Nuorten huumekuolemien määrä moninkertaistunut lyhyessä ajassa: Nyt tilanteen taustoja tutkitaan

6:03img
Huumekuolemat ennätystasolla - päihdelääkäri kertoo, miksi huumekuolemat kasvavat
Julkaistu 03.02.2023 17:12

MTV UUTISET – STT

Viimeisimmässä EU-raportissa Suomessa tapahtui unionin maista eniten alle 25-vuotiaiden huumekuolemia.

Nuorten huumekuolemien vähentämiseen etsitään ratkaisuja monivuotisessa tutkimushankkeessa. Tänään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) Helsingissä esitelty Ulos epätoivosta -hanke keskittyy nuorten ennenaikaisten kuolemien – huumekuolemien lisäksi väkivaltakuolemien ja itsemurhien – ehkäisyyn.

Suomi on Euroopan kärkimaita nuorten huumekuolemien määrässä. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen viime vuoden raportin mukaan Suomessa tapahtui vuonna 2020 EU-maista eniten alle 25-vuotiaiden huumekuolemia.

Lue myös: Opioidien ongelmakäyttö tuplaantunut Suomessa –"Ilmapiiri on muuttunut huumausainemyönteisemmäksi"
 

Tilanne on synkentynyt nopeasti viime vuosina.

– 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä oli vuonna 2015 alle 20 huumekuolemaa, kun vuonna 2020 niitä oli yli 70. Eli määrä oli lähes nelinkertaistunut, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Karoliina Karjalainen.

Tutkimusta nuorten huumekuolemien taustoista vielä vähän

THL:n mukaan tutkimusta nuorten huumekuolemiin johtavista tekijöistä on vielä vähän. Hankkeessa pyritään tutkimaan nuorten elämänkulkuja ja tunnistamaan niistä huumekuolemiin johtavia riskitekijöitä ja käännekohtia.

THL:n mukaan tiedossa on, että huumemyrkytyskuoleman riskitekijöitä ovat muun muassa opioidien ja muiden rauhoittavien lääkkeiden päihdekäyttö, samanaikainen mielenterveyden häiriö sekä epävakaat asuinolot. Kansainvälisesti tutkittuja keinoja huumekuolemien ehkäisemiseen puolestaan ovat opioidikorvaushoito, naloksoniohjelmat ja huumeiden käyttöhuoneet.

Naloksoni on vastalääke opioideille. Sitä käytetään muun muassa Yhdysvalloissa laajasti opioidiyliannostusten hoitoon. Suomessa esimerkiksi ensihoitajilla on naloksonia ambulanssissa, mutta muutoin ainetta saa vain reseptillä. Suomen lainsäädäntö ei toistaiseksi myöskään mahdollista käyttötilojen perustamista tai kokeilua.

THL suositellut Suomeen määräaikaista käyttöhuonekokeilua

Karjalaisen mukaan naloksoni tai käyttöhuoneet eivät välttämättä olisi niin tehokkaita huumekuolemien torjuntaan Suomessa huumeongelmamme erityispiirteen takia.

Suomessa yleisin väärinkäytetty opioidi on pitkävaikutteinen buprenorfiini. Se on usein merkittävin löydös myös nuorten myrkytyskuolemissa.

– Buprenorfiinin osalta ei ole tutkimustietoa siitä, kuinka hyvin naloksoni auttaisi sen yliannostuksissa. Buprenorfiinin käytön yleisyyden vuoksi myös käyttöhuoneiden vaikutus yliannoskuolemien vähentämisessä saattaisi olla Suomen kontekstissa vähäisempi kuin joissain muissa maissa. Koska buprenorfiini vaikuttaa pidemmällä ajalla, kuolema voi tulla vasta siinä vaiheessa, kun ihminen on jo lähtenyt pois käyttöhuoneesta, Karjalainen sanoo.

THL on kuitenkin kannattanut Suomeen määräaikaista käyttöhuonekokeilua, koska sen mukaan käyttöhuoneista voidaan saada muunlaisia terveyshyötyjä.

Tuoreimmat aiheesta

Huumeet