Pääkaupunkiseudun ja Varsinais-Suomen koronaryhmän suositus: Lasten harrastustoiminta saa jatkua

2:08img
Koronakaranteeneista luovutaan ja jäljitystä karsitaan Helsingissä ja laajasti Uudellamaalla.
Julkaistu 11.01.2022 13:17(Päivitetty 11.01.2022 15:53)
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Maskinkäyttösuositusta sekä etätyösuositusta jatketaan koko pääkaupunkiseudulla 13.2.2022 asti, kertoo Helsingin kaupunki.

Koronakoordinaatioryhmä puolestaan suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta saa edelleen jatkua aiemman linjauksen mukaisesti.

– Tartuntoja on pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä enemmän kuin koskaan epidemian aikana ja sosiaali- ja terveydenhuollon kantokyky on uhattuna, tiedotteessa perustellaan.

Helsingin kaupungin mukaan epidemian luonne on muuttunut. Näin ollen on tarpeen vaatia uusi valtakunnallinen toimintastrategia epidemian hallintaan.

– Tärkeintä on huolehtia rokotussuojan kattavuudesta, sosiaali- ja terveydenhuollon kantokyvystä ja lapset ja nuoret ensin -periaatteen toteutumisesta, kaupunki linjaa.

Täten koordinaatioryhmä suosittaa aluehallintovirastolle, että lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta voi pääkaupunkiseudulla jatkua vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien osalta laajoista sisäliikuntatilojen suluista huolimatta.

–  Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä pääkaupunkiseudun kaupunkien epidemiologisten arvioiden mukaan tällä hetkellä ei ole välttämättömyyteen perustuvaa syytä muuttaa aiempaa suositusta lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta, Helsingin kaupunki kertoo.

– Lapsilla koronatauti aiheuttaa vain hyvin harvoin vaikeita oireita tai sairaalahoidon tarvetta, ja lapsiin kohdistuvat rajoitukset olisivat siten ensi sijassa aikuisten suojaamiseksi määrättäviä, kaupunki jatkaa.

Aikuisten harrastustoiminta yhä tauolla

Harrastustiloja lasten ja nuorten toiminnassa koskevat tartuntatautilain 58 d -pykälän mukaiset velvoitteet eivät kuitenkaan katoa mihinkään.

Tiedotteen mukaan toimijoiden on mukautettava toimintaansa ehkäistäkseen lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä.

Pääkaupunkiseudulla on myös voimassa harrastustoiminnan terveysturvallisuusohjeistus harrastustoiminnan järjestäjille. Harrastusryhmän tulee esimerkiksi kokoontua samassa kokoonpanossa, kontakteja toisten harrastusryhmien kanssa tulee välttää samoin kuin tarpeetonta fyysistä kontaktia harrastustoiminnassa ylipäätään.

Mahdolliset osallistujapaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan ja muutoinkin oleskelu tulee järjestää mahdollisimman väljästi.

Vaikka lasten ja nuorten harrastustoiminnalle näytetään vihreää valoa, niin pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä kuitenkin suosittaa, että kaikki aikuisten sisätiloissa tapahtuva ja lähitapaamisina järjestettävä harrastustoiminta keskeytetään 31.1.2022 saakka.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Myös Varsinais-Suomen nuorille lupa liikkua

Myöhemmin iltapäivällä vastaavaan päätökseen päätyi Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä. Sen mielestä lasten ja nuorten liikuntaa ja muita harrastuksia ei pitäisi tauottaa. Koordinaatioryhmä päätti kokouksessaan tänään suosittaa tätä aluehallintovirastolle.

–  Jos kokonaisuutta ajatellaan, niin katsoimme, että (lasten ja nuorten) toiminnan tauottamisesta tuleva haitta olisi suurempi kuin siitä saatava hyöty, sanoo johtajaylilääkäri Mikko Pietilä STT:lle.

Hänen mukaansa koordinaatioryhmä suosittaa lisäksi, että terveysturvallisesti käytänteitä noudattaen myös aikuisten yksilöliikuntaa, esimerkiksi kuntosaleja, pitäisi edelleen pitää auki.

0:50img

Pormestari Vartiainen arvostelee hallitusta ja vaatii koronapassin muuttamista rokotepassiksi – "Lait eivät vastaa todellista tilannetta".

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset