Suomalaissyntyinen liikemies ja muotisuunnittelija Peter Nygård on tuomittu 11 vuoden vankeusrangaistukseen Kanadassa, kertovat kanadalaismediat Toronto Star ja CBC.
Peter Nygårdin vankeusrangaistusta on jäljellä hieman alle seitsemän vuotta, sillä rangaistuksesta on vähennetty aika, jonka Nygård on ollut oikeusprosessin aikana vangittuna.
Valamiehistö totesi 83-vuotiaan Nygårdin syylliseksi neljään seksuaalirikokseen jo viime vuoden marraskuussa. Hän sai vapauttavan päätöksen yhdestä seksuaalirikossyytteestä ja vapaudenriistosyytteestä.
Tuomion maanantaina lukenut torontolaistuomari Robert Goldstein kuvaili Nygårdin käyttäneen varallisuuttaan, valtaansa ja profiiliaan saalistaessaan uhrejaan.
– Hän on myös kanadalainen menestystarina, joka on mennyt erittäin pieleen, Goldstein kuvaili.
Tuomion julistaminen lykkääntyi useita kertoja.
Syyttäjät vaativat Nygårdille 15 vuoden vankeustuomiota. Nygårdin puolustuksen toiveena oli kuuden vuoden tuomio.
Nygård kiisti syytteet
Torontolainen valamiehistö teki viime vuoden marraskuun päätöksensä kuusiviikkoisen oikeudenkäynnin päätteeksi.
Nygård kiisti kaikki syytteet ja väitti, ettei ole edes tavannut naisia, jotka syyttivät häntä seksuaalirikoksista.
Nygårdia syyttäneiden naisten mukaan Nygård oli houkutellut heidät Torontossa ylelliseen toimistoonsa luvaten mahdollisuuksia mallina tai suunnittelun parissa.
Sen sijaan naiset kertoivat joutuneensa loukkuun toimiston yhteydessä olevaan makuuhuoneeseen, jossa Nygård oli pakottanut heidät seksuaaliseen kanssakäymiseen ja raiskannut heidät.
Yksi uhreista oli tekohetkellä 16-vuotias.
Tuomioon johtaneet tapaukset ajoittuivat 1980-luvun lopulta 2000-luvulle. Syyttäjien mukaan Nygård oli käyttänyt valtaansa ja asemaansa varakkaana muotisuunnittelijana nuorten naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Nygårdilla oli oikeudessa aika ajoin vaikeuksia muistaa päivämääriä ja nimiä. Hän sanoi valamiehistölle kärsivänsä enenevässä määrin muistikatkoksista ja vaikutti laittavan tämän ikääntymisen piikkiin.
Toronton oikeusjutun lisäksi Nygårdia vastaan on nostettu vastaavia syytteitä myös muualla Kanadassa sekä Yhdysvalloissa, joka on vaatinut hänen luovuttamistaan.