Oppositio on hiillostanut hallitusta työllisyydestä ja velasta eduskunnassa tänään. Pääministeri Petteri Orpo sanoi, ettei talous käänny "jatkuvalla murheella ja surulla".
Hallitus ei tee toimiaan pahuuttaan, puolusti pääministeri Petteri Orpo (kok.) hallituksen toimia eduskunnassa tänään tiistaina. Eduskunta aloitti hallituksen talousarvioesityksen käsittelyn. Käsittely jatkuu koko viikon.
Orpo puolusti keskustelussa hallituksen säästöjä julkiseen talouteen.
– Emme me näitä pahuuttamme tee. Emme. Me teemme nämä siksi, että me pelastamme suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, ja siihen tarvitsemme vahvan julkisen talouden, Orpo puolustautui.
Orpo myönsi, että julkisen talouden tilanne on huonossa kunnossa, mutta lupasi hallituksen toimien helpottavan tilannetta.
– Jatkuvalla murheella ja surulla tämä ei käänny. Me tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista.
Lue myös: Petteri Orpo ei vastannut siihen, voiko hallitus vielä pyörtää Tavion päätöksen Ukraina-liittoumasta
Oppositio soimasi työllisyydestä ja kasvusta
Oppositio arvosteli hallitusta muun muassa huonosta työllisyyskehityksestä, heikosta talouskasvusta ja velkaantumisesta.
– Euroopan unionista ei löydy toista hallitusta, joka kuluneen kauden aikana olisi työllisyyden hoitamisessa onnistunut yhtä huonosti kuin Petteri Orpon oikeistohallitus, sanoi muun muassa SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi puolestaan esitti, että talouden tervehdyttämisestä ja kasvutoimista valmisteltaisiin parlamentaarinen eli kaikkien eduskuntapuolueiden ylivaalikautinen sitoumus.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiinnitti huomiota erityisesti hallituksen leikkausten vaikutuksiin ja arvovalintoihin.
– Oliko todella pakko valita olla hiljaa sen edessä, että hallituksenne riveistä teidän hiljaisella hyväksynnällänne arvotettiin ihmisiä esimerkiksi heidän ihonvärinsä perusteella? Virta totesi muun muassa sanoi Orpolle.
Virta ei puheessaan tarkentanut, mihin tapahtumiin hän viittasi.
Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Kultamuna, alokasleirin vääpeli ja vaihtoehtojen puute – budjettivääntö alkoi vaisusti
Purra: Laskutavan muutos hyvä asia
Istuntosalissa puhutti myös valtiovarainministeriön virkamiesten toiminta.
Virkamiehet ovat pyytäneet, että EU ei jatkossa huomioisi eläkerahastojen ylijäämiä velkaantumista helpottavana seikkana. Tämä voi kasvattaa EU:n säästövaatimuksia Suomelle.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi avauspuheenvuorossaan, että muutos on hyvä asia.
SDP:n Lindtman kysyi Purralta, kuka pyynnöstä vastasi ja oliko pääministeri tietoinen asiasta. Lindtmanin mielestä myös eduskuntaa olisi pitänyt informoida asiasta.
Purra vastasi pitävänsä pöyristyttävänä ajatusta, että komission pitäisi arvioida Suomen talouden tila liian ruusuisesti.
– Minä en halua väärää analyysia Suomen ongelmien kaunistamiseksi EU:ssa.
Purran mukaan asia kuuluu virkamiesten vastuulle.
– Älkää viitsikö politisoida asiaa, jossa ei ole politiikkaa, Purra sanoi.
Lue myös: Valtiovarainministeri Purra: Hyvinvointialueet "pirullinen työmaa" ja "menoautomaatti"
Purra: Hyvinvointialueet pirullinen työmaa
Avauspuheenvuorossaan Purra nosti esiin muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja hyvinvointialueiden ongelmia.
– On tämä yksi pirullinen työmaa, minkä edellinen hallitus meille soteen avasi. Ylivoimaisesti suurin murheenkryyni myös näin valtiovarainministerin näkökulmasta, Purra sanoi.
Purran mukaan hallitus aikoo niin sanottujen valuvikojen lisäksi selvittää, miten hyvinvointialueita johdetaan.
– Hyvinvointialuemalli on sellainen menoautomaatti, että luultavasti joudumme tekemään napakkoja korjaavia toimia, Purra sanoi.