Tähtitieteilijät aikovat selvittää Nasan Chandra-röntgenteleskoopin avulla, voisiko lähitähtiemme ympärillä olevien eksoplaneettojen joukossa olla elinkelpoisia maailmoja.
Myös muun muassa Euroopan avaruusjärjestö ESA osallistuu tutkimustyöhön, kertoo avaruussivusto Space.com.
Tutkijat käyttävät tutkimuksessaan apuna Chandra-avaruusteleskoopin keräämää tietoa lähitähtien lähettämästä röntgensäteilystä. Röntgensäteily ja ultraviolettivalo voivat korkealla tasolla ollessaan vaurioittaa eksoplaneetan kaasukehää ja samalla koko planeetan elinkelpoisuutta.
– Jos emme selvitä (eksoplaneetan) emotähdestä tulevaa röntgensäteilyä, menetämme samalla avainasemassa olevaa tietoa siitä, onko planeetta todellisuudessa elinkelpoinen vai ei, kommentoi tutkimusta johtava tähtitieteilijä Breanna Binder Kalifornian ammattikorkeakoulusta.
Lue myös: Sen ei pitänyt olla edes mahdollista: Jupiterin kokoinen ”hattaraplaneetta”
Tutkijaryhmä on analysoinut jo 57 kosmisessa naapurustossamme sijaitsevaa tähteä. Marylandin yliopiston tutkija Sarah Peacockin mukaan tutkijat ovat jo nyt löytäneet tähtiä, joiden elinkelpoisella vyöhykkeellä röntgensäteily on samalla tasolla tai jopa vaimeampaa, kuin maapallon syntyseudulla.
Vain osalla nyt havainnoiduista tähdistä on vahvistettu olevan eksoplaneettoja. On kuitenkin varsin mahdollista ja jopa todennäköistä, että kaikkia nyt tutkittujen tähtien eksoplaneettoja ei ole vielä kyetty havaitsemaan.
Tutkijat painottavat, että eksoplaneettojen elinkelpoisuutta selvittävää tutkimusta olisi syytä painottaa sellaisiin kohteisiin, joissa röntgensäteily on elämälle suotuisalla tasolla.
Lue myös: Marsista löytyi mystinen reikä – ratkaiseva tekijä miehitetylle lennolle?
14:48