Ongelmissa rypevälle Boeingille jättitappiot

LK 23.10.2023 Lentokonevalmistaja Boeingin kyltti.
Lentokonevalmistaja Boeing kertoo jättitappioista vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuvassa Boeingin kyltti yhtiön toimiston ulkopuolella lähellä Los Angelesin kansainvälistä lentokenttää (LAX) El Segundossa Kaliforniassa 18. tammikuuta.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 23.10.2024 18:31(Päivitetty 23.10.2024 19:55)

MTV UUTISET – STT

Lentokonevalmistaja Boeing kertoo jättitappioista vuoden kolmannella neljänneksellä. Taustalla on syyskuun puolivälissä alkanut valtava lakko Yhdysvalloissa Seattlessa ja tappiot yhtiön puolustus- ja avaruusosastolla.

Turvallisuusongelmien vuoksi viranomaisten tarkkailussa olevan yhtiön tulos oli heinä-syyskuussa 6,2 miljardia dollaria eli noin 5,8 miljardia euroa tappiollinen. 

Liikevaihto laski prosentilla 17,8 miljardiin dollariin eli noin 16,5 miljardiin euroon.

Yhtiön toimitusjohtaja Kelly Ortberg sanoo yhtiön työntekijöille suunnatussa viestissä, että täyskäännös yhtiössä vaatisi perustavanlaatuista muutosta yhtiön kulttuurissa ja toimia talouden vakauttamiseksi, toiminnan parantamiseksi ja tulevaisuuden vision luomiseksi.

Lue myös: Boeingilla alkoi jättilakko

Nolompi homma: Boeingin alus palaa pian avaruusasemalta ilman miehistöään

Vähennyksiä henkilöstöön

Vajaat kaksi viikkoa sitten yhtiö kertoi, että se aikoo vähentää kymmenen prosenttia työvoimastaan. Perusteena olivat juuri lakon aiheuttamat tappiot kolmannella vuosineljänneksellä. 

Toimitusjohtaja Ortbergin mukaan 17 000 työpaikan leikkaukset kohdistuvat niin johtajiin kuin työntekijöihin.

Seattlessa lakossa on noin 33 000 työntekijää. Tänään keskiviikkona paikallista aikaa on määrä selvitä, hyväksyvätkö työntekijät sopuehdotuksen ja päättyykö lakko.

Yhtiö on kärsinyt ongelmista jo vuosia. 

Boeingin 737 Max -konemallin ongelmat johtivat kahteen onnettomuuteen vuosina 2018 ja 2019. Turmissa kuoli yhteensä satoja ihmisiä. 

Tämän vuoden tammikuussa Alaska Airlinesin 737 Max -mallisen koneen rungosta irtosi seinäpaneeli kesken nousun.

Lue myös: Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun laskutelineet eivät auenneet

Boeing-kone jälleen pelottavassa vaaratilanteessa: Rengas irtosi kiitoradalla

Turvallisuuskriisissä rämpivä lentokonejätti Boeing järjestää johtoaan uusiksi

Alaska Airlinesin Boeing 737 MAX 9 -lentokoneen turman syystä uutta tietoa

Boeingin ongelmat nousivat jälleen pintaan – muistatko nämä kaksi järkyttävää turmaa

Löysiä pultteja ja hirveitä onnettomuuksia – mikä maailman suosituinta lentokonemallia riivaa?

Tuoreimmat aiheesta

Boeing