Joni Ortio ja Karri Rämö jatkavat ensi kaudella taistelua Calgary Flamesin maalivahdin paikasta.
Suomalaiskaksikon lisäksi kilpailussa on sveitsiläinen Jonas Hiller. Viime kaudella torjuntavastuu oli Hillerillä ja Rämöllä, Ortio pääsi pelaamaan kuudessa ottelussa muiden loukkaantumisten takia.
Vaikka hän pelasi hyvin, kolmikon ollessa terveenä oli hänen paikkansa farmisarja AHL:ssä. Ensi kaudella Ortiolla on yksisuuntainen sopimus, kuten Rämöllä ja Hillerilläkin. Moni odotti, että Flames lähtee kauteen Hillerin ja Ortion kanssa, mutta Rämö teki heinäkuun alussa vuoden jatkosopimuksen.
– Kieltämättä, kyllä se pienenä yllätyksenä tuli, Ortio totesi Rämön jatkosopimuksesta MTV Sportille.
Flamesissa on mielenkiintoinen tilanne, sillä jos joku kolmesta maalivahdista lähetetään AHL:ään, hän joutuu waiver-listan kautta, eli muut seurat voivat napata kyseisen pelaajan ilman korvausta.
– En ihan odottanut, että Karri olisi siihen jatkoa tehnyt. Kiva saada lisää suomalaisia, mutta ei se mun tekemistäni muuta. Nyt meitä on vain kolme siinä yhdensuuntaisella diilillä, Ortio sanoo.
– Kaikki lähdemme suht samalta viivalta. Totta kai heillä on pidempi kausi ylhäällä kuin minulla. Se ei silti muuta asiaa, se on tasaväkistä kilpailua. Nyt ei tarvitse sopimusasioilla kauheasti pelailla. Kaksi parasta ottaa sen paikan ja sitten katsotaan, mitä kolmannelle käy, Ortio linjaa.
Lisää Ortion mietteitä sunnutai-illan MTV Sport Uutisissa kello 22.20.