Suomalainen työntekijä kertoo MTV Uutisten haastattelussa, millaista oli työskennellä seksuaalirikoksista syytetyn muotimoguli Peter Nygårdin alaisuudessa.
Suomalainen Jari asui 2000-luvun alussa Yhdysvaltain länsirannikolla Los Angelesissa. Viestintäalan koulutuksen saanut mies työskenteli tapahtuma-alalla ja teki sivutyökseen muun muassa yritysten verkkosivuja.
Vuonna 2003 Jari sai yhteydenoton suomalaiskanadalaisen muotimogulin, Peter Nygårdin, avustajalta, joka oli kiinnostunut Jarin töistä.
Yhteydenotto kuulosti hyvältä, sillä Jarilla oli juuri meneillään hiljaisempi aika töiden saralla.
– Minulle sanottiin, että tule haastatteluun niin jutellaan lisää. Kävin haastattelussa ja ne palkkasi mut duuniin, Jari kertoo.
Jari ei esiinny artikkelissa omalla nimellään. MTV Uutiset on nähnyt dokumentteja ja kuvia, jotka vahvistavat miehen työsuhteen.
Töitä tehtiin maineikkaalla luksusalueella
Nygård palkkasi Jarin töihin Los Angelesin kartanoon, joka sijaitsee maineikkaalla Marina Del Reyn luksusalueella. Jari kuvailee kartanoa valtavaksi kompleksiksi, joka tuo mieleen luksushotellin.
Kartanon lisäksi Jari työskenteli Gardenan kaupunginosassa sijaitsevassa jättimäisessä varastotilassa, jonka Nygård niin ikään omisti.
Katso myös: MTV Uutiset sai haltuunsa kotivideon nuoresta Linda Lampeniuksesta ja Peter Nygårdista. Tämä USA:n matka johti nuoren viulistin ”helvettiin”. Juttu jatkuu videon jälkeen...
10:04
Muotimoguli palkkasi Jarin parantamaan yrityksen viestintää ja näkyvyyttä.
– Nygård halusi, että hänelle tehdään oma radio- ja televisiokanava.
– Hän myös toivoi, että kehittäisin hänelle systeemin, jolla voi soittaa Internetin kautta kaukopuheluita. Se oli mun pääduuni silloin, työntekijä jatkaa.
Jättimäiset taulutelevisiot makuuhuoneeseen
Jarille kävi heti alussa selväksi, että työasioissa hän asioisi suoraan Nygårdin kanssa.
– Olihan se erikoista, että ison organisaation pääomistaja oli suoraan sun pomo.
Yhtenä päivänä Nygård kysyi, pystyisikö hän asentamaan Marina Del Reyn kartanon makuuhuoneisiin taulutelevisioita.
– Hän halusi, että tehdään hänen makuuhuoneeseen sellainen systeemi, että on monta ruutua ja voi katsoa samaan aikaan useita satelliittifiidejä. Viritettiin sitten pomolle antennit ja televisiot.
Linda Lampenius kuvasi videokameralla Nygårdin kartanoa 90-luvulla. Videomateriaalilla näkyy myös makuuhuoneen taulutelevisiot.
Jari muistaa asentaneensa makuuhuoneeseen yhteensä yhdeksän suurta screeniä. Jari väittää, että taulutelevisiot piti virittää makuuhuoneisiin aikuisviihteen katsomista varten.
– Niistä ei katsottu mitään uutisia, vaan pornoa. Se oli ensimmäinen yllätys, kun näistä asioista ollaan yleensä ihan hissukseen, Jari muistelee.
Työt jatkuivat Bahamalla
Puoli vuotta myöhemmin Nygård kertoi Jarille, että hänen työpaikkansa siirtyy Los Angelesista Bahamalla sijaitsevalle Nygård Caylle. Sinne Nygård oli rakentanut jo 80-luvulla massiivisen luksuslomakompleksin.
– Nygård Cay oli paikka, jonne jostain syystä kukaan ei halunnut koskaan mennä. Mutta pakko sinne oli mennä, kun näin sanottiin.
Miesten välit syvenivät Bahamalla. Jari oli tällöin ainoa suomalainen työntekijä Nygård Cayssa, ja Nygård halusi puhua hänen kanssaan Bahamalla suomen kieltä.
– Osa henkilökunnasta varmaan kuvitteli, että olen hänen poikansa tai jotain tämän tapaista.
Raivareita ja sakkoja henkilökunnalle
Bahamalla Jari alkoi pikkuhiljaa huomata pomonsa hankalan luonteen. Raivokohtaukset olivat hänen sanojensa mukaan arkipäivää.
– Hän sai aivan mielettömiä raivareita ja heitteli tavaroita. Nygård antoi henkilökunnalle sakkoja. Jos joku hyttynen sattui lentämään jossain, niin saattoi ottaa koko päivän palkan pois. Itketti ihmisiä siellä tosi paljon.
Jo viitisentoista vuotta sitten Jari kertoi mediassa esimiehensä hankalasta käytöksestä, jonka seurauksena Nygård haastoi hänet oikeuteen törkeästä kunnianloukkauksesta.
Oikeus kuitenkin totesi Jarin syyttömäksi. MTV Uutiset on tutustunut tapauksen asiakirjoihin.
Pian Jari huomasi, kuinka Nygård seurasi tarkasti ihmisiä, eikä alueelta päässyt pois ilman hänen lupaansa. Myös Bahamalla 90-luvulla työskennellyt Minna Heikkinen kertoi MTV Uutisten haastattelussa pakonomaisesta valvonnasta.
