Hallitus perustelee liikkumisrajoituksia sillä, että Suomessa on ollut jäljellä arviolta vain kahdeksan heti vapaata tehohoitopaikkaa koronapotilaille. MTV Uutisille toimitettujen lukujen perusteella vapaita paikkoja on 82.
Hallitus on suunnitellut Suomeen uusia järeitä liikkumisen rajoituksia. Keskeisenä perusteluna on ollut huoli siitä, että tehohoidon kapasiteetti ylikuormittuu, jos uusia rajoituksia ei oteta käyttöön.
Koronatilanne on ollut pahin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, josta on kapasiteetin turvaamiseksi siirretty viime kuukausina noin 30 tehohoitopotilasta muihin sairaanhoitopiireihin.
Uusia liikkumisrajoituksia koskevan lakiesityksen perusteluosiossa todetaan, että potilassiirrot ovat enää rajallisesti mahdollisia.
Lakiesityksen mukaan maanantaina arvioitiin, että "koko maassa oli välittömästi tarjolla 8 vapaata tehopaikkaa covid 19 -potilaiden hoitoon".
Vain kahdeksan heti vapaan tehohoitopaikan määrä kuulostaa hyvin matalalta, kun ottaa huomioon, että koko Suomessa koronapotilaita on teho-osastoilla tällä hetkellä yhteensä 60.
Onko Suomi todella ollut alle 10 uuden tehohoitoa tarvitsevan potilaan päässä siitä, ettei kriittisessä tilassa olevia koronapotilaita voitaisi enää ottaa teho-osastolle?
Ei ole. Vapaita tehohoitopaikkoja on enemmän kuin hallituksen esityksen muotoilusta voisi äkkiseltään päätellä.
Lue myös: MTV Uutiset selvitti liikkumisrajoitusten taustoja: THL:ltä dramaattisia "ruumiskasapuheita", toisaalta skenaario 37 ihmishengen säästämisestä
Tehohoitopaikoista käytössä 71%
Koko Suomen tehohoidon tilannetta seurataan tehohoidon koordinoivassa toimistossa Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa.
Toimiston MTV Uutisille tänään perjantaina toimittamien lukujen perusteella vapaita tehohoitopaikkoja on 82.
Suomen 281 tehohoitopaikasta käytössä on tällä hetkellä 199.
Kuopion ja Oulun yliopistosairaaloiden ympärille rakentuvilla erityisalueilla paikkoja on suhteellisesti hieman enemmän vapaana kuin Helsingin ja Turun erityisvastuualueilla.
Liikkumisrajoituksia on kaavailtu juuri Helsinkiin, Turkuun, Espooseen, Vantaalle ja Kauniaisiin.
Täysi teho-osasto ei voi toteuttaa tavoitettaan
Tehohoitopaikkoja on tällä hetkellä valtakunnallisesti riittävästi, sanoo tehohoidon koordinoivan toimiston johtaja Stepani Bendel Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
– En käyttäisi semmoista sanaa, että se [jäljellä olevien paikkojen määrä] on juuri kahdeksan potilasta. Se voi olla eri päivinä vähän erilainen luku, ja tällä hetkellä se on enemmän kuin kahdeksan, Bendel sanoo.
Teho-osastoilla tulee jatkuvasti olla valmiutta hoitaa uusia potilaita.
Koronatilanteessakaan ei voi ikinä tietää, mistä voisi tulla vaikkapa suuri liikenneonnettomuus, jonka myötä iso joukko ihmisiä tarvitsisi nopeasti tehohoitoa.
– Tehohoidon tavoite on tilapäisen hengenvaaran torjuminen. Täysi teho-osasto tai tehohoitojärjestelmä ei tähän pysty, Bendel muistuttaa.
"Ei ole syytä takertua yksityiskohtaisiin lukuihin"
Lakiesitykseen kirjattu arvio kahdeksasta vapaasta tehohoitopaikasta onkin Bendelin mukaan itse asiassa vain "hyvin suuntaa-antava".
Tärkeää on hänen mielestään se, että jos koronan takia yhä useampi ihminen joutuu tehohoitoon, muuta hoitoa ja leikkauksia joudutaan lykkäämään.
Tällä on yhtä lailla hyvin negatiivisia vaikutuksia kansalaisten terveyteen.
– Ei ole syytä takertua näihin yksityiskohtaisiin lukuihin. Oleellista on se, että jos tartuntaluvut pysyvät korkeina, niin silloin tehohoidonkin tarve jatkaa kasvuaan.
Ensi viikon ennuste: 25–45 uutta tehojaksoa
Mikäli Suomen nykyiset 281 tehohoitopaikkaa täytettäisiin kaikki, kapasiteettia olisi toki vielä mahdollista nostaa nykyisestä.
Viime kevään aikana sairaalat tekivät sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä suunnitelmat, joiden avulla tehopaikkojen määrä pystyttäisiin liki tuplaamaan.
Tällaisessa tilanteessa voitaisiin Bendelin mukaan pärjätä kuitenkin vain lyhyen aikaa. Tehohoidon järjestäminen olisi todellista taistelua päivä kerrallaan.
– Jos meillä olisi niin paljon koronapotilaita, kyllä se olisi katastrofi Suomen kannalta, Bendel sanoo.
Suunnitelluilla liikkumisrajoituksilla pyritään siihen, etteivät sairaalojen teho-osastot täyttyisi enää nykyistä pahemmin.
Ensi viikolle on Bendelin mukaan ennustettu 25-45 uutta tehohoitojaksoa.
– Jos tartuntamäärät eivät laske, meidän ei ole mitään syytä olettaa, etteikö tehohoidon tarve myös kasva, Bendel toteaa.