usko, että sillä kyllä mahdollisen rauhan tilanteen kohdalla on kovinkaan paljoa merkitystä.