Elokuussa 58 vuotta täyttävä Abdullah Al-Rashidi hurmasi Tokion olympialaisten skeet-ammunnan finaalissa. Al-Rashidi kilpaili jo seitsemänsissä olympialaisissaan, ja otti pronssisen mitalin aivan kuten teki Riossa.
Al-Rashidi pääsi uusinta-ammunnasta finaaliin ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Hän esiintyi verkkahousuissaan finaalissa rennon letkeästi ja osasi ottaa yleisöä haltuunsa.
– Sain toisen mitalini ja olen todella iloinen. Nämä olivat seitsemännet olympialaiseni, aiemmin en ole pystynyt rentoutumaan, mutta nyt olin rento. Olen jo 57, joten olympialaiset tuntuvat ihan paikalliskisoilta. Valitettavasti en pystynyt ottamaan kultaa, mutta olen tyytyväinen pronssiin.
Kisan jälkeen hän osoitti olevansa elämää rakastava ampuja, jolle Tokio ei todellakaan ole viimeinen olympiamatka.
– Seuraavissa olympialaisissa Pariisissa 2024, jos Allah suo, saan kultamitalin toivottavasti. Olen silloin yli 60 ja aion ampua kahdessa kisassa, skeetissä ja trapissa, Al-Rashidi sanoi innostuneena.
– Olen iloinen näistä kisoista, ammun toista kertaa yhdessä poikieni kanssa. Toinen poikani ampuu trapia ja toinen pojistani ampui kanssani skeetiä. Nyt perheestäni on ollut kolme olympialaisissa, ensi kerralla toivon, että meitä on neljä!
LUE MYÖS: Eetu Kallioinen kertoi, mitä dramaattisissa tuplahudeissa oikein tapahtui
Hän suhtautuu muihinkin kilpailijoihin isällisesti. Finaalissa Suomen Eetu Kallioinen oli pitkään vahvin mitalikandidaatti, mutta kaksi tuplapummia pudottivat suomalaisen neljänneksi – ja Al-Rashidi pääsi taistelemaan mitalista.
– Suhtaudun häneen kuin hän olisi oma poikani. Olisin ollut iloinen, jos hän olisi voittanut. Haluan kuitenkin taistella voitosta, Al-Rashidi sanoi suomalaisesta.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Al-Rashidi kertoi innokkaasti siitä, miten hän pitää kaikista ihmisistä, ja tunne tuntuu pääosin olevan molemminpuolinen. Olympialaisten henki tuntuu erityisen hyvältä.
– Minä pidän siitä, että kaikki ihmiset ja maat ovat täällä kuin ystäviä. Täällä ei ole lokeroida ihmisiä, kuten "hän on muslimi, hän ei ole muslimi" tai "hän on kristitty", siitä minä pidän. Haluan, että kaikki vain rakastaisivat.
LUE MYÖS: Eetu Kallioinen jäi katkeralla tavalla ilman olympiamitalia, isältä jykevä viesti poikansa suorituksesta – "Aika monella se petti pahemmin"
Vaikka mitali oli uran toinen, tällä kertaa siinä oli erityisen hyvä maku. Riossa Al-Rashidi ei saanut edustaa virallisesti kotimaataan, vaan kuwaitilaiset kilpailivat Kansainvälisen Olympiakomitean lipun alla. KOK ei antanut Kuwaitin osallistua kisoihin omalla lipulla maan hallituksen sekaannuttua urheiluun monella tavalla. Al-Rashidi herätti Riossa huomiota kisaamalla Valioliiga-joukkue Arsenalin paidassa.
– Viimeksi en pitänyt siitä, ettei maani lippu liehunut kisan jälkeen. Seremoniassa näitte, että pyöritin päätäni. En halunnut nähdä olympialippua, halusin oman maani lipun. Tänään sain sen, ja toisen mitalini olympialaisissa. Ja toivottavasti saan seuraavissa olympialaisissa kultaa.