Oletko perfektionisti? Tutkimus: Piirteeseen liittyy uhka

0:47img
VIDEO: Missä menee hankalan luonteen ja persoonallisuushäiriön raja? Psykoterapeutti Jan-Henry Stenberg kertoi vastauksen Uutisaamussa.
Julkaistu 27.08.2022 15:25

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Belgialaistutkijat havaitsivat perfektionismin olevan yhteydessä alkoholismiin. Yhteyttä voi selittää esimerkiksi se, että ihminen pakenee itsekritiikkiä ja kohtuuttomia vaatimuksia tarttumalla pulloon.

Tietyt perfektionismin piirteet voivat altistaa ihmisen alkoholiriippuvuudelle, vihjaa uusi tutkimus.

Tutkimukseen osallistui 65 alkoholistia sekä 65 tervettä verrokkia. Osallistujat raportoivat tutkijoille perfektionismiin viittaavista persoonallisuuden piirteistään, kuten täydellisyyden tavoittelusta itsensä tai muiden vuoksi sekä kovista vaatimuksista muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi tutkijat arvioivat osallistujien masennusoireita sekä ahdistuneisuutta.

Alkoholisteilla oli verrokkiryhmää useammin masennusoireita, ahdistuneisuutta sekä itsestä tai muista ihmisistä lähtöisin olevaa perfektionismia. Kohtuuttomat vaatimukset itseä kohtaan sekä herkkyys muiden ihmisten odotuksille olivat yhteydessä alkoholismiin silloinkin, kun tutkijat ottivat huomioon masennuksen ja ahdistuksen vaikutuksen. Vaativuus muita kohtaan ei ollut yhteydessä alkoholismiin.

Tietyt perfektionismin piirteet olivat yleisempiä alkoholiongelmasta kärsivillä miehillä sekä korkeakoulutetuilla osallistujilla.

Tutkimus ilmestyi tieteellisessä Alcoholism: Clinical and Experimental Research -lehdessä.

Lue myös: Lasillinen päivässä vai seitsemän illassa? Tutkimus: Tämä on vaarallisempi vaihtoehto

Persoonallisuus ja alkoholismi

Tutkimus osoittaa yhteyden eikä syy-seuraussuhdetta perfektionismin ja alkoholismin välillä. Lisätutkimuksia vaaditaan ennen kuin voidaan sanoa, että perfektionismi aiheuttaisi alkoholismia. Perfektionististen piirteiden on kuitenkin jo aiemmin havaittu olevan yhteydessä ongelmalliseen juomiseen.

Tiedetään, että kohtuuttomat vaatimukset ja tavoitteet imevät voimia. Perfektionismi voi johtaa esimerkiksi ahdistuneisuuteen, stressiin, ihmissuhdeongelmiin, masennukseen ja syömishäiriöihin.

Alkoholismiin voi puolestaan liittyä itsetunnon alenemista, itsesyytöksiä sekä koettua ristiriitaa oletettujen ihanteiden ja todellisen minän välillä.

Healthline-sivuston haastattelemat amerikkalaisasiantuntijat arvioivat, että perfektionistit saattavat käyttää alkoholia hillitäkseen negatiivisia tunteitaan, paetakseen ongelmiaan tai rentoutuakseen. On myös mahdollista, että heillä on tiettyjä alkoholismille altistavia perinnöllisiä ominaisuuksia.

Perfektionismiin saattaa liittyä myös muita alkoholiongelmalle altistavia persoonallisuuden piirteitä, kuten neuroottisuutta ja häpeää.

Psykoterapeutti Johnathan Sumpterin mukaan vaarana on, että perfektionistiset piirteet myös estävät ihmistä hakemasta apua. He saattavat kokea, että heidän tulisi selvitä omin voimin.

Perfektionismiin taipuvaisen olisi tärkeää muistaa, että kaikilla on lupa mokata, eikä epäonnistuminen tee ihmisestä toista huonompaa. Mikäli oma alkoholinkäyttö huolettaa, kannattaa terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai lähimpään A-klinikkaan olla yhteydessä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Lue myös: Joka kymmenennellä on persoonallisuushäiriö – tätä se käytännössä tarkoittaa

Lue myös: Nämä luonteenpiirteet ovat yhteydessä dementiaa aiheuttaviin aivomuutoksiin – tutkijat selittävät, miksi

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Alla olevalla videolla 32-vuotias Katri kertoo, miksi päätti jättää alkoholin kokonaan: "Juttu, missä tein virheen."

8:41img

KATSO VIDEO: Darravapaa-yhteisön toinen perustaja Katri Ylinen, 32, kertoo, miksi päätti luopua alkoholista.

Lähteet: Neuroscience News, HealthlineAlcoholism: Clinical and Experimental Research, Nyyti ry, Terveyskirjasto

Tuoreimmat aiheesta

Riippuvuudet