Tutkija: ”Länsi ei ole asettanut tarpeeksi rajoja Israelin toimille”
Lähi-idän instituutin tutkijan Samuli Lähteenahon mukaan on vaikea vielä sanoa, miten viime päivien Israelin iskut Libanoniin tulevat vaikuttamaan Lähi-idän kokonaistilanteeseen.
– Näyttää siltä, että länsi ei ole asettanut tarpeeksi rajoja Israelin toimille. Israelin sotilaallisena tavoitteena on heikentää Hizbollahia mahdollisimman paljon, mutta kysymys on siitä, kuinka pitkälle he menevät sotalakien puitteissa ja kuinka paljon siviiliväestö kärsii iskuista, arvioi Lähi-idän instituutin tutkija Samuli Lähteenaho MTV Uutisille.
Israel tuleekin seuraamaan tarkasti Yhdysvaltojen ja EU:n reaktioita, Lähteenaho toteaa.
Lähteenaho asuu Beirutissa ja kertoo tunnelman olevan siellä huolestunut.
– Tunnelma on Beirutissa kaoottinen. Monet siviilit ovat menettäneet kotinsa ja joutuvat nyt järjestämään elämäänsä uudelleen, kertoo Lähteenaho.
Hän kuvaa viime yön pommituksia suurimmiksi sitten viime lokakuun, jolloin Israelin ja Hamasin välinen sota jälleen eskaloitui.
Aiemmat iskut Beirutiin ovat olleet yksittäisiä iskuja, mutta viime yön iskut olivat laajempia kuin aiemmin ja ne jatkuivat läpi koko yön.
Israel on iskenyt voimakkaasti Libanoniin koko kuluvan viikon ajan. Israelin armeija myös sanoi lauantaina olevansa valmiustilassa laajemman konfliktin varalta.
Israelin viime yön iskuissa kuoli Hizbollahin ylin johtaja Hassan Nasrallah. YK kertoo yli 50 000 ihmisen paenneen Libanonista Syyriaan Israelin ilmaiskujen pelossa.
Lähteenaho pitää todennäköisenä, että Israelilla oli oikeaa tiedustelutietoa Nasrallahin sijainnista, jonka takia he juuri iskivät voimalla siviilialueelle.
– Käytetyt räjähteet olivat massiivisia ja romahduttivat kokonaisen korttelin. Alue on tiiviisti asuttu, ja pommitukset aiheuttivat paljon vahinkoa siviileille, Lähteenaho kertoo.
"Askel tuntemattomaan"
Lähteenahon mukaan on vaikea vielä sanoa, miten tilanne Lähi-idässä tulee muuttumaan tämän iskun myötä.
– Tämä on iso muutos ja askel tuntemattomaan. Hizbollah on sanonut olevansa valmis aselepoon, jos Israel suostuu siihen Gazassa. Tämä on ollut esillä myös Gazan tulitaukoneuvotteluissa.
Lähteenaho nostaa esille myös, että Israelin näkökulmasta kyse on siitä, että he pyrkivät painostamaan Hizbollahia tekemään erillisen tulitaukosopimuksen, jossa Hizbollah vetäisi joukkonsa kauemmas rajaseudusta.
Hizbollah on yksi maailman raskaimmin aseistetuista ei-valtiollisista sotilasjoukoista. Iran rahoittaa ja varustaa Hizbollahia. Esimerkiksi EU, Yhdysvallat ja Kanada määrittelevät Hizbollahin terroristijärjestöksi.
– Sitten taas Hizbollahia tukevan Iranin näkökulmasta tämä on iso isku heidän vaikutusvallalleen alueella. On vaikea ennakoida, miten Iran reagoi.
NBC News uutisoi jo, että Iran olisi lähettämässä joukkojaan Libanoniin Israelin viime iskujen seurauksena, mutta Lähteenaho nostaa esille, että se on joka tapauksessa monimutkainen asia diplomaattisesti ja poliittisesti, eikä osaa arvioida vielä kuinka todennäköistä tämä olisi.
– Kriisitilanteessa voi tulla erilaisia lausuntoja, jotka eivät välttämättä toteudu. Ulkovallan joukkojen tuominen Libanoniin on diplomaattisesti ja poliittisesti monimutkainen asia. Hizbollahilla on ollut tiivistä yhteistyötä Iranin kanssa, mutta joukkojen tuominen maahan ei ole yksinkertaista. On liian aikaista arvioida, kuinka realistinen tämä skenaario on.
Hizbollah ei tähän kaadu
Hizbollah on myös vahvistanut Hassan Nasrallahin kuoleman.
Jo aiemmissa iskuissa Israel on onnistunut surmaamaan muita Hizbollahin johtohahmoja, mutta Lähteenaho huomauttaa että järjestöllä on luultavasti jo Nasrallahin seuraaja valmiina, toinen kysymys on se, milloin se julkistetaan.
– Hizbollah on vahva organisaatio, jolla on Libanonissa oma lojaali kannattajakuntansa sekä laaja sotilaallinen ja siviili-infrastruktuuri. Merkittävän johtajan kuolema ei tuhoa tai heikennä järjestöä merkittävästi.
Israel on todennut, että se ei ole vielä käyttänyt kaikkia keinojaan. Lausunnoissaan Israel totesi, että he osaavat tavoittaa kenet tahansa, joka ukaa Israelin kansalaisia.
Hizbollahilla on kuitenkin tarve uusille johtohahmoille. Lähteenaho toteaa, että Nasrallahin mahdollinen seuraaja voisi olla Hashim Safi al-Din, joka selvisi viime yön iskuista.
– Tällaisia organisaatioita on hyvin vaikea tuhota pelkästään johtohahmoja eliminoimalla.
Uusimmat
-
21:11
Kalle Rovanperä vahvoissa asemissa – Sébastien Ogierilta kivuliaita sanoja: MTV seuraa Chilen MM-rallia
-
21:09
Chelsea-tähti paukutti Valioliiga-historiaa
-
20:47
Robin Räikkönen, 9, on tuore mestari – Ferrari-mies paalutti valtaisat sanat
-
20:40
Lukko-luotsi Tomi Lämsä sivalsi omiaan – "Todella pettynyt"
-
20:34
Yhdysvallat määrännyt lähetystönsä työntekijöiden perheet poistumaan Libanonista – MTV seuraa
-
20:30
Ville Peltonen ärähti HIFK-tähden yliajosta
-
20:08
HIFK:lle liuta takaiskuja tulikuumassa Pelicans-pelissä, Tappara ja Kärpät hurjissa maalikarkeloissa – näin SM-liigalauantai eteni
-
19:59
Helsingin kaupunki sai tietää anarkistien vallanneen arvohuvilan – poliisiin ei ole otettu yhteyttä
-
19:52
Teemu Turuselta hurja tehoilta 13 maalin ilotulituksessa
-
19:22
"Hirvi pe###le!"– Poliisipartio vältti täpärästi hirvikolarin
-
19:21
Taas nyrkkitappelu! HIFK ja Pelicans tulikuumassa väännössä
-
19:21
Miisa Nuorgam helpottui autismidiagnoosista: ”Minun ei tarvitse yrittää skarpata"
-
19:20
Nunna Elisabet lähti iltakävelylle ja katosi mystisesti – miksi poliisi ei ole koskaan epäillyt rikosta?
-
19:12
Tutkimus selvitti suhdekaavan, joka enteilee pettämistä
-
19:08
Suomalaislupaus, 15, voitti Latvian rallimestaruuden – ei juhli vakavasta syystä
-
19:03
Leikkiaseen kanssa liikkunut poika aiheutti poliisioperaation Sompasaaressa
-
18:59
Tämä tiedetään Israelin hyökkäyksestä Hizbollahia vastaan
-
18:45
Tutkija: ”Länsi ei ole asettanut tarpeeksi rajoja Israelin toimille”
-
18:44
Hanskat tippuivat HIFK:n ja Pelicansin ottelussa
-
18:29
HIFK:lle kova takaisku – Roope Taponen jäi jyrän alle
-
Lataa lisää