MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen avaa Nuorten Leijonien yksilöiden suorittamisen ja joukkuepelaamisen kaiken ratkaisevaa yhtälöä Tshekin nuorten MM-kisoissa.
LUE MYÖS: Nuorten Leijonien riveissä muhii upea tarina – rajun päätallin saanut Patrik Puistola on nyt MM-kisojen ykköstykki
Kontrasti on raju: Ruotsia vastaan turnauksen avausottelussa Nuorten Leijonien yksilöt suorittivat alle tasonsa ja pelasivat pelokkaasti; viimeisessä ottelussa Kazakstanin vastaan samat yksilöt pelasivat kukoistaen ja rennosti osaamisensa ylärajoilla jopa artistisin ottein.
Kyseessä ovat pelaajan psyyken äärilaidat pelattaessa: pelokkuus versus artistisuus. Pelkojen ohjaama pelaaja suoriutuu alle tasonsa; artistisesti operoiva pelaaja pelaa taiteellisen hienostuneesti kykyjensä mukaan ja ylikin. Ensin mainittu töin tuskin saa tehdyksi jäällä vain välttämättömän; jälkimmäisellä on varaa jopa leikittelyyn ja ylimääräiseen hienosteluun.
Nyt ei pidä yleistäen ajatella, että helppoahan se on pelaajan loistaa Kazakastania ja Slovakiaa vastaan, mutta toista se on kovan Juniorkronorin kanssa. Jokaisella turnauksella on oma kulkunsa ja anatomiansa. Joskus voi olla toisinkin päin, lilliputteja vastaan ei vielä kulje, mutta vaativa vastustaja vasta puristaa esiin sen parhaan ja rennoimman suorituksen.
Tulee kuitenkin visusti ymmärtää, että ennen muuta pelaajan itseluottamuksen tason määrää se, missä määrin hän kykenee tukeutumaan ja saamaa apuja suhteessa vastustajaan oman joukkueen yhteisestä pelitavasta. Tämä sääntö pätee, kun katsotaan minkä tahansa joukkueen enemmistön yksilöiden pelaamista, harvassa ovat ne pelaajat, jos niitä edes on, jotka pelaavat kaikissa olosuhteissa aina oman parhaansa.
Kun Nuorten Leijonien yksilöillä ei kulkenut Ruotsia vastaan, juurisyyt heikolle esitykselle olivat ilmeiset. Toki näiden ikäluokkien aiemmat kohtaamiset ja historia vaikuttavat, mutta ne ovat sittenkin toissijainen tekijä. Suomen pelaajat alisuorittivat ennen muuta, koska heille yhtäältä näytti olevan hieman epäselvää, miten missäkin pelitilanteessa pelataan kollektiivina; ja toisaalta, mitä sitten tehtiinkin kimpassa hieman viipeellä kaukalossa, se johti tunteeseen alakynnessä olemisesta äärimmäisen taitavaa vastustajaa vastaan.
Peli Ruotsia vastaan näytti jopa sen, ettei Suomen pelaajilla ollut täyttä luottoa siihen, miten valmennustiimi päävalmentaja Raimo Helmisen johdolla on artikuloinut joukkueelle yhteisen pelitavan. Nämä pelaajat ovat saaneet tuta toisaalla myös todella laadukasta valmennusta kokeneiltakin päävalmentajilta. Heillä on mihin verrata. Vertaaminen johtaa monesti siihen, että paremman puutteessa joudutaan usein epäluottamuksen tilaan. Kun Helminen itse sanoi kyseisen ottelun jälkeen, että pelaajat hieman jännittivät pelata, osui päävalmentaja hyvinkin oikeaan.
Murheellisen Ruotsi-ottelun jälkeen – lähinnä maagisen maalivahti Justus Annusen otteet pelastivat muun Suomen joukkueen pelaajien kasvot pahalta löylyltä – Nuoret Leijonat ovat tehneet kosolti ja ansiokkaasti töitä pelkojensa voittamiseksi. Urheilujulkisuudessa on ollut tietoja siitä, että jopa Jukka Jalonen ja Rauli Urama ovat olleet analysoimassa ja auttamassa prosessia. Tällainenkin yhteistyö kuuluu suomalaisen lätkän malliin. Urama on kertonut, miten Nuorten Leijonien edellinenkin päävalmentaja Jussi Ahokas sai kosolti konsultaatiota liiton väeltä.
Pelkästään se, että Ruotsin jälkeen Suomessa on ollut vastassa heikkoja joukkueita kaksi kappaletta, ei selitä sitä, että pelaajien itseluottamus on palannut. Ilman laadukasta valmennusta pelaaminen olisi luultavasti mennyt vain heikommaksi ja sotkuisemmaksi itsekkääksi pelailuksi, mutta nyt on onnistuttu tuottamaan prosessiin selkeää yhteispelitoimintaa – mikä vuorostaan on saanut yksilöt kukoistamaan.
On taiteen sääntöjen mukaan hyödynnetty sitä, että pelitapaa on ollut mahdollista hioa kuntoon vaatimattomampien vastustajien ikään kuin simuloidessa sopivaa vastahankaa jäällä. Tempo näissä peleissä on vastannut suurin piirtein sitä, mikä normaalisti kyetään tuottamaan omissa treeneissä. Ja hyvä niin.
Kukoistavia yksilöitä
Joku puolustaja Antoni Honka on ollut yhtäkkiä oma itsensä, hän on pelannut pää ylhäällä kiekon kanssa kuin kotona JYPissä konsanaan siten, että kaikki syöttösuunnat ovat valittavissa eikä kiire ole vaivannut häntä. Myös Ville Heinolan elekieli jäällä on rauhoittunut; katse saattaa hämätä yhtäänne, ja syöttö lähteekin ovelasti toisaanne. Nämä kaksi esimerkkinä mainitakseni.
Patrik Puistola ja Kristian Tanus ovat aavistuksen puutteellisia pelaajia yksilöinä, mutta he ovat peli peliltä saaneet yhteistyönsä – jolla toki on pitkä yhteinen historia – kukoistamaan sitä paremmin, mitä paremmalla rytmillä ja kenttätasapainoisemmin hyökkäykset ovat lähteneet alhaalta pakeilta liikkeelle. Tätä kaksikkoa tässä esimerkkinä pitääkseni.
Joonas Oden on alkanut saada nopeuttaan ja selkeää suoraviivaisuuttaan esiin samalla tavalla kuin seurajoukkueessaan KooKoossa parhaimmillaan. Myös harjoituspelissä Kanadaa ja avauspelissä Ruotsia vastaan puskien pelannut Matias Maccelli on saanut sävyjä pelaamiseensa, hänellä oli tyylikkäästi jopa varaa olla tuulettamatta hienoa rannevetomaaliaan, mitäs noista, tuleehan noita -tyyliin.
Onneksi sentään Rädyn veljekset Aku ja Aatu näyttivät kykenevän pelaamaan suhteellisen laadukkaasti, tilanteisiin kereten ja vahvasti kamppaillen jo ruotsalaisten kanssa, mutta on heillekin tuonut lisää itseluottamusta onnistumiset Slovakiaa ja Kazakstania vastaan. Vähältä pitää, ettei paljoa puutu, ettei joukkueen ”junnu” Aatu Räty näytä pian jo konstikasta luonnettaan pelien yhteydessä, niin pitkälle on tultu.
Tähän voisi vyöryttää lisääkin nimiä, käytännössä liki kaikki Nuorten Leijonien pelaajat löysivät parissa edellisessä matsissa oman tasonsa. Seuraavassa ottelussa Sveitsiä vastaan kannattaa ihastella esimerkiksi sitä, miten luistimen liuku siivittää nyt suomalaisia pelaajia. Tarkka silmä näkee, miten jääkiekkoilussa jopa pelaajan liikkuminen jäykistyy – ja se liuku ei enää sitten olekaan joutuisaa ja vaivatonta – jos itseluottamus ei ole kohdallaan. Nyt on liukua pojilla.
Toki sitten on vielä aivan oma lukunsa, miten tällä tuossa edellä kuvaamallani konstilla hieman takaperoisesti ja heikompien maiden kustannuksella rakennettu Nuorten Leijonien itseymmärrys ja -luottamus kantavat turnauksen pudotuspelivaiheessa. Sen yhtälön vaiheilla on vielä kosolti kysymysmerkkejä. Mutta en mene siihen nyt. Sen perkaamisen aika on myöhemmin. Nyt nautitaan näiden nuorten pelaajien artistisuudesta.