– Portit olivat lukittuna ja pois pääsi vain jos hän antoi luvan. Kun Kanadasta tullut sähkömies päätti lähteä ensimmäisen päivän jälkeen pois, hän joutui karkaamaan ja hyppäämään aidan yli, kun ei saanut lupaa lähtemiseen, Jari kertoo.
"Oli pakko olla töissä sunnuntaisin"
Joka sunnuntai Nygårdilla oli tapana pitää Los Angelesin kartanossa sekä Bahaman lomakeskuksessa hemmottelujuhlia. Juhlat nousivat kohun keskiöön, kun niihin osaa ottaneet naiset kertoivat joutuneensa muotimogulin raiskaamiksi.
Naiset nostivat viime vuonna joukkokanteen, jonka mukaan Nygård "houkutteli nuoria, vaikutuksille alttiita ja köyhiä lapsia ja naisia käteismaksuilla ja valheellisilla lupauksilla tuottoisista mallinhommista". Kanteen mukaan naisia houkuteltiin juhliin Nygårdin asuntoihin ja Bahamalla sijaitsevalle huvilalle.
Näiden pahamaineisten hemmottelujuhlien toimintatavat tulivat myös Jarille tutuiksi.
– Hänellä oli töissä nuoria naisia, jotka hommasivat juhliin lisää nuoria naisia. Los Angelesin talon vieressä oli sellainen pieni rantatalo, jossa nämä naiset hoitivat pelkästään hänelle ihmisiä juhliin.
Katso video: Näin Peter Nygårdin poika Kai Bickle kertoo isästään MTV Uutisten erikoishaastattelussa. Juttu jatkuu videon jälkeen...
8:09
– Kaikki naiset valokuvattiin, puhelinnumerot ja nimet otettiin ylös. Tytöt olivat keränneet listat vieraista ja se lähetettiin Nygårdille ennakkoon sähköpostilla. Näin hän pystyi katsomaan etukäteen, ketä on tulossa ja minkä ikäisiä.
Jari muistaa, kuinka juhlissa mukana olleet naiset poistuivat paikalta usein vasta aamuyön tunteina.
– Mun työt alkoi seitsemältä niin ennen sitä hyvin usein näki, kun tyttöjä tuli alas olohuoneesta.
Bahaman hemmottelujuhlat sijaitsivat osittain ulkona. Juhlissa viina virtasi ja Jarin mukaan paikalla oli aina paljon ihmisiä.
– Tytöt olivat usein siellä alasti. Mukana oli myös nuoria bahamalaismiehiä, ja ne penskat harrasti siellä keskenään seksiä. Se oli Nygårdin mielestä tosi hauskaa.
Nygårdin juhlien estottomasta käytöksestä on kertonut myös yhdysvaltalaisnäyttelijä Jessica Alba. 2000-luvulla Alba kuvaili Iltalehdelle, että Nygårdin sunnuntaijuhliin tuli nuoria naisia, jotka harrastivat julkisesti seksiä.
"Sanoi mulle, että nyt kamat kasaan ja ulos talosta"
Jari kuvailee viimeisiä työkuukausiaan Nygårdin palveluksessa erittäin raskaiksi. Alueelta ei päässyt pois, ja esimerkiksi lähikaupungin keskustassa käyminen muiden kuin työasioiden merkeissä oli haastavaa.
Eräänä viikonloppuna Nygård Cayhyn saapui suomalaisvieraita, joiden kanssa Jari olisi halunnut lähteä keskustaan viettämään vapaailtaa.
– Vieraat ehdottivat, että lähdetään käymään Nassaussa. Sanoin niille, että ei täältä noin vain lähdetä.
Jari kertoo, kuinka Nygård vartioi tarkasti, ketkä pääsivät alueelta sisään ja ulos.
Kun Nygård kielsi Jaria ja suomalaisvieraita lähtemästä Nassauhun, Jari päätti karata alueelta.
– Tiesin silloin jo, että miten sieltä pääsee karkaamaan. Lähdettiin sitten bilettämään ja tultiin yöllä pois.
Paluu lomakompleksiin oli kuitenkin kaikkea muuta kuin vastaanottava.
– Se oli huomannut meidän lähdön ja sai siitä ihan hirveät raivarit. Sanoi mulle, että nyt kamat kasaan ja ulos talosta.
Työsuhde päättyi vuonna 2005
Työsuhde ei kuitenkaan päättynyt yölliseen karkumatkaan. Välikohtauksen jälkeen Jari muutti asumaan Nygårdin omistamaan kerrostaloasuntoon, joka sijaitsi Nassaun keskustassa.
– Mä olin sen jälkeen tosi tyytyväinen. Ei tarvinut enää asua hänen kanssaan. Se oli lottovoitto, kun pääsi irti siitä.
Jari lopetti työsuhteensa vuonna 2005.
– Vaikea sanoa, tuliko mulle lopulta kenkää vai ei. Olin todella turhaantunut siihen kaikkeen ja työsuhde loppui sitten siihen.
Jari työskenteli Nygårdin palveluksessa yhteensä kaksi vuotta. Hän on pahoillaan kanteen nostaneiden naisten puolesta.
– Todella ikävää näille kaikille nuorille naisille, ketä on hyväksikäytetty ja raiskattu, Jari kertoo.
Katso alapuolelta: Näin seksirikoksista syytetty Peter Nygård houkutteli ja kohteli suomalaisnaisia.
9:25