Nuorten ongelmat näkyvät kasvavana tarpeena päihdekuntoutukselle – hoitoon on vaikea päästä, jonot ovat pitkiä

2:16img
– Nuorille on kasautuneita ongelmia ja voi varmaan kuvitella, että nämä poikkeusolot ovat edesauttaneet sitä tilanteen pahenemista, sanoo Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski.
Julkaistu 30.11.2020 07:12
Toimittajan kuva

Joonas Lepistö

joonas.lepisto@mtv.fi

@LepistoJoonas
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Tarve alaikäisten päihdekuntoutukselle on kunnissa nousussa, kerrotaan Kuntaliitosta. Esimerkiksi Helsingissä nuorten katkaisuhoitoja on tehty jo nyt enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

A-klinikan mukaan he pystyvät ottamaan vastaan vain kolmanneksen sisään pyrkivistä nuorista. Myöskään erityisen huolenpidon paikkoja ei ole nuorille saatavilla tarvetta vastaavasti.

Helsingissä alaikäisten päihdekatkaisu- ja pysäytyshoitoja on ollut tänä vuonna oli lokakuun loppuun mennessä seitsemisenkymmentä. Se on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Pandemiatilanne on pahentanut ongelmia.

–Nuorille on kasautuneita ongelmia ja voi varmaan kuvitella, että nämä poikkeusolot ovat edesauttaneet sitä tilanteen pahenemista, sanoo Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski.

Kuntaliitosta kerrotaan, että nuorten päihteisiin liittyvä palvelutarve on nousussa laajemminkin. A-klinikalla yhdytään näkemykseen. Jonot ovat kasvaneet tämän vuoden aikana.

– Omista laitospalveluistamme, jotka ovat erikoistuneet nuorten pysäytysjaksoihin, tiedetään, että tällä hetkellä me pystymme vastaanottamaan vain noin kolmanneksen tarjotuista nuorista tämän jonotilanteen johdosta, sanoo A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki.

Lue myös: Päihteet veivät Piatun elämästä 20 vuotta: Seurauksena useat potkut, häätö ja velkakierre – "Kun jätin alkoholin, tilalle tuli elämä"

Tuoreimmat aiheesta

Päihteet