Yhdysvaltalaislehden tietojen mukaan israelilaisviranomaiset olivat sivuuttaneet suunnitelman, koska kokivat sen olleen liian vaikeasti toteutettava Hamasille.
Israelilaisviranomaisilla oli hallussaan äärijärjestö Hamasin lokakuun alussa toteuttaman hyökkäyksen suunnitelma yli vuoden ajan, kirjoittaa yhdysvaltalaislehti New York Times.
Lehden näkemässä ja Israelin viranomaisten hallussa olleessa 40-sivuisessa asiakirjassa oli hahmoteltu yksityiskohtaisesti Hamasin lokakuisen hyökkäyksen toteutusta.
Hyökkäyssuunnitelmassa ei ilmaistu ajankohtaa tulevalle hyökkäykselle.
Lehden näkemien asiakirjojen ja haastattelemien viranomaisten mukaan Hamasin suunnitelma oli kiertänyt laajalti Israelin asevoimien ja tiedustelun johtajien keskuudessa, mutta asiantuntijat olivat arvioineet, että Hamasilla ei olisi kykyä toteuttaa niin laajaa ja kunnianhimoista hyökkäystä.
New York Timesilla ei ollut tietoa, oliko Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu nähnyt Israelin hallussa ollutta Hamasin hyökkäyssuunnitelmaa. Siitäkään lehdellä ei ollut tietoa, miten Israel oli saanut suunnitelman haltuunsa.
Analyytikko: Hamas harjoitteli hyökkäystä heinäkuussa
Tämän vuoden heinäkuussa Israelin tiedustelupalvelun analyytikko oli varoittanut Hamasin järjestäneen harjoituksen, joka vaikutti hänen mukaansa suunnitelmassa kuvatun hyökkäyksen yksityiskohtaiselta harjoitukselta. Asia selviää New York Timesin näkemästä sähköpostikirjeenvaihdosta.
Israelin tiedusteluviranomaiset ovat aiemmin myöntäneet epäonnistumisensa. New York Timesin mukaan Israelin hallituksen odotetaan perustavan tutkintaryhmän, jonka on määrä selvittää hyökkäystä edeltäviä tapahtumia